Shawn Huffille jatkosopimus Forliin

30.6.2011 Miesten maajoukkueen runkopelaajiin kuuluva suomalaislaituri Shawn Huff, 27, jatkaa uraansa Italian kakkosliiga LegaDuessa. 198-senttinen Huff siirtyi maaliskuussa Kreikasta LegaDuen jumbojoukkue Forliin, joka voitti Huffin saavuttua yhdeksästä ottelustaan kahdeksan varmistaen sarjapaikkansa myös kaudeksi 2011/12.

Maajoukkueen teholaituri Shawn Huff jatkaa uraansa Italiassa.

Huffin kevätkausi Forlissa oli menestyksekäs: yhdeksän ottelua, kahdeksan voittoa.

Suomalaisyleisölle tarjoutuu mahdollisuus nähdä Huff tositoimissa seuraavan kerran EM-karsinnoissa 15. ja 21. elokuuta. Kuvat: Tomi Kaminen ja LegaDue Pictures.

Huffin saapuessa Italiaan Forli oli epätoivoisessa tilanteessa, sillä joukkueen oli voitettava jäljellä olevasta yhdeksästä runkosarjaottelustaan kahdeksan säilyttääkseen sarjapaikkansa. Joukkue katkaisi neljän kuukauden tappioputkensa Huffin debyyttiottelussa ja voitti juuri tarvittavan määrän otteluita maalis-huhtikuun aikana hakien päänahat mm. LegaDuen kolmesta kärkiseurasta.

 

– Joukkueen tilanne huomioon ottaen säilymisemme sarjassa oli pienimuotoinen ihme. Heti kauden päätyttyä seura teki jatkosopimuksen päävalmentaja Nenad Vucinicin kanssa, ja tahdoin ehdottomasti palata takaisin hänen valmennukseensa myös tulevaksi kaudeksi, Huff kertoo.

 

– Forli on pieni kaupunki, jolla ei ole omaa futisjengiä, joten koris on siellä ehdoton ykköslaji. Meillä on loistavat fanit ja hyvä seura sekä toimintaympäristö.

 

Huffin rooli Forlin kevätkauden loppukirissä oli suuri: suomalaislaituri pelasi yhdeksässä ottelussa 33,2 minuuttia ottelua kohden 12,9 pisteen, 5,9 levypallon, 1,2 riiston ja 0,8 syötön keskiarvoilla. Kakkosensa Huff upotti 44,4%, kolmosensa 42,9% ja vapaaheittonsa 70,0% tarkkuudella.

 

- Kreikan vuosina tuntui siltä, että oli koko ajan jotain pikkuvammaa, joka esti pääsemisen täyteen iskuun ja isoille minuuteille. Forlissa pääsin heti huomattavaan rooliin ja sain paljon peliaikaa, ja mitä enemmän voittoja tuli, sen paremmin omakin peli sujui, miettii Huff.

 

Forlin ja Huffin sopimus kattaa pelikauden 2011/12. Seuran virallinen tavoite on varmistaa sarjapaikka myös kaudeksi 2012/13.

 

- Forli on pelannut LegaDuessa vasta pari kautta ja virallisesti lähdemme varmistamaan sarjapaikkaa, mutta joukkueen sisällä tähdätään varmasti pudotuspeleihin ja siellä niin pitkälle kuin mahdollista. Joukkueen kokoonpanosta on vielä vaikea sanoa mitään, mutta seura tahtoo mahdollisimman monen viime kauden pelaajista jatkavan.

 

Kreikka vaihtui Italiaksi

 

Huff aloitti ammattilaisuransa kaudella 2008/09, jolloin hän edusti Kreikan huippujoukkueisiin kuuluvaa Costa Café Maroussia. Huff sai huippupelaajia vilisevässä ryhmässä kuitenkin vain säästeliäästi peliaikaa ja pelasi 24 ottelua 4,7 minuutin ja 1,5 pisteen ottelukeskiarvoilla. Maroussi päätti kauden Kreikan liigan pronssimitaleille.

