18.2.2011 Sasu Salinin Union Olimpija Ljubljana hallitsi ensimmäistä puoliaikaa Euroliigan jatkosarjan torstai-illan ottelussa Maccabi Tel Avivia vastaan, mutta romahti kolmannella jaksolla, joka päättyi Maccabille 8-23. Israelilaiset hakivat vierasvoiton Ljubljanasta pistein 65-83 (41-33).

Sasu Salinin Olimpija kärsi toisen tappionsa Maccabille. Kuva: Tomi Kaminen.
Yli 13 000 -päisen kotiyleisönsä kannattelema Olimpija ryntäsi israelilaisvierailtaan karkuun toisen jakson alussa viemällä kolmen minuutin jakson 10-0 ja siirtymällä 29-22-johtoon. Maccabi kavensi eron ennen taukoa vielä kahteen pisteeseen, mutta Olimpija onnistui hankkiutumaan korin alle ja nostelemaan taukojohdokseen kahdeksan pistettä.
Kolmas jakso oli vierasjoukkueen juhlaa. Maccabin paikkapuolustus hyydytti Olimpijan tien korille, ja kotijoukkueen keskittyessä kaukoheittoihin Maccabi latoi palloa kovin tarkkuuksin sisään kaukaa ja läheltä. Maccabi johti 30 minuutin jälkeen lukemissa 49-56 ja ratkaisi ottelun viemällä päätösjakson avausminuutit murskaavasti 14-2.
Ainoa Maccabin kovuuteen vastaamaan kyennyt Olimpijan pelaaja oli georgialaissentteri Giorgi Shermadini (13/7/3 blokkia). Maccabin rungon muodostivat Lior Eliyahu (16/4/4 syöttöä), Doron Perkins (16/5/7 syöttöä), Jeremy Pargo (16/4/7 syöttöä) ja David Bluthenthal (15/4).
Sasu Salin ei kuulunut torstain ottelussa Olimpijan kokoonpanoon. Uutena pelaajana Olimpijan riveissä esiintyi slovenialaistakamies Samo Udrih.
Tappio oli Olimpijalle kolmas peräkkäinen Euroliigassa. Lohkon toisessa ottelussa FC Barcelona haki vieraspisteet Lottomatica Roomalta 65-74. Olimpija jatkaa jatkolohko F:n kolmantena yhdellä voitolla ja kolmella tappiolla.
Olimpija isännöi Roomaa seuraavassa ottelussaan keskiviikkona 23. helmikuuta.
Susijengin kapteeni Sasu Salinin edustama madridilainen Estudiantes peittosi Espanjan kakkosliigan (Primera FEB) lopputurnauksen semifinaalissa Oviedon lukemin 79-71 (46-39). Estudiantes huipentaa kautensa sunnuntai-iltana pelattavaan finaaliin, jossa se taistelee noususta Espanjan ACB-liigaan toisen semifinaalin voittajaa, Coruñaa vastaan.
Susiladiesin Lotta-Maj Lahtinen on solminut jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Lahtinen pelaa näin toisen kautensa Pohjois-Espanjassa Vitoria-Gasteizissa sijaitsevan seuran riveissä.
Jo kaksitoista kautta Saksassa valmentanut, kahdesti Saksan Pro A:n vuoden valmentajaksi valittu ja Heidelbergin Saksan Bundesliigan välieriin asti komentanut Danny Jansson, 46, siirtyy Romanian liigassa pelaavan CSO Voluntarin päävalmentajaksi 1+1-vuotisella sopimuksella.
Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n suomalaistulokkaiden jo entuudestaan nimekäs lista täydentyy taas yhdellä pelaajalla, kun viime vuodet Espanjassa pelannut Munkkiniemen Kisapoikien kasvatti Eetu Heinonen, 191 cm ja 20 vuotta, siirtyy Davidsonin yliopiston riveihin.
Aatu Kivimäki sai perjantai-iltana kaulaansa toisen perättäisen Slovakian liigan kultamitalin, kun Patrioti Levice myllytti BC Slovan Bratislavaa viidennessä finaalissa lukemin 126–76 (53–31). Virossa Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramon kausi päättyi hopealle, kun Tartto vei ratkaisevan viidennen finaaliottelun kotikentällään 85–65 (43–31).
WNBA:ssa Dallas Wings voitti kotikentällään hallitsevan mestarin Las Vegas Acesin 87-95 (53-45). Awak Kuier oli jälleen vauhdissa penkiltä, kun suomalainen tilastoi 12 pistettä, neljä levypalloa ja kaksi torjuntaa.
Suomalaisen koripallon legenda ja Susijengi-ikoni Hanno Möttölä, 49, jatkaa valmentajauraansa kansainvälisillä ammattilaiskentillä. Viime syksynä Kanadan maajoukkueen valmennusjohtoon liittynyt Möttölä ottaa seuraavaksi tuntumaa Australian NBL-liigasta, missä hän siirtyy Brisbane Bulletsiin päävalmentaja Will Weaverin valmennusryhmään.
Italian Serie A2:ssa Faenzan sarjanousuun juuri johdattanut Lilli Onnela, 20, siirtyy ensi kaudeksi yliopistokentille. Touhun Pojat Lauttasaaren kasvatti ensi kauden osoite on NCAA:n ykköstasolla pelaava Davidson.
WNBA:ssa Dallas Wings voitti vieraissa New York Libertyn 91-76 (43-44). Awak Kuier pelasi Wingsille 24 minuuttia, joiden aikana hän tilastoi 10 pistettä, 6 levypalloa, yhden syötön ja kaksi torjuntaa.
Mikael Jantusen uran ensimmäinen matka Euroliigan Final Fouriin katkesi perjantai-iltana, kun runkosarjavoittaja Olympiakos Pireus haki mylvivän ateenalaisyleisön edessä vakuuttavan 79-61 (33-24)-voiton Euroliigan ensimmäisessä semifinaaliottelussa.