TsSKA ei antanut Kaunasin yllättää

18.1.2007 Euroliigan hallitseva mestari Moskovan TsSKA on jälleen askeleen lähempänä alkulohkonsa voittoa. TsSKA ei ollut Hanno Möttölän edustaman Zalgiris Kaunasin yllätettävissä, vaan voitti kotonaan lukemin 88-72. Seuraavassa myös muita suomalaissähkeitä Euroopasta.

Hanno Möttölä teki kahdeksan pistettä visiitillä viime kauden kotikaupunkiinsa. Möttölä edusti ennen Zalgirisiin siirtymistään Moskovan Dynamoa.  

Pisteidensä ohella 209-senttinen Möttölä kokosi TsSKA-pelissä kolme levypalloa, kolme koriin johtanutta syöttöä ja yhden torjunnan pelattuaan vajaat 22 minuuttia.  

- Vastassa oli kova kilpakumppani. Meillä oli kolmannella jaksolla mahdollisuus muuttaa ottelun kulku, mutta TsSKA näytti miksi he ovat Euroliigan mestareita. Kolmessa-neljässä hyökkäyksessä he ottivat pelin takaisin haltuunsa. Menetimme palloa tänään liikaa, kertoi Möttölä Euroliigan nettisivuilla. 

Onnistuneiden kolmosten siivittämänä Zalgiris käväisi kolmannella neljänneksellä 57-56-johdossa. TsSKA:n venäläistynyt takamies J.R. Holden otti ohjat käsiinsä päätösjakson alkuhetkillä ja karautti joukkonsa karkumatkalle. Loppuun saakka taistellut Kaunas oli yrityksestään huolimatta voimaton mestareiden löytäessä Holdenin johdolla lisävaihteen. 

TsSKA johtaa Euroliigan C-lohkoa voittosuhteella 11-1. Se on varmistanut jo jatkopaikkansa ja lohkovoiton menettäminenkin on vain teoriaa. Zalgiris saldo on nyt 1-11 ja joukkueen keskittyminen on siirtynyt jo Baltian ja Liettuan liigoihin Euroliiga-marssin jäädessä alkusarjaan.  

Flunssainen Rannikko sivussa 

Teemu Rannikon slovenialaisseura Olimpija Ljubljana sai Euroliiga-kierroksella kunnon läksytyksen, kun ”paikallisvastustaja” Partizan Belgrad nuiji sen lukemin 106-60. Ljubljana pelasi ilman tähtipelaajiaan Rannikkoa ja Marko Miliciä. 

Marko Milic ei matkustanut joukkueen kanssa Belgradiin, vaan hänen odotetaan siirtyvän pois Ljubljanasta. Vahvin ehdokas huhuissa on espanjalainen Real Madrid.  

Teemu Rannikko istui Belgrad-ottelun vaihtopenkillä. Rannikko kärsi flunssasta.  

Rannikko on viimeisen viikon aikana ollut myös siirtohuhujen kohteena. Kaksi kolmesta viimeisestä Euroliiga-mestaruudesta voittanut Tel Aviv Maccabi oli yksi Rannikon palveluksista kiinnostunut joukkue. Ljubljana ei ole kuitenkaan halukas luopumaan suomalaisesta tähtipeluristaan. 

Teemu Rannikko on viimeistellyt kuluvan kauden Euroliigassa 13,8 pistettä ottelua kohden ja jaellut 3,3 koriin johtanutta syöttöä. Rannikon tutkaparina toiminut Milic heitti Ljubljana-paidassa 15,1 pistettä peliä kohden.

Belgrad-tappion myötä Ljubljana on käytännössä ulkona Euroliigan jatkopeleistä. Joukkueen voittosuhde on nyt 3-7. 