 

Kaudeksi 2009/10 Huff siirtyi Kreikan liigan häntäpään joukkueisiin kuuluvaan BC Kavala/Panoramaan ja auttoi joukkuetta säilyttämään sarjapaikkansa. Huff nikkaroi toisella Kreikan kaudellaan 21 ottelua 4,0 pisteen, 1,7 levypallon ja 0,5 riiston keskiarvoilla 15,7 minuutin ottelukohtaisessa peliajassa.

 

Huff aloitti myös kauden 2010/11 Kavala/Panoraman riveissä. Joukkue kamppaili pitkään Kreikan liigan kärkinelikossa, mutta alkoi vuodenvaihteen tienoilla menettää otettaan. Huff ehti pelata Kavalassa 17 ottelua 23,2 minuutin keskiarvolla ja urakoida 5,4 pistettä, 3,2 levypalloa ja 0,8 syöttöä ottelua kohden ennen maaliskuista siirtoaan Italiaan.

 

Ennen ammattilaisuransa alkua Huff pelasi neljä kautta (2004-08) yliopistokoripalloa USA:n NCAA-liigassa Valparaiso Crusadersin riveissä. Huff pelasi neljän NCAA-kautensa aikana 108 ottelua 26,2 minuutin, 9,6 pisteen, 3,6 levypallon ja 1,4 syötön keskiarvoilla.

 

Helsinkiläisen ToPon kasvatti Huff on pelannut myös Suomen miesten pääsarjaa ToPon (2000/01) ja Espoon Hongan (2001–04) paidassa. Huff juhli Hongan kanssa Suomen mestaruutta vuosina 2002 ja 2003.

 

Maajoukkueurallaan Huff on pelannut 88 miesten maaottelua, joissa hän on heittänyt yhteensä 731 pistettä. Huff pelasi ensimmäisen miesten maaottelunsa 27. joulukuuta 2003 Viroa vastaan. Nuorten maaotteluita Huffilla on tilillään 35.

 

Huff on mahdollista nähdä tositoimissa Suomessa seuraavan kerran elokuussa, kun Suomi pelaa Helsingin Jäähallissa EM-karsintaottelut Portugalia (15.8.) ja Unkaria (21.8.) vastaan

 

Lue myös seuraavat uutiset:

Lisätiedot:

EM-karsintojen kampanjasivut & ennakkolipunmyynti

 

Henkilöt

 
24.3.2018 Haastattelu

Lauri Markkanen: ”Olen vähitellen tottunut tähän rytmiin”

Lauri Markkasen ensimmäinen kausi NBA:n Chicago Bullsissa on kääntynyt loppusuoralleen. Tulokaskausi on ollut vasta 20 vuotta täyttävälle Markkaselle ikimuistoinen, mutta jyväskyläläisen HoNsUn kasvatin tavoitteena on pitkä ammattilaisura maailman parhaassa koripalloliigassa ja tulokaskausi on siinä vain ensimmäinen luku.

7.2.2018 08:45 Suomalaiset ulkomailla

Korisliigan MVP Antto Nikkarinen loppukaudeksi Kotkaan

Kahtena perättäisenä keväänä Korisliigan pudotuspelien ulkopuolelle jäänyt perinteinen kotkalaisjoukkue KTP-Basket saa riveihinsä huippuvahvistuksen. Hallitseva Korisliigan MVP ja alkukauden Ruotsin liigaa Jämtlandissa pelannut Susijengi-takamies Antto Nikkarinen, 26, on solminut loppukauden kestävän sopimuksen KTP:n kanssa, uutisoi Kymen Sanomat.

NBA-matkasta unohtumaton startti 6. pelaajien vuodelle – ”Upea kokemus”

NBA-matkan voittajat Matti ja Henri näkivät aitiopaikoilta Lauri Markkasen ennätysillan ja pääsivät tapaamaan suomalaistähteä New Yorkissa.

