30.1.2011 Petteri Koposen Virtus Bologna ilahdutti kotiyleisöään jyräämällä liiganousija Enel Brindisin nurin lukemin 93-72 (52-42) Italian Serie A:n sunnuntai-illan kierroksella. Pelinrakentajan tehtäviin keskittynyt Koponen heitti voitto-ottelussa viisi pistettä, keräsi viisi levypalloa ja jakoi viisi korisyöttöä.

Petteri Koposen Bologna nautiskeli Brindisin nurin.

Teemu Rannikon Varese kärsi taas niukan tappion.

"Junnu-Lee" mätti sunnuntaina kauden piste-ennätyksensä.

Tuukka Kotin Ferrara jäi ahtaalle Venetsiassa. Kuvat: Tomi Kaminen.
Runsaskorinen ottelu kääntyi toisella jaksolla Virtukselle, jonka uusin hankinta Kelvin Rivers säkitti kolmella kolmen pisteen heitollaan joukkueensa kymmenen pisteen taukojohtoon. Toisella puoliajalla Virtuksen tunnetusti kova puolustus riisui Brindisin avainpelaajat aseista samalla, kun joukkue kierrätti hyökkäyspäässä palloa tehokkaasti mieheltä miehelle hyviin korintekopaikkoihin. Virtuksen voitto merkittiin pöytäkirjaan luvuin 93-72 (52-42).
Petteri Koponen saapui kentälle Virtus Bolognan avainpelaajana ja tyytyi 28 peliminuutissa viiteen pisteeseen (kakkoset 1/4, kolmoset 0/1, vapaaheitot 3/3). Koponen huhki tehokkaasti muilla pelin osa-alueilla napaten viisi levypalloa, jakaen viisi korisyöttöä ja riistäen pallon vastustajalta kahdesti. Virtuksen tehomiehet voitto-ottelussa olivat Kelvin Rivers (17/4), Jared Homan (15/5) ja Viktor Sanikidze (14/12).
Virtus on voittanut yhdeksän ja hävinnyt kahdeksan ottelua. Joukkue jakaa Serie A:n sijat 4.-6. Avellinon ja Montegranaron kanssa.
Teemu Rannikon Cimberio Vareselle merkittiin sunnuntai-iltana jälleen niukka tappio. Tällä kertaa pisteet Vareselta vei Air Avellino pistein 83-85 (35-30).
Varese johti kolme minuuttia ennen ottelun loppua vielä lukemissa 78-73, mutta jämähti kahdeksi minuutiksi korinteossaan päästäen Avellinon 80-84-johtoasemaan. Phil Goss toi Varesen kolmosellaan vielä pisteen päähän, mutta Gossin viimeisen sekunnin kolmosyritys kierähti korirenkaasta ulos ja sarjapisteet jäivät Avellinolle.
Rannikko pelasi 28 minuuttia Varesen avauspelinrakentajana keräten joukkueelleen viisi pistettä (kolmoset 1/5, vapaaheitot 2/4), neljä korisyöttöä, kaksi riistoa ja kaksi pallonmenetystä. Varesea pitivät pelissä mukana Diego Fajardo (25/7/3 riistoa) ja Phil Goss (20/4/5 syöttöä), ja Avellinon pirteimmästä iltapuhteesta vastasivat Taquan Dean (26/2) ja Omar Abdul Thomas (23/16/3 syöttöä/6 riistoa).
Varese on voittanut seitsemän ja hävinnyt kymmenen ottelua. Joukkue jakaa Serie A:n sijat 10.-13. Sassarin, Biellan ja Trevison kanssa.
Gerald Lee jr.:n Snaidero Udinelle kirjattiin Italian kakkosliiga LegaDuen sunnuntain kierroksella harvinainen kotitappio. Udinen kaatoi LegaDuen keskikastiin kuuluva Prima Veroli pistein 76-82 (53-67).
Kaukoheittopelissään täysin jäässä ollut Udine sinnitteli Leen korinalusratkaisuilla kahdeksan pisteen päässä, mutta tipahti kolmannella jaksolla 14 pisteen tappioasemaan Verolin Ivan Gatton ja Scoonie Pennin kaukoheittojen myötä. Päätösjaksolla Udine onnistui tiivistyneellä puolustuspelillään kirimään kahden heiton päähän, mutta Verolin johto oli liikaa kotijoukkueelle kurottavaksi.
Muhkeat 37 minuuttia pelannut Lee heitti kauden ennätyksensä, 23 pistettä, hyvillä prosenteilla (kakkoset 8/14, vapaaheitot 7/9). Lisäksi Lee sieppasi kuusi levypalloa, riisti pallon kerran, menetti pallon kahdesti ja rikkoi vastustajaa kahdesti.
Leen lisäksi Udinelta onnistui Donte Mathis (20/10/5 syöttöä). Verolin voittoa rakensivat ahkerimmin Ivan Gatto (19/1), Scoonie Penn (17/3/3 syöttöä) ja Antanas Kavaljauskas (15/10).
Udine tipahti tappionsa myötä LegaDuen kolmannelle sijalle. Joukkue on voittanut 13 ja hävinnyt viisi ottelua.
