Salinin Olimpijalle Adrianmeren liigan hopeaa

23.4.2011 Sasu Salinin Union Olimpija Ljubljana päätti menestyksekkään kautensa Adrianmeren liigassa hopeamitaleille. Olimpijan kaatoi finaaliottelussa perinteikäs serbialaisseura Partizan Belgrad pistein 74-77 (39-43). Kauden huipentumaa seurasi Ljubljanassa 12 000 katsojaa.

Sasu Salinin Olimpijan menestyksekäs kausi jatkuu: Euroliigan jatkosarjapaikan ja Slovenian cupin mestaruuden lisäksi Adrianmeren liigan hopeaa. Kuva: Tytti Nuoramo.

 Tiukoista loppulukemista huolimatta finaaliottelu sujui vierasjoukkue Partizanin komennossa. Belgradilaisten tilannekovuus ja levypallopelaaminen takasivat vieraille muutaman pisteen johdon koko ottelun toisella puoliskolla. Partizan johti parhaimmillaan pisteissä 62-71, kun ottelua oli pelaamatta viisi minuuttia.

Olimpija onnistui kuitenkin hivuttautumaan vieraidensa rinnalle loppuhetkien tiukentuneella puolustuspelillään. Vlado Ilievski toi vain muutama sekunti ennen loppua Olimpijan layupillaan kahden pisteen päähän tilanteesen 74-76, jonka jälkeen Partizanin Curtis Jerrells onnistui vain yhdessä vapaaheitossaan. Olimpija ei kuitenkaan saanut lopussa enää heittoa aikaiseksi, vaan Partizanin Dusan Kecman riisti pallon Davis Bertansilta ratkaisten ottelun.

Curtis Jerrells oli kentän tehokkain 20 pisteellään. Olimpijasta korkeimpaan pistemäärään ylsi Vlado Ilievski (15/0/3 syöttöä). Sasu Salin pelasi finaalin päätöshetkillä muutaman sekunnin ja otti yhden virheen.

- Todella upea kokemus, vaikka takkiin tulikin. Partizanin fanit tulivat stadionille soihtujen kanssa ja fiilis oli kuin futispelissä, Salin kuvaili.

- Finaali hävittiin käytännössä kovuuden puutteeseen. Emme olleet yhtä aggressiivisia kuin Partizan. Kotiyleisö kävi aika kuumana tuomareille, mutta ei me missään nimessä tuomaritoimintaan kaaduttu.

Finaalitappion jälkeen Olimpijan valmennusjohto uudistui, kun päävalmentaja Jure Zdovc jätti tehtävänsä henkilökohtaisista syistä. Päävalmentajan pestiä hoitaa vastaisuudessa apuvalmentajana kauden aloittanut Miro Alilovic.

Henkilöt

 
18.4.2024 08:58 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin johdatti Teneriffan Mestarien liigan Final Fouriin

Sasu Salin pääsee taas jahtaamaan Mestarien liigan voittoa Teneriffan raivattua tiensä Final Four -lopputurnaukseen. Severi Kaukiainen pääsee puolestaan kokemaan Viron ja Latvian yhteisliigan finaalitunnelman.

15.4.2024 11:24 Suomalaiset ulkomailla

Elina Aarnisalon Kangoeroes Mechelen Belgian liigan finaaliin

Elina Aarnisalo pääsee taistelemaan Belgian mestaruudesta, kun Kangoeroes Mechelen lunasti itselleen finaalipaikan. Saksassa ja Ruotsissa suomalaisten joukkueet käyvät kovaa taistelua välierissä.

13.4.2024 11:59 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen loisti ratkaisevassa finaalissa – ”Hieno saavutus”

Mikael Jantunen oli yksi Paris Basketballin avainpelaajista, kun ranskalaisseura juhli perjantai-iltana EuroCupin voittoa. Jantusen mukaan joukkue osoitti kauden aikana ansaitsevansa mestaruuden.

12.4.2024 23:53 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusesta ja Tuomas Iisalosta EuroCupin mestareita

Mikael Jantunen ja Tuomas Iisalo pääsivät tuulettamaan EuroCupin voittoa, kun Paris Basketball kaatoi finaalisarjassa Bourg-en-Bressen suoraan kahdessa ottelussa. Jantunen tehtaili finaalissa upeasti 15 pistettä.

10.4.2024 09:13 Suomalaiset ulkomailla

Jantusen ja Iisalon Paris Basketball aloitti EuroCupin finaalit voitolla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball otti ensimmäisen kiinnityksen EuroCupin mestaruuteen, kun se nappasi avausfinaalista voiton.

8.4.2024 10:36 Suomalaiset ulkomailla

Aarnisalon Kangoeroes ja Pelander Norrköping jyräsivät välieriin

Elina Aarnisalon Kangoeroes Mechelelen eteni välieriin Belgiassa ja Sofia Pelanderin Norrköping teki saman Ruotsissa. Saksassa Keltern on voiton päässä finaalipaikasta.

8.4.2024 10:19 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhuni vahvassa iskussa tärkeässä voitossa

Edon Maxhuni oli johdattamassa Le Portelia tärkeään voittoon joukkueen taistellessa pudotuspelipaikasta Ranskassa ja Mikael Jantunen oli niin ikään vahvassa iskussa Paris Basketballin voitossa.

8.4.2024 10:02 Suomalaiset ulkomailla

Tuomas Iisalo palkittiin EuroCupin vuoden valmentajana

Tuomas Iisalon, 41, nousukiito Euroopan koripallovalmentajien eliittiin jatkuu jatkumistaan. Paris Basketballin tuoreeltaan EuroCupin finaaleihin luotsannut loviisalaislähtöinen Iisalo on nimetty EuroCupin vuoden valmentajaksi. Viime kaudella Iisalo vei nimiinsä FIBA:n Mestareiden liigan vuoden valmentajan palkinnon.

6.4.2024 08:13 Suomalaiset ulkomailla

Saksassa välierät käyntiin - Pelanderin kausi pysyi elossa

Saksassa saatiin välierät vauhtiin ja Linda-Lotta Lehtorannan ja Elina Koskimiehen Keltern aloitti vakuuttavasti. Ruotsissa Sofia Pelanderin Norrköping on voiton päässä välieristä.

5.4.2024 12:47 Suomalaiset ulkomailla

Sofia Pelanderin Norrköping jo selkä seinää vasten – ”Ensimmäinen peli oli aikamoinen pettymys”

Ruotsissa pudotuspelit ovat jo startanneet ja Sofia Pelanderin Norrköping Dolphins on jo selkä seinää vasten. Pelander on kuitenkin luottavaisena, että Norrköping selvittää esteet tieltään ja taistelee vielä mestaruudesta.

Näytä lisää vastaavia