20.3.2011 22:31 Teemu Rannikon Cimberio Varese haki voiton Italian Serie A:n runkosarjakauden toisessa suomalaisderbyssä. Varese nipisti sunnuntaina vieraskentältä 69-71 (31-28)-voiton Rannikon vastatessa seitsemästä pisteestä ja neljästä korisyötöstä. Koponen nikkaroi 12 pistettä Bolognalle, jonka kolmen ottelun voittoputki katkesi.

Teemu Rannikon Varese kukisti Petteri Koposen Bolognan jo toistamiseen.

Petteri Koponen urakoi Bolognalle 12 pistettä.

Joukkueiden suomalaistähdet urakoivat kumpikin 31 minuuttia.

Lehtereillä suomalaistähtien otteita seurasi Suomen maajoukkuevalmentaja Henrik Dettmann (kesk.). Kuvat: Ville Vuorinen.
Puolustusvoittoisen ottelun ratkaisua saatiin jännittää viime minuuteille asti. Ottelun päätösminuutti alkoi lukemissa 62-62, jonka jälkeen Varesen Phil Goss vei vieraat 62-65-johtoon kolmen pisteen viivan takaa. Bolognan Jared Homanin heitettyä toisessa päässä vapaaheittonsa ohi pääsi Rannikko sivaltamaan vapaaheittoviivalta tilanteeksi 62-67.
Petteri Koposen kavennusvapaaheittojen jälkeen oli Varesen Phil Gossin vuoro erehtyä viivalta. Bolognan Kelvin Rivers toi omansa jo pisteen päähän, 66-67, mutta sen lähemmäksi kotijoukkue ei enää päässyt, kun Varesen Rok Stipcevic heitti neljällä perättäisellä vapaaheitolla tilanteeksi 66-71. Rivers kavensi vielä loppulukemiksi kolmosellaan 69-71.
- Vaikea peli, mutta erittäin tärkeä voitto meille. Olemme voittaneet viimeksi vieraspelin joulukuun alussa, joten siitäkin syystä tämä tuli tarpeeseen, summasi Teemu Rannikko.
Virtuksen tehokkain oli 17 pistettä naulannut Kelvin Rivers. Ronald Slay vastasi Varesen puolesta 21 pisteestä.
Joukkueiden edeltävässä kohtaamisessa Koponen ja Rannikko puolustivat toisiaan vain harvakseltaan, mutta sunnuntain derbyssä suomalaiset nähtiin toistensa kimpussa yhtenään.
- Pitää antaa krediittiä Petskulle siitä, että hän teki "rannikot" ja floppasi minulle kerran komeasti hyökkääjän virheen. Kaveri on oppinut uusia temppuja, väläytti Rannikko pilke silmäkulmassaan.
Koponen urakoi 31 minuutissa 12 pistettä (kakkoset 3/7, kolmoset 1/5, vapaaheitot 3/3), kaksi levypalloa, kaksi riistoa ja yhden virheen. Rannikolle merkittiin vastaavassa minuuttimäärässä seitsemän pistettä (kakkoset 1/1, kolmoset 1/3, vapaaheitot 2/2), kaksi levypalloa, neljä syöttöä, kaksi riistoa ja kolme virhettä.
- Viimeksi ei juurikaan päästy Petskun kanssa puolustamaan toisiamme, mutta tällä kertaa pelattiin sitten vähän enemmän toisiamme vastaan. Hirveän montaa kertaa urallani en ole päässyt pelaamaan toisen suomalaispelaajan joukkuetta vastaan, joten nämä ovat aina merkkitapauksia, Rannikko kommentoi.
Koposen Bologna on kerännyt kauden 22 ottelustaan 12 voittoa ja jatkaa Serie A:n jaetulla neljännellä sijalla Air Avellinon kanssa. Taistelu pudotuspelipaikoista käy kiivaana, sillä Varesen lisäksi sijoilla 6.-12. ovat kymmenellä voitolla tasapisteissä Pesaro, Cremona, Sassari, Treviso, Caserta ja Rooma.
Hollannin liigaan saatiin keskiviikkoiltana suomalaismestari. Tapiolan Hongan kasvatteihin lukeutuvan Erik Sajantilan edustama Landstede Hammers päihitti finaalisarjan neljännessä osaottelussa ennakkosuosikki ZZ Leidenin lukemin 90-74 (46-47) ja otti siten mestaruuteen tarvittavan kolmannen finaalivoittonsa.
Viimeisen kahden kauden ajan Lassi Tuovin oikeana kätenä Yokohama B-Corsairsin valmennusjohdossa toiminut Jukka Toijala, 54, on allekirjoittanut tulevaa kautta koskevan jatkosopimuksen. Tuovi ja Toijala jatkavat japanilaisseuran valmentajina myös kaudella 2026–2027.
Tapiolan Hongan kasvatti Henna Sandvik, 23, pelaa ensi kaudella Belgian pääsarjan Phantoms Boomissa. Sandvik pelasi neljä edellistä kautta Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa, jossa hän edusti ensimmäiset kolme kautta Indianaa ja viimeisen Wyomingia.
Sasu Salinin kausi Espanjassa sai harmittavan päätöksen, kun Estudiantes hävisi Primera FEB:n nousukarsintafinaalissa. Finaalit ovat käynnissä myös Belgiassa, Alankomaissa ja Mikael Jantusen Fenerbahce eteni finaaleihin Turkissa.
Susiladiesin Lotta-Maj Lahtinen on solminut jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Lahtinen pelaa näin toisen kautensa Pohjois-Espanjassa Vitoria-Gasteizissa sijaitsevan seuran riveissä.
Jo kaksitoista kautta Saksassa valmentanut, kahdesti Saksan Pro A:n vuoden valmentajaksi valittu ja Heidelbergin Saksan Bundesliigan välieriin asti komentanut Danny Jansson, 46, siirtyy Romanian liigassa pelaavan CSO Voluntarin päävalmentajaksi 1+1-vuotisella sopimuksella.
Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n suomalaistulokkaiden jo entuudestaan nimekäs lista täydentyy taas yhdellä pelaajalla, kun viime vuodet Espanjassa pelannut Munkkiniemen Kisapoikien kasvatti Eetu Heinonen, 191 cm ja 20 vuotta, siirtyy Davidsonin yliopiston riveihin.
Aatu Kivimäki sai perjantai-iltana kaulaansa toisen perättäisen Slovakian liigan kultamitalin, kun Patrioti Levice myllytti BC Slovan Bratislavaa viidennessä finaalissa lukemin 126–76 (53–31). Virossa Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramon kausi päättyi hopealle, kun Tartto vei ratkaisevan viidennen finaaliottelun kotikentällään 85–65 (43–31).
WNBA:ssa Dallas Wings voitti kotikentällään hallitsevan mestarin Las Vegas Acesin 87-95 (53-45). Awak Kuier oli jälleen vauhdissa penkiltä, kun suomalainen tilastoi 12 pistettä, neljä levypalloa ja kaksi torjuntaa.
Suomalaisen koripallon legenda ja Susijengi-ikoni Hanno Möttölä, 49, jatkaa valmentajauraansa kansainvälisillä ammattilaiskentillä. Viime syksynä Kanadan maajoukkueen valmennusjohtoon liittynyt Möttölä ottaa seuraavaksi tuntumaa Australian NBL-liigasta, missä hän siirtyy Brisbane Bulletsiin päävalmentaja Will Weaverin valmennusryhmään.