19.12.2010 22:10 Petteri Koposen kipparoima Virtus Bologna hallitsi sunnuntain kotiotteluaan Armani Jeans Milanoa vastaan 36 minuuttia, mutta hävisi viimeisen neliminuuttisen 11-26 ja lähti 81-94 (30-28)-tappio niskassaan joulutauolle. Myös Teemu Rannikon Cimberio Varese taipui sunnuntain kotiottelussaan.

Petteri Koposen Bologna romahti viimeisen neljän minuutin aikana Armani Jeans Milanoa vastaan.

Teemu Rannikon Cimberio Varese hävisi joulutaukoa edeltävän ottelunsa Banca Tercas Teramolle. Kuvat: Francois Perthuis ja Tomi Kaminen.
Euroliigajoukkue Armani Jeans Milano oli hätää kärsimässä leveällä arsenaalilla pelanneen Virtus Bolognan vieraana Italian Serie A:n sunnuntain kierroksella. Tunnelma Bolognan FuturShow Stadionilla nousi kattoon, kun Petteri Koponen naulasi kolmosellaan kotijoukkueen 71-70-johtoon neljä minuuttia ennen loppua.
Milanon Ibrahim Jaaber vastasi kuitenkin toisessa päässä kolmosellaan, jonka jälkeen Virtuksen Valerio Amorosolle vihellettiin epäurheilijamainen virhe, jonka seurauksena Jaaber nakutti kaksi vapaaheittoa ja Stefano Mancinelli kolmosen pohjaan. Virtus Bologna onnistui järjestelmällisesti päätösminuuttien kavennuskoreissaan, mutta Milano heilutti sukkaa toisessa kenttäpäädyssä ja naulasi loppuminuuttien vapaaheittonsa hyvällä tarkkuudella sisään.
Bolognan peliä johtanut Petteri Koponen uurasti Milano-ottelussa 32 minuutissa keräten tehoikseen 12 pistettä (kakkoset 2/4, kolmoset 2/6, vapaaheitot 2/4), viisi levypalloa, viisi korisyöttöä, yhden riiston ja yhden menetyksen.
Koposen lisäksi Bolognan tehopelaajiin kuuluivat Kennedy Winston (18/3/3 syöttöä) ja Valerio Amoroso (17/6/4 riistoa). Milanon voitossa tehokkaimpina ahkeroivat Stefano Mancinelli (21/1/3 syöttöä/3 riistoa), David Hawkins (19/8/7 syöttöä/3 riistoa) sekä Ibrahim Jaaber (13/5/3 syöttöä).
Virtus Bologna lähtee joulutauolle Serie A:n jaetulta 6. sijalta viidellä voitolla ja viidellä tappiolla. Koponen on viimeistellyt kauden kymmenessä ottelussaan 10,2 pistettä, 2,1 levypalloa, 2,1 syöttöä ja 1,1 riistoa 26,0 minuutissa ottelua kohden. Koponen on upottanut kakkosensa 43,2% ja vapaaheittonsa 90,9% tarkkuudella.
Hyvän syyskauden pelannut Teemu Rannikon Cimberio Varese sai Serie A:n sunnuntaikierroksella vieraakseen Banca Tercas Teramon.
Varese johti avausjakson jälkeen pisteellä numeroissa 26-25, mutta hävisi kolmannen jakson avausminuutit 0-9 ja joutui takaa-ajoasemaan. Hyvin heittänyt Teramo johti kolmannen jakson puolivälin jälkeen parhaimmillaan 16 pisteellä (49-65), mutta Varese onnistui Ronald Slayn ja Phil Gossin yksilöratkaisuilla kuromaan eron vielä neljään pisteeseen. Varese ei kuitenkaan päässyt lähemmäksi, ja hävisi toisen perättäisen ottelunsa. Teramon voittolukemat merkittiin tulostaululle 91-98 (41-52).
Teemu Rannikko tuli poikkeuksellisesti vaihdosta kentälle ja pelasi 18 minuuttia upottaen kahdeksan pistettä (kakkoset 0/2, kolmoset 0/1, vapaaheitot 8/8). Lisäksi Rannikko haki yhden levypallon, jakoi neljä korisyöttöä, riisti ja menetti pallon kerran sekä rikkoi vastustajaa neljästi.
