Rannikko upotti Espanjan mestarin

11.1.2007 Teemu Rannikon huikea esitys Espanjan hallitsevaa mestaria Unicaja Malagaa vastaan Euroliiga-ottelun kolmannella jaksolla takasi voiton Suomen koripallomaajoukkueen pelintekijän edustamalle slovenialaisseuralle Olimpija Ljubljanalle. Rannikko pussitti kymmenminuuttisen aikana 14 pistettä, joiden turvin Ljubljana karkasi 66-38-johtoon.

Ljubljana juoksi heti avausminuuteilla 12-0-johtoon. Johto piti, mutta alkoi huveta uhkaavasti kolmannen jakson alussa ennen Rannikon astumista esiin. Tilanteesta 37-26 Ljubljana lähti karkuun Rannikon kahdeksalla peräkkäisellä pisteellä. Välillä Rannikko tarjoili kotiyleisön villinneen syötön tutkaparilleen Marko Milicille, joka päätti illan komeimman yhteispelin räjähtävään alley-oop-donkkiin. Lopullisesti Rannikko katkaisi Malagan selkärangan onnistumalla kolmosviivan takaa ja upottamalla kolme vapaaheittoa Pepe Sanchezin teknisen virheen jälkeen.  

Kaikkiaan 189-senttinen Rannikko heitti pelissä 16 pistettä. Hänen tililleen kirjattiin 29 peliminuutissa myös kolme levypalloa ja kaksi koriin johtanutta syöttöä.  

Olimpija voitti lopulta komein 87-59-lukemin. Voitollaan se paransi rekordinsa 3-8:aan. Vaikka se on viimeisenä lohkossaan, on joukkue enää voiton päässä kuudennesta sijasta, jolla Euroliigan jatkopaikka voi hellitä.  

- Tarkoituksemme oli pelata 40 minuuttia aggressiivisesti sekä olla varovaisia kolmannella jaksolla, koska se on ollut meille normaalisti vaikein. Onnistuimme molemmissa. Jokainen pelaaja antoi kentällä kaikkensa. Voitto osoittaa, että olemme vielä mukana kisassa jatkopaikasta, kertoi tyytyväinen Rannikko Euroliigan nettisivuilla.  

- Emme ole vielä luovuttaneet. Näytimme tänään, että voimme lyödä myös Euroopan suurimmat ja rikkaimmat joukkueet, säesti Milic.  

Milic taiteili kentän korkeimman pistemäärän, 19. Ljubljanan avainpelureihin lukeutui myös turkkilaistakamies Ender Arslan, joka heitti Rannikon lailla 16 pistettä ja jakeli kuusi syöttöä.  

Herbertin Pau lähellä jatkopaikkaa 

Kanadalaissuomalaisen Gordon Herbertin luotsaama ranskalaisjoukkue Pau-Orthez otti Euroliiga-kierroksella maukkaan 77-62-kotivoiton kreikkalaisesta Ariksesta. Paun voittosuhde on nyt 6-5 ja se voi varmistaa jatkopaikkansa jo ensi viikolla voittamalla italialaisen Napolin kotonaan.  

- Tämä oli kolmas peräkkäinen ottelu joulutauon jälkeen, jossa joukkueeni on tehnyt hyvää työtä puolustuspäässä. Arvostan myös vaihtopenkkimme kovaa panosta – 35 pistettä ja pelaajien energia pitivät intensiteetin pelissämme, kehui Herbert omiaan.   

Herbertin tuorein suojatti entinen NBA-mies Melvin Sanders pussitti 16 minuutissa kymmenen pistettä. Sanders on Pau-Orthezin seitsemäs amerikkalaispelaaja.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/ulkomailla_pelaavat_miehet/
 
30.3.2024 09:21 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball EuroCupin finaaliin

Paris Basketball raivasi tiensä EuroCupin finaaliin, kun Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon miehistö kaatoi London Lionsin suoraan kahdessa ottelussa. Ranskassa Ilari Seppälä siivitti Saint-Chamondin tärkeään voittoon.

27.3.2024 09:16 Suomalaiset ulkomailla

Paris Basketball aloitti EuroCupin välierät komeasti

Mikael Jantunen oli jälleen hyvässä iskussa, kun Paris Basketball otti ensimmäisen kiinnityksen EuroCupin finaalipaikkaan. Saksassa Valtteri Mervola auttoi joukkueensa pitämään sarjapaikkansa.

26.3.2024 10:38 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball aloittaa välierät EuroCupissa

Mikael Jantusen edustama ja Tuomas Iisalon valmentama Paris Basketball kohtaa EuroCupin välierissä englantilaisjoukkue London Lionsin. Jantunen uskoo vahvasti joukkueen mahdollisuuksiin edetä finaaliin.

25.3.2024 11:52 Suomalaiset ulkomailla

Saksassa ja Tshekissä pudotuspelit käynnistyivät – Ruotsissa saatiin runkosarja pakettiin

Saksan ja Tshekissä saatiin pudotuspelit käyntiin viime viikolla ja Ruotsissa pelattiin runkosarjan päätöskierros. Italiassa Awak Kuier loisti pistekuningattarena.

22.3.2024 12:27 Suomalaiset ulkomailla

Marianne Kalin ja Anniina Äijänen taistelemassa Espanjan cupin voitosta

Espanjan cup-mestaruus ratkaistaan viikonloppuna, kun arvostetun Copa de la Reinan finaaliturnaus on edessä. Cup-pokaalista on taistelemassa myös Anniina Äijäsen ja Marianne Kalinin Ferrol.

22.3.2024 11:23 Suomalaiset ulkomailla

Naisten Bundesliigassa pudotuspelit käyntiin – mukana neljä Susiladies-pelaajaa

Naisten Saksan Bundesliigassa alkavat pudotuspelit tulevana viikonloppuna. Mestaruustaistelussa nähdään Stars Kelternin Linda-Lotta Lehtoranta ja Elina Koskimies, Lions Hallen Anissa Pounds sekä Angels Nördlingenin Roosa Lehtoranta.

21.3.2024 07:26 Suomalaiset ulkomailla

Lassi Tuovi teki suomalaista koripallohistoriaa

Lassi Tuovista tuli ensimmäinen suomalaissyntyinen valmentaja, joka on toiminut Euroliigan ottelussa päävalmentajana. Tuovi johdatti Virtus Bolognaa viime hetket italialaisseuran kohdatessa Zalgirisin vieraissa.

20.3.2024 10:56 Suomalaiset ulkomailla

Severi Kaukiainen saavutti jo yhden pokaalin - kaksi vielä kiikarissa

Kauden 2023-24 loppuratkaisut ovat vasta käsillä, mutta Severi Kaukiaisen kauteen on mahtunut jo seuravaihto ja cup-voitto sekä MVP-palkinto. Kaukiainen on ollut ensimmäiseen ulkomaan kauteensa tyytyväinen.

18.3.2024 10:51 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtorannan Nördlingenille kirvelevä finaalitappio cupissa

Roosa Lehtorannan Angels Nördlingen oli kiinni Saksan cupin voitossa aina viimeisille sekunneille saakka, mutta joutui lopulta tyytymään kakkospaikkaan.

18.3.2024 10:36 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin juhli tärkeää voittoa suomalaiskohtaamisessa

Espanjassa nähtiin suomalaiskohtaaminen, kun Sasu Salin matkasi Teneriffasta Alexander Madsenin vieraaksi Andorraan. Remu Raitasen Caceres otti myös tärkeän voiton Espanjassa.

Näytä lisää vastaavia