Muuriselle "tupla-tupla", Skylinersille niukka tappio

8.12.2010 Frankfurt Skyliners kärsi jälleen niukan tappion FIBA:n kolmoskilpailu EuroChallengen alkulohkossa. Tällä kertaa Skylinersin päänahan vei israelilainen Maccabi Haifa 54-53 (29-27). Kimmo Muurinen keräsi ottelussa 10 pistettä ja 10 levypalloa.

Kimmo Muurinen oli joukkueensa tehokkain pelaaja tiistain EuroChallenge-kierroksella. Kuva: Francois Perthuis.

Hyvällä sykkeellä pelannut Muurinen siirsi layupillaan frankfurtilaiset 51-53-johtoon runsaat kaksi minuuttia ennen ottelun loppua. Minuuttia myöhemmin Haifan Elishay Kadir vastasi toisessa kenttäpäädyssä omalla layupillaan.

Skylinersillä oli mahdollisuus siirtyä uudelleen johtoon 21 sekuntia ennen loppua, mutta Marius Nolte heitti molemmat vapaaheittonsa rautoihin. Viisi sekuntia ennen loppua Haifan Sylven Landesberg onnistui kalastamaan puolestaan tiensä vapaaheittoviivalle, ja kahdesta heitosta ensimmäinen upposi koriin. Haifa tarrasi toisesta vapaaheitosta hyökkäyslevypallon, eikä Skyliners ehtinyt enää pysäyttämään kelloa.

Frankfurtilaiset kärsivät jo toisen perättäisen viime hetkien tappionsa. Viime viikolla ukrainalainen Khimik päihitti kotikentällään Skylinersin viime sekunnin heitolla 60-61.

Skylinersin tehokkain pelaaja oli 26 minuuttia pelannut Kimmo Muurinen, joka nakutti 10 pistettä (kakkoset 5/8, kolmoset 0/2) ja kaapi muhkeat 10 levypalloa. Lisäksi Muuriselle merkittiin yksi korisyöttö, yksi pallonriisto, kaksi pallonmenetystä ja neljä virhettä. Carl Lindbom kuului myös joukkueen kokoonpanoon, mutta ei saanut päävalmentaja Gordon Herbertiltä komennusta kentälle.

Haifan tehokkain oli ratkaisevan vapaaheiton upottanut Sylven Landesberg, joka upotti 16 pistettä ja haki kahdeksan levypalloa.

Skyliners on voittanut EuroChallengen alkulohkon neljästä ottelustaan yhden. Päästäkseen jatkosarjaan joukkueen on voitettava jäljellä olevat kotiottelunsa Ventspilsiä ja Khimikiä vastaan.

Lisätietoja: Ottelutilastot
 
9.6.2026 10:09 Susiladies

Henna Sandvikin uusi osoite on Belgian pääsarjan Phantoms Boom

Tapiolan Hongan kasvatti Henna Sandvik, 23, pelaa ensi kaudella Belgian pääsarjan Phantoms Boomissa. Sandvik pelasi neljä edellistä kautta Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa, jossa hän edusti ensimmäiset kolme kautta Indianaa ja viimeisen Wyomingia.

8.6.2026 22:41 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salinin Estudiantesille kirvelevä finaalitappio

Sasu Salinin kausi Espanjassa sai harmittavan päätöksen, kun Estudiantes hävisi Primera FEB:n nousukarsintafinaalissa. Finaalit ovat käynnissä myös Belgiassa, Alankomaissa ja Mikael Jantusen Fenerbahce eteni finaaleihin Turkissa.

3.6.2026 08:51 Susiladies

Lotta-Maj Lahtinen jatkaa Espanjan pääsarjan Araskissa

Susiladiesin Lotta-Maj Lahtinen on solminut jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Lahtinen pelaa näin toisen kautensa Pohjois-Espanjassa Vitoria-Gasteizissa sijaitsevan seuran riveissä.

2.6.2026 19:00 Suomalaiset ulkomailla

Danny Jansson Romaniaan CSO Voluntarin päävalmentajaksi

Jo kaksitoista kautta Saksassa valmentanut, kahdesti Saksan Pro A:n vuoden valmentajaksi valittu ja Heidelbergin Saksan Bundesliigan välieriin asti komentanut Danny Jansson, 46, siirtyy Romanian liigassa pelaavan CSO Voluntarin päävalmentajaksi 1+1-vuotisella sopimuksella.

2.6.2026 18:30 Suomalaiset ulkomailla

Eetu Heinonen NCAA-liigan Davidsoniin

Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n suomalaistulokkaiden jo entuudestaan nimekäs lista täydentyy taas yhdellä pelaajalla, kun viime vuodet Espanjassa pelannut Munkkiniemen Kisapoikien kasvatti Eetu Heinonen, 191 cm ja 20 vuotta, siirtyy Davidsonin yliopiston riveihin.

30.5.2026 06:38 Susijengi

Kivimäestä Slovakian mestari, Kaukiainen ja Mirolybov Viron hopealle, Gustavson ja Sajantila finaaleihin

Aatu Kivimäki sai perjantai-iltana kaulaansa toisen perättäisen Slovakian liigan kultamitalin, kun Patrioti Levice myllytti BC Slovan Bratislavaa viidennessä finaalissa lukemin 126–76 (53–31). Virossa Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramon kausi päättyi hopealle, kun Tartto vei ratkaisevan viidennen finaaliottelun kotikentällään 85–65 (43–31).

29.5.2026 09:10 WNBA

Wings päihitti hallitsevan mestarin – Kuier 12 pistettä, 4 levypalloa ja 2 torjuntaa

WNBA:ssa Dallas Wings voitti kotikentällään hallitsevan mestarin Las Vegas Acesin 87-95 (53-45). Awak Kuier oli jälleen vauhdissa penkiltä, kun suomalainen tilastoi 12 pistettä, neljä levypalloa ja kaksi torjuntaa.

26.5.2026 10:44 Susijengi

Hanno Möttölä Brisbane Bulletsin valmennusjohtoon

Suomalaisen koripallon legenda ja Susijengi-ikoni Hanno Möttölä, 49, jatkaa valmentajauraansa kansainvälisillä ammattilaiskentillä. Viime syksynä Kanadan maajoukkueen valmennusjohtoon liittynyt Möttölä ottaa seuraavaksi tuntumaa Australian NBL-liigasta, missä hän siirtyy Brisbane Bulletsiin päävalmentaja Will Weaverin valmennusryhmään.

25.5.2026 20:43 NCAA

Lilli Onnela on valinnut yliopistokseen Davidsonin

Italian Serie A2:ssa Faenzan sarjanousuun juuri johdattanut Lilli Onnela, 20, siirtyy ensi kaudeksi yliopistokentille. Touhun Pojat Lauttasaaren kasvatti ensi kauden osoite on NCAA:n ykköstasolla pelaava Davidson.

25.5.2026 09:30 WNBA

Wings selkeään voittoon New Yorkissa – Kuier 10 pistettä, 6 levypalloa ja 2 torjuntaa

WNBA:ssa Dallas Wings voitti vieraissa New York Libertyn 91-76 (43-44). Awak Kuier pelasi Wingsille 24 minuuttia, joiden aikana hän tilastoi 10 pistettä, 6 levypalloa, yhden syötön ja kaksi torjuntaa.

Näytä lisää vastaavia