Leelle tuplatupla LegaDuen kärkikamppailussa

3.1.2011 Gerald Lee jr.:n Snaidero Udinesta ei ollut Venetsian haastajaksi Italian kakkosliiga LegaDuen kärkikamppailussa sunnuntaina. Lee heitti 15 pistettä ja keräsi 12 levypalloa, mutta Udine jäi kotijoukkueen kyydistä heti kolmannen jakson alussa ja taipui numeroin 77-94 (39-45).

Junnu Lee keräsi tupla-tuplan, mutta Udine kaatui silti LegaDuen kärkiottelussa Venetsiaa vastaan. Kuva: Tomi Kaminen.

Udine sai kärkikamppailuun terävän alun ja hiljensi Venetsian monituhatpäisen kotiyleisön siirtymällä neljän minuutin pelin jälkeen johtoon numeroissa 2-12. Venetsian aikalisän jälkeen kotijoukkue tarrasi kuitenkin tahtipuikon pysyvästi. Venetsian uhrautuva joukkuepuolustus sekä Keydren Clarkin kolmen pisteen heittopeli takasivat kotijoukkueelle kuuden pisteen puoliaikajohdon.

Kolmannen jakson alussa Venetsia kasvatti eronsa jo 12 pisteeseen lukemiin 52-40. Vahvaa työtä korin alla tehnyt Lee pussitti Udinen vielä seitsemän pisteen päähän, mutta Udine ei pystynyt estämään kotijoukkueen karkumatkaa ottelun edetessä.

Udinen avausviisikkoon kuulunut Lee uurasti Venetsiaa vastaan 26 minuuttia nakuttaen 15 pistettä (kakkoset 5/10, vapaaheitot 5/7) ja keräten peräti 12 levypalloa, joista viisi hyökkäyspäässä. Lisäksi Lee antoi yhden korisyötön, blokkasi yhden vastustajan heiton, riisti ja menetti kerran sekä rikkoi vastustajaa kahdesti.

Udinen pistehai kärkiottelussa oli 30 pistettä nakuttanut Clint Harrison. Peräti seitsemän kolmosta upottanut Keydren Clark viimeisteli Venetsialle 33 pistettä ja viisi korisyöttöä. Venetsian toinen tehomies oli Tamar Slay (19/14).

Udine on voittanut 13 ottelustaan kymmenen ja jatkaa LegaDuen toisella sijalla kaksi ottelua enemmän voittaneen Venetsian vanavedessä.

 
26.5.2026 10:44 Susijengi

Hanno Möttölä Brisbane Bulletsin valmennusjohtoon

Suomalaisen koripallon legenda ja Susijengi-ikoni Hanno Möttölä, 49, jatkaa valmentajauraansa kansainvälisillä ammattilaiskentillä. Viime syksynä Kanadan maajoukkueen valmennusjohtoon liittynyt Möttölä ottaa seuraavaksi tuntumaa Australian NBL-liigasta, missä hän siirtyy Brisbane Bulletsiin päävalmentaja Will Weaverin valmennusryhmään.

25.5.2026 20:43 NCAA

Lilli Onnela on valinnut yliopistokseen Davidsonin

Italian Serie A2:ssa Faenzan sarjanousuun juuri johdattanut Lilli Onnela, 20, siirtyy ensi kaudeksi yliopistokentille. Touhun Pojat Lauttasaaren kasvatti ensi kauden osoite on NCAA:n ykköstasolla pelaava Davidson.

25.5.2026 09:30 WNBA

Wings selkeään voittoon New Yorkissa – Kuier 10 pistettä, 6 levypalloa ja 2 torjuntaa

WNBA:ssa Dallas Wings voitti vieraissa New York Libertyn 91-76 (43-44). Awak Kuier pelasi Wingsille 24 minuuttia, joiden aikana hän tilastoi 10 pistettä, 6 levypalloa, yhden syötön ja kaksi torjuntaa.

22.5.2026 22:00 Susijengi

Jantusen Fenerbahce taipui ennakkosuosikille Euroliigan semifinaalissa

Mikael Jantusen uran ensimmäinen matka Euroliigan Final Fouriin katkesi perjantai-iltana, kun runkosarjavoittaja Olympiakos Pireus haki mylvivän ateenalaisyleisön edessä vakuuttavan 79-61 (33-24)-voiton Euroliigan ensimmäisessä semifinaaliottelussa.

21.5.2026 14:03 Suomalaiset ulkomailla

Niko Kuusi siirtyy Saksassa Heidelbergin päävalmentajaksi

Kaksi viimeisintä kautta Noerdlingenin peräsimessä ollut kuusi jatkaa kaksivuotisella sopimuksella Heidelbergiin.

21.5.2026 08:31 Susijengi

Mustapha Amzil Kosovon mestaruuteen, Daniel Dolencille hopeaa Islannissa

Viiden vuoden NCAA-taipaleen jälkeen uransa Euroopan ammattilaiskentillä viime syksyllä aloittanut Mustapha Amzil päätti ensimmäisen ammattilaiskautensa mestaruuteen, kun KB Trepca jyräsi Kosovon liigan neljännessä finaalissa Bashkimin vieraissa 78-98 (40-52). Samaan aikaan Islannissa Tindastollia edustavan Daniel Dolencin kaulaan ripustettiin hopeamitali neljännen finaaliottelun jälkeen.

20.5.2026 17:02 Suomalaiset ulkomailla

Gordon Herbert New Zealand Breakersin päävalmentajaksi

Australian NBL-liigaa pelaava Uuden-Seelannin ylpeys New Zealand Breakers jatkaa suomalaisen päävalmentajan alaisuudessa. Viimeiset kaksi vuotta Petteri Koposen komennossa pelanneen Breakersin uusi päävalmentaja on Saksan maailmanmestariksi 2023 johdattanut suomalais-kanadalainen valmentajaikoni Gordon Herbert, 67.

19.5.2026 07:33 WNBA

Wings selkeään voittoon Mysticsiä vastaan – Kuier monipuoliset 20 minuuttia

WNBA:ssa Dallas Wings voitti kotonaan Washington Mysticsin 69-92 (29-38). Awak Kuier keräsi 20 minuutin peliajalla 9 pistettä, kolme levypalloa, neljä syöttöä, kolme riistoa ja yhden torjunnan.

13.5.2026 07:01 WNBA

Wingsille niukka tappio Dreamia vastaan – Kuier 6 pistettä ja 4 levypalloa

WNBA:ssa Dallas Wings pelasi kauden ensimmäisen kotiottelunsa, jossa vieraileva Atlanta Dream oli parempi 77-72 (38-41). Awak Kuier tilastoi 6 pistettä ja 4 levypalloa 14 minuutin ja 32 sekunnin peliajalla.

11.5.2026 10:19 Susijengi

Lassi Tuoville jatkoa Yokohama B-Corsairsin päävalmentajana

Susijengin päävalmentajana jo neljän vuoden ajan toiminut Lassi Tuovi, 39, jatkaa seurajoukkuevalmennusuraansa Japanissa. Lappeenrantalaislähtöinen Tuovi on solminut yhden kauden kattavan jatkosopimuksen Yokohama B-Corsairsin kanssa, jota hän on valmentanut Japanin korkeimmalla sarjatasolla kahden viime vuoden ajan.

Näytä lisää vastaavia