22.12.2010 Sasu Salinin Union Olimpija Ljubljanan urakka Euroliigan alkusarjassa päättyi tappiollisesti espanjalaisen Valencian vieraana. Ottelu sai nitrolopun, kun Valencian Dusko Savanovic kairasi viime sekunnin kolmosensa koriin vieden joukkueensa 78-77 (36-38)-voittoon.

Sasu Salinin kolmonen upposi sukkaan Valencian illassa. Kuva: Tytti Nuoramo.
Pakkovoiton edessä ollut Valencia aloitti 8,900-päisen kotikatsomonsa riemuksi jatkopaikkansa jo varmistanutta Olimpijaa vastaan. Slovenialaisvieraat johtivat kolmen minuutin pelin jälkeen numeroissa 6-9, mutta Valencia vei kahden minuutin jakson 7-0 ja johti avausjakson lopussa turvallisin numeroin 29-17.
Olimpija ei kuitenkaan hätkähtänyt Valencian karkumatkaa, vaan salli kotijoukkueelle vain seitsemän pistettä taukoa edeltäneellä kymmenminuuttisella. Amerikkalaiset Kenny Gregory ja Kevinn Pinkney nakuttivat jakson aikana yhteensä 18 pistettä pedaten tien Sasu Salinille, joka vei kolmosellaan Olimpijan 36-38-puoliaikajohtoon.
Ottelun jälkipuoliskolla johto vaihteli puolin ja toisin ja Olimpija oli jo viedä pisteet kotiin, kun Vlado Ilievski ja Kenny Gregory veivät koreillaan vieraat 75-77-johtoon vain 1,3 sekuntia ennen loppua. Valencian aikalisän jälkeen pelinrakentaja Omar Cook löysi Dusko Savanovicin, joka riemastutti kotiyleisöä upottamalla kolmen pisteen heiton, joka lävisti korisukan juuri summerin soidessa.
Valencia varmisti 78-77 (36-38)-voitollaan paikkansa Euroliigan 16 parhaan joukossa. D-lohkosta jatkoon selviytyivät lisäksi lohkovoittaja Panathinaikos, lohkokakkonen Olimpija sekä Valencian kanssa kolmossijan jakava turkkilainen Efes Pilsen.
Sasu Salin hikoili Valencian illassa kymmenen minuuttia keräten kolme pistettä (kolmoset 1/2) ja kolme levypalloa, jakaen yhden korisyötön sekä rikkoen vastustajaa kerran. Olimpijan tehokkaimmat olivat Kevinn Pinkney (27/9) ja Kenny Gregory (21/7/6 syöttöä), ja kotijoukkue Valencian tehoista vastasivat Omar Cook (14/2/4 syöttöä), Rafa Martinez (14/2) sekä illan sankari Dusko Savanovic (14/2).
Olimpija voitti Euroliigan alkusarjan kymmenestä ottelustaan kuusi, kaikki viisi kotiotteluaan mukaan lukien. Sasu Salin kävi kentällä jokaisessa kymmenessä ottelussa keräten tilastoihinsa 1,9 pistettä ja 0,9 levypalloa 5,1 minuutissa ottelua kohden.
Euroliigan jatkosarja alkaa 19. tammikuuta.
Tapiolan Hongan kasvatti Henna Sandvik, 23, pelaa ensi kaudella Belgian pääsarjan Phantoms Boomissa. Sandvik pelasi neljä edellistä kautta Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa, jossa hän edusti ensimmäiset kolme kautta Indianaa ja viimeisen Wyomingia.
Sasu Salinin kausi Espanjassa sai harmittavan päätöksen, kun Estudiantes hävisi Primera FEB:n nousukarsintafinaalissa. Finaalit ovat käynnissä myös Belgiassa, Alankomaissa ja Mikael Jantusen Fenerbahce eteni finaaleihin Turkissa.
Susiladiesin Lotta-Maj Lahtinen on solminut jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Lahtinen pelaa näin toisen kautensa Pohjois-Espanjassa Vitoria-Gasteizissa sijaitsevan seuran riveissä.
Jo kaksitoista kautta Saksassa valmentanut, kahdesti Saksan Pro A:n vuoden valmentajaksi valittu ja Heidelbergin Saksan Bundesliigan välieriin asti komentanut Danny Jansson, 46, siirtyy Romanian liigassa pelaavan CSO Voluntarin päävalmentajaksi 1+1-vuotisella sopimuksella.
Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n suomalaistulokkaiden jo entuudestaan nimekäs lista täydentyy taas yhdellä pelaajalla, kun viime vuodet Espanjassa pelannut Munkkiniemen Kisapoikien kasvatti Eetu Heinonen, 191 cm ja 20 vuotta, siirtyy Davidsonin yliopiston riveihin.
Aatu Kivimäki sai perjantai-iltana kaulaansa toisen perättäisen Slovakian liigan kultamitalin, kun Patrioti Levice myllytti BC Slovan Bratislavaa viidennessä finaalissa lukemin 126–76 (53–31). Virossa Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramon kausi päättyi hopealle, kun Tartto vei ratkaisevan viidennen finaaliottelun kotikentällään 85–65 (43–31).
WNBA:ssa Dallas Wings voitti kotikentällään hallitsevan mestarin Las Vegas Acesin 87-95 (53-45). Awak Kuier oli jälleen vauhdissa penkiltä, kun suomalainen tilastoi 12 pistettä, neljä levypalloa ja kaksi torjuntaa.
Suomalaisen koripallon legenda ja Susijengi-ikoni Hanno Möttölä, 49, jatkaa valmentajauraansa kansainvälisillä ammattilaiskentillä. Viime syksynä Kanadan maajoukkueen valmennusjohtoon liittynyt Möttölä ottaa seuraavaksi tuntumaa Australian NBL-liigasta, missä hän siirtyy Brisbane Bulletsiin päävalmentaja Will Weaverin valmennusryhmään.
Italian Serie A2:ssa Faenzan sarjanousuun juuri johdattanut Lilli Onnela, 20, siirtyy ensi kaudeksi yliopistokentille. Touhun Pojat Lauttasaaren kasvatti ensi kauden osoite on NCAA:n ykköstasolla pelaava Davidson.
WNBA:ssa Dallas Wings voitti vieraissa New York Libertyn 91-76 (43-44). Awak Kuier pelasi Wingsille 24 minuuttia, joiden aikana hän tilastoi 10 pistettä, 6 levypalloa, yhden syötön ja kaksi torjuntaa.