17.1.2018 12:00 Suomalaiset ulkomailla

Lauri Markkasesta ensimmäistä kertaa vuoden koripalloilija

Vastikään NBA:n ennätyksen taalaliigan historian kaikkien aikojen nopeimmin 100 onnistunutta kolmen pisteen heittoa upottaneena pelaajana kirjauttanut Lauri Markkanen, 20, on nimetty ensimmäistä kertaa urallaan Suomen urheilutoimittajien valinnoissa vuoden koripalloilijaksi. Markkanen katkaisi Petteri Koposen kuusivuotisen putken vuoden koripalloilijana.

31.12.2017 09:50 Suomalaiset ulkomailla

EM-kotikisat, Lauri Markkasen nousu NBA-tähteyteen ja 16-vuotiaiden EYOF-pronssi: koripallovuosi 2017 jää historiankirjoihin

2017 jää historiaan vuotena, jolloin koripallo nousi Suomessa koko kansan huulille. Lauri Markkasen uroteot Arizona Wildcatsissa ja Chicago Bullsissa, Susijengin hurmokselliset otteet EM-kotikisoissa sekä suomalaisen koripallohistorian ensimmäinen kansainvälinen arvokisamitali 16-vuotiaiden poikien olympiafestivaaleilla olivat tapahtumarikkaan koripallovuoden kohokohdat.

29.12.2017 14:55 Suomalaiset ulkomailla

Carl Lindbomille pesti Kroatian liigaan

Alkukaudella Liettuan liigassa pelannut ja joulukuussa Helsinki Seagullsia edustanut Susijengi-laituri Carl Lindbom, 26, on solminut sopimuksen Kroatian liigaa pelaavan KK Osijekin kanssa. 206-senttinen Tapiolan Hongan kasvatti tekee ensiesiintymisensä uuden joukkueensa paidassa 6. tammikuuta Kroatian cupin kotiottelussa KK Sibenikiä vastaan.

Erik Murphy ei jatka Nanterressa

Ranskan Pro A -liigan kärkikahinoissa pelaavaa Nanterre-92:a syyskaudella edustanut Susijengi-laituri Erik Murphy, 27, ei jatka ranskalaisjoukkueessa uuteen vuoteen. 208-senttinen Murphy pelasi viimeisen ottelunsa Nanterren paidassa viikonloppuna, kun joukkue voitti kotikentällään Chalon/Saonen.

2.12.2017 15:00 Suomalaiset ulkomailla

EM-kotikisoissa menestynyt Susijengi ja Lauri Markkanen ehdolla vuoden urheiluilmiöksi, Markkanen kisaa myös vuoden läpimurrosta

Vuoden 2017 EM-kotikisoissa voittoja kerännyt ja ennätysyleisöjä hurmannut Susijengi nuoren tähtensä Lauri Markkasen johdolla kisaa vuoden 2017 urheiluilmiön palkinnosta Suomen Urheilugaalassa. Markkanen nimettiin lauantaisessa ehdokkaiden julkistamistilaisuudessa myös kisaamaan vuoden läpimurrosta.

26.11.2017 19:00 Haastattelu

50 maaottelun Roope Ahonen: ”Pelaajana pitää olla valmis, kun tilaisuus tarjoutuu”

Salon Vilppaan kasvatti Roope Ahonen, 27, siirtyi osaksi Susijengin kokenutta kaartia perjantai-iltana, kun Suomi aloitti MM-karsintansa päihittämällä Bulgarian vieraskentällä Botevgradissa. Uransa 50. A-maaottelun pelannut Ahonen on toipunut viime kesän alaraajavammastaan ja uskoo pystyvänsä suureen rooliin tiellä kohti Kiinan MM-kisoja.

18.11.2017 16:00 Suomalaiset ulkomailla

Susijengin Carl Lindbom ei jatka Liettuassa

Alkusyksyllä kaksivuotisen sopimuksen liettualaisen Juventus Utenan kanssa allekirjoittanut Tapiolan Hongan kasvatti Carl Lindbom, 26, ei jatka Liettuassa. Susijengiä viime syyskesän EM-kotikisoissa edustanut 206-senttinen iso laitahyökkääjä etsii paraikaa uutta seuraa.

Näytä lisää vastaavia