Jättiläisen kaato jäi Ljubljanalta kuuden sekunnin päähän

10.12.2010 Kreikkalaismahti Panathinaikos ja suomalaistakamies Sasu Salinin edustama Olimpija Ljubljana tarjosivat yleisölle jännitysnäytelmän Euroliiga-lohko D:n kärkiottelussa. Kahdeksan peräkkäistä Kreikan mestaruutta voittanut Panathinaikos kiri takaa 95–88-jatkoaikavoittoon. Ljubljanan jättiyllätys vieraskentällä jäi Ateenan illassa ja varsinaisella peliajalla reilun kuuden sekunnin päähän.

Sasu Salin pääsi kuudeksi minuutiksi kentälle, kun hänen edustamansa Olimpija Ljubljana haastoi Panathinaikosin Ateenassa. Kuva: Tomi Kaminen.

Olimpija oli kiinni voiton syrjässä vahvasti, kun se johti varsinaisen peliajan lopussa (9,2 sekuntia jäljellä) vierasjoukkueen Vlado Ilievskin vapaaheitoilla 79-75. Panathinaikosin tähtitakamies Dimitris Diamantidis piti ateenalaisten toiveet elossa upottamalla molemmat vapaaheittonsa, kun aikaa oli enää 6,8 sekuntia. Antonio Fotsis riisti pallon Ljubljanan sisäänheitosta ja ehti vielä nostaa Panathinaikosin jatkoajalle seurattuaan Mike Batisten hyppyheitosta pallon pussiin, kun pelikellossa oli enää 0,3 sekuntia.

Jatkoajalla voittajasta ei jäänyt epäselvyyttä. Panathinaikos vei viisiminuuttisen 16-9 ja siirtyi lohkokärkeen 95-88-voitollaan.

Panathinaikos on voittanut kahdeksasta Euroliiga-pelistään nyt kuusi. Ljubljanan voittosuhde on 5-3. Molemmat joukkueet ovat varmistaneet paikkansa sarjan 16 parhaan joukkoon.

Sasu Salin pääsi Panathinaikos-ottelussa kokeilemaan todellisen huippuottelun tunnelmaa kentälle vajaan kuuden minuutin ajaksi. 19-vuotias suomalaisnuorukainen jäi kuitenkin tehomerkinnöittä yritettyään kerran kahden pisteen heittoa.

Panathinaikosin tehomiehistä Diamantidis heitti 16 pistettä ja jakeli peräti 11 koriin johtanutta syöttöä. Fotsis kokosi tehot 17/9 ja Batiste 14/10. Penkiltä peliin tullut Drew Nicholas upotti kolmosillaan 15 pistettä.

Ratkaisevaan menetykseen syyllistynyt Gregory oli 19 pisteellään Ljubljanan tehokkain.

Henkilöt

 
18.4.2024 08:58 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin johdatti Teneriffan Mestarien liigan Final Fouriin

Sasu Salin pääsee taas jahtaamaan Mestarien liigan voittoa Teneriffan raivattua tiensä Final Four -lopputurnaukseen. Severi Kaukiainen pääsee puolestaan kokemaan Viron ja Latvian yhteisliigan finaalitunnelman.

15.4.2024 11:24 Suomalaiset ulkomailla

Elina Aarnisalon Kangoeroes Mechelen Belgian liigan finaaliin

Elina Aarnisalo pääsee taistelemaan Belgian mestaruudesta, kun Kangoeroes Mechelen lunasti itselleen finaalipaikan. Saksassa ja Ruotsissa suomalaisten joukkueet käyvät kovaa taistelua välierissä.

13.4.2024 11:59 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen loisti ratkaisevassa finaalissa – ”Hieno saavutus”

Mikael Jantunen oli yksi Paris Basketballin avainpelaajista, kun ranskalaisseura juhli perjantai-iltana EuroCupin voittoa. Jantusen mukaan joukkue osoitti kauden aikana ansaitsevansa mestaruuden.

12.4.2024 23:53 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusesta ja Tuomas Iisalosta EuroCupin mestareita

Mikael Jantunen ja Tuomas Iisalo pääsivät tuulettamaan EuroCupin voittoa, kun Paris Basketball kaatoi finaalisarjassa Bourg-en-Bressen suoraan kahdessa ottelussa. Jantunen tehtaili finaalissa upeasti 15 pistettä.

10.4.2024 09:13 Suomalaiset ulkomailla

Jantusen ja Iisalon Paris Basketball aloitti EuroCupin finaalit voitolla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball otti ensimmäisen kiinnityksen EuroCupin mestaruuteen, kun se nappasi avausfinaalista voiton.

8.4.2024 10:36 Suomalaiset ulkomailla

Aarnisalon Kangoeroes ja Pelander Norrköping jyräsivät välieriin

Elina Aarnisalon Kangoeroes Mechelelen eteni välieriin Belgiassa ja Sofia Pelanderin Norrköping teki saman Ruotsissa. Saksassa Keltern on voiton päässä finaalipaikasta.

8.4.2024 10:19 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhuni vahvassa iskussa tärkeässä voitossa

Edon Maxhuni oli johdattamassa Le Portelia tärkeään voittoon joukkueen taistellessa pudotuspelipaikasta Ranskassa ja Mikael Jantunen oli niin ikään vahvassa iskussa Paris Basketballin voitossa.

8.4.2024 10:02 Suomalaiset ulkomailla

Tuomas Iisalo palkittiin EuroCupin vuoden valmentajana

Tuomas Iisalon, 41, nousukiito Euroopan koripallovalmentajien eliittiin jatkuu jatkumistaan. Paris Basketballin tuoreeltaan EuroCupin finaaleihin luotsannut loviisalaislähtöinen Iisalo on nimetty EuroCupin vuoden valmentajaksi. Viime kaudella Iisalo vei nimiinsä FIBA:n Mestareiden liigan vuoden valmentajan palkinnon.

6.4.2024 08:13 Suomalaiset ulkomailla

Saksassa välierät käyntiin - Pelanderin kausi pysyi elossa

Saksassa saatiin välierät vauhtiin ja Linda-Lotta Lehtorannan ja Elina Koskimiehen Keltern aloitti vakuuttavasti. Ruotsissa Sofia Pelanderin Norrköping on voiton päässä välieristä.

5.4.2024 12:47 Suomalaiset ulkomailla

Sofia Pelanderin Norrköping jo selkä seinää vasten – ”Ensimmäinen peli oli aikamoinen pettymys”

Ruotsissa pudotuspelit ovat jo startanneet ja Sofia Pelanderin Norrköping Dolphins on jo selkä seinää vasten. Pelander on kuitenkin luottavaisena, että Norrköping selvittää esteet tieltään ja taistelee vielä mestaruudesta.

Näytä lisää vastaavia