Tuukka Kotin Naturhouse Ferrara joutui poistumaan LegaDuen sarjajohtaja Venetsian kotikentältä tyhjin käsin sunnuntai-iltana. Ennakkosuosikki Venetsia piti pintansa ja päätti liigakierroksen 80-65 (40-40)-voittoon.
Ferrara pysytteli Venetsian tuntumassa koko ensimmäisen puoliajan, mutta ottelun jälkimmäisellä puoliskolla Ferraran korinaluskolmikko Christian Di Giulomaria (210 cm)-Tamar Slay (204 cm)-Sylvere Bryan (208 cm) riisui Ferraran hyökkäyksen tehokkaasti aseista. Venetsia karkasi kolmannen jakson päätteeksi yhdeksän pisteen johtoon, eikä päätösjaksolla voittajasta ollut enää epäselvyyttä.
Kentän kuningas oli Venetsian Tamar Slay (25/7/6 syöttöä), jota säestivät Marco Allegretti (16/3) ja Alvin Young (15/1/3 syöttöä). Klaudio Ndoja (15/5) oli Ferraran tehokkain. Tuukka Kotti pelasi aloitusviisikosta käsin 24 minuuttia, mutta jäi yhteen pisteeseen (kakkoset 0/3, vapaaheitot 1/2). Kotti myös nappasi kuusi levypalloa, antoi kaksi korisyöttöä, riisti pallon kolmasti ja rikkoi vastustajaa kolmasti.
Ferrara on voittanut seitsemän ja hävinnyt 11 ottelua. Joukkue jakaa LegaDuen sijat 10.-12. Jesin ja ja Casalpusterlengon kanssa.
Tapiolan Hongan kasvatti Henna Sandvik, 23, pelaa ensi kaudella Belgian pääsarjan Phantoms Boomissa. Sandvik pelasi neljä edellistä kautta Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa, jossa hän edusti ensimmäiset kolme kautta Indianaa ja viimeisen Wyomingia.
Sasu Salinin kausi Espanjassa sai harmittavan päätöksen, kun Estudiantes hävisi Primera FEB:n nousukarsintafinaalissa. Finaalit ovat käynnissä myös Belgiassa, Alankomaissa ja Mikael Jantusen Fenerbahce eteni finaaleihin Turkissa.
Susiladiesin Lotta-Maj Lahtinen on solminut jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Lahtinen pelaa näin toisen kautensa Pohjois-Espanjassa Vitoria-Gasteizissa sijaitsevan seuran riveissä.
Jo kaksitoista kautta Saksassa valmentanut, kahdesti Saksan Pro A:n vuoden valmentajaksi valittu ja Heidelbergin Saksan Bundesliigan välieriin asti komentanut Danny Jansson, 46, siirtyy Romanian liigassa pelaavan CSO Voluntarin päävalmentajaksi 1+1-vuotisella sopimuksella.
Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n suomalaistulokkaiden jo entuudestaan nimekäs lista täydentyy taas yhdellä pelaajalla, kun viime vuodet Espanjassa pelannut Munkkiniemen Kisapoikien kasvatti Eetu Heinonen, 191 cm ja 20 vuotta, siirtyy Davidsonin yliopiston riveihin.
Aatu Kivimäki sai perjantai-iltana kaulaansa toisen perättäisen Slovakian liigan kultamitalin, kun Patrioti Levice myllytti BC Slovan Bratislavaa viidennessä finaalissa lukemin 126–76 (53–31). Virossa Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramon kausi päättyi hopealle, kun Tartto vei ratkaisevan viidennen finaaliottelun kotikentällään 85–65 (43–31).
WNBA:ssa Dallas Wings voitti kotikentällään hallitsevan mestarin Las Vegas Acesin 87-95 (53-45). Awak Kuier oli jälleen vauhdissa penkiltä, kun suomalainen tilastoi 12 pistettä, neljä levypalloa ja kaksi torjuntaa.
Suomalaisen koripallon legenda ja Susijengi-ikoni Hanno Möttölä, 49, jatkaa valmentajauraansa kansainvälisillä ammattilaiskentillä. Viime syksynä Kanadan maajoukkueen valmennusjohtoon liittynyt Möttölä ottaa seuraavaksi tuntumaa Australian NBL-liigasta, missä hän siirtyy Brisbane Bulletsiin päävalmentaja Will Weaverin valmennusryhmään.
Italian Serie A2:ssa Faenzan sarjanousuun juuri johdattanut Lilli Onnela, 20, siirtyy ensi kaudeksi yliopistokentille. Touhun Pojat Lauttasaaren kasvatti ensi kauden osoite on NCAA:n ykköstasolla pelaava Davidson.
WNBA:ssa Dallas Wings voitti vieraissa New York Libertyn 91-76 (43-44). Awak Kuier pelasi Wingsille 24 minuuttia, joiden aikana hän tilastoi 10 pistettä, 6 levypalloa, yhden syötön ja kaksi torjuntaa.