Varesen tehoista vastasivat Ronald Slay (25/8/3 syöttöä/4 riistoa), Jobey Thomas (18/3/4 syöttöä) ja Phil Goss (17/1/5 syöttöä/4 riistoa). Teramon parhaista iltapuhteista vastasivat Ivan Zoroski (26/2) ja Josh Davis (21/7/4 riistoa).
Cimberio Varese suuntaa joulutauolle Serie A:n jaetulta neljänneltä sijalta voitettuaan kuusi ja hävittyään neljä ottelua. Rannikko on pelannut syyskaudella kymmenen ottelua 24,1 peliminuutin, 6,5 pisteen, 3,1 syötön, 1,8 levypallon ja 1,3 riiston keskiarvoilla. Rannikko on tehnyt mallikasta työtä myös heittopelissään upottamalla 44,4% kakkosistaan, 47,6% kolmosistaan ja 90,0% vapaaheitoistaan.
Suomalaisen koripallon legenda ja Susijengi-ikoni Hanno Möttölä, 49, jatkaa valmentajauraansa kansainvälisillä ammattilaiskentillä. Viime syksynä Kanadan maajoukkueen valmennusjohtoon liittynyt Möttölä ottaa seuraavaksi tuntumaa Australian NBL-liigasta, missä hän siirtyy Brisbane Bulletsiin päävalmentaja Will Weaverin valmennusryhmään.
Italian Serie A2:ssa Faenzan sarjanousuun juuri johdattanut Lilli Onnela, 20, siirtyy ensi kaudeksi yliopistokentille. Touhun Pojat Lauttasaaren kasvatti ensi kauden osoite on NCAA:n ykköstasolla pelaava Davidson.
WNBA:ssa Dallas Wings voitti vieraissa New York Libertyn 91-76 (43-44). Awak Kuier pelasi Wingsille 24 minuuttia, joiden aikana hän tilastoi 10 pistettä, 6 levypalloa, yhden syötön ja kaksi torjuntaa.
Mikael Jantusen uran ensimmäinen matka Euroliigan Final Fouriin katkesi perjantai-iltana, kun runkosarjavoittaja Olympiakos Pireus haki mylvivän ateenalaisyleisön edessä vakuuttavan 79-61 (33-24)-voiton Euroliigan ensimmäisessä semifinaaliottelussa.
Kaksi viimeisintä kautta Noerdlingenin peräsimessä ollut kuusi jatkaa kaksivuotisella sopimuksella Heidelbergiin.
Viiden vuoden NCAA-taipaleen jälkeen uransa Euroopan ammattilaiskentillä viime syksyllä aloittanut Mustapha Amzil päätti ensimmäisen ammattilaiskautensa mestaruuteen, kun KB Trepca jyräsi Kosovon liigan neljännessä finaalissa Bashkimin vieraissa 78-98 (40-52). Samaan aikaan Islannissa Tindastollia edustavan Daniel Dolencin kaulaan ripustettiin hopeamitali neljännen finaaliottelun jälkeen.
Australian NBL-liigaa pelaava Uuden-Seelannin ylpeys New Zealand Breakers jatkaa suomalaisen päävalmentajan alaisuudessa. Viimeiset kaksi vuotta Petteri Koposen komennossa pelanneen Breakersin uusi päävalmentaja on Saksan maailmanmestariksi 2023 johdattanut suomalais-kanadalainen valmentajaikoni Gordon Herbert, 67.
WNBA:ssa Dallas Wings voitti kotonaan Washington Mysticsin 69-92 (29-38). Awak Kuier keräsi 20 minuutin peliajalla 9 pistettä, kolme levypalloa, neljä syöttöä, kolme riistoa ja yhden torjunnan.
WNBA:ssa Dallas Wings pelasi kauden ensimmäisen kotiottelunsa, jossa vieraileva Atlanta Dream oli parempi 77-72 (38-41). Awak Kuier tilastoi 6 pistettä ja 4 levypalloa 14 minuutin ja 32 sekunnin peliajalla.
Susijengin päävalmentajana jo neljän vuoden ajan toiminut Lassi Tuovi, 39, jatkaa seurajoukkuevalmennusuraansa Japanissa. Lappeenrantalaislähtöinen Tuovi on solminut yhden kauden kattavan jatkosopimuksen Yokohama B-Corsairsin kanssa, jota hän on valmentanut Japanin korkeimmalla sarjatasolla kahden viime vuoden ajan.