Gordon Herbertin ranskalaisjoukkue Pau-Orthez ei pystynyt varmistamaan Euroliigan jatkopaikkaa, vaan kärsi kotonaan 68-72-tappion Napolille. Paun voittosuhde on nyt 6-6. Sen jatkomahdollisuudet ovat omissa käsissä, kun kaksi kierrosta alkusarjaa on pelaamatta.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/ulkomailla_pelaavat_miehet/
 
27.3.2024 09:16 Suomalaiset ulkomailla

Paris Basketball aloitti EuroCupin välierät komeasti

Mikael Jantunen oli jälleen hyvässä iskussa, kun Paris Basketball otti ensimmäisen kiinnityksen EuroCupin finaalipaikkaan. Saksassa Valtteri Mervola auttoi joukkueensa pitämään sarjapaikkansa.

26.3.2024 10:38 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball aloittaa välierät EuroCupissa

Mikael Jantusen edustama ja Tuomas Iisalon valmentama Paris Basketball kohtaa EuroCupin välierissä englantilaisjoukkue London Lionsin. Jantunen uskoo vahvasti joukkueen mahdollisuuksiin edetä finaaliin.

25.3.2024 11:52 Suomalaiset ulkomailla

Saksassa ja Tshekissä pudotuspelit käynnistyivät – Ruotsissa saatiin runkosarja pakettiin

Saksan ja Tshekissä saatiin pudotuspelit käyntiin viime viikolla ja Ruotsissa pelattiin runkosarjan päätöskierros. Italiassa Awak Kuier loisti pistekuningattarena.

22.3.2024 12:27 Suomalaiset ulkomailla

Marianne Kalin ja Anniina Äijänen taistelemassa Espanjan cupin voitosta

Espanjan cup-mestaruus ratkaistaan viikonloppuna, kun arvostetun Copa de la Reinan finaaliturnaus on edessä. Cup-pokaalista on taistelemassa myös Anniina Äijäsen ja Marianne Kalinin Ferrol.

22.3.2024 11:23 Suomalaiset ulkomailla

Naisten Bundesliigassa pudotuspelit käyntiin – mukana neljä Susiladies-pelaajaa

Naisten Saksan Bundesliigassa alkavat pudotuspelit tulevana viikonloppuna. Mestaruustaistelussa nähdään Stars Kelternin Linda-Lotta Lehtoranta ja Elina Koskimies, Lions Hallen Anissa Pounds sekä Angels Nördlingenin Roosa Lehtoranta.

21.3.2024 07:26 Suomalaiset ulkomailla

Lassi Tuovi teki suomalaista koripallohistoriaa

Lassi Tuovista tuli ensimmäinen suomalaissyntyinen valmentaja, joka on toiminut Euroliigan ottelussa päävalmentajana. Tuovi johdatti Virtus Bolognaa viime hetket italialaisseuran kohdatessa Zalgirisin vieraissa.

20.3.2024 10:56 Suomalaiset ulkomailla

Severi Kaukiainen saavutti jo yhden pokaalin - kaksi vielä kiikarissa

Kauden 2023-24 loppuratkaisut ovat vasta käsillä, mutta Severi Kaukiaisen kauteen on mahtunut jo seuravaihto ja cup-voitto sekä MVP-palkinto. Kaukiainen on ollut ensimmäiseen ulkomaan kauteensa tyytyväinen.

18.3.2024 10:51 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtorannan Nördlingenille kirvelevä finaalitappio cupissa

Roosa Lehtorannan Angels Nördlingen oli kiinni Saksan cupin voitossa aina viimeisille sekunneille saakka, mutta joutui lopulta tyytymään kakkospaikkaan.

18.3.2024 10:36 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin juhli tärkeää voittoa suomalaiskohtaamisessa

Espanjassa nähtiin suomalaiskohtaaminen, kun Sasu Salin matkasi Teneriffasta Alexander Madsenin vieraaksi Andorraan. Remu Raitasen Caceres otti myös tärkeän voiton Espanjassa.

15.3.2024 18:54 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtoranta taistelee Saksan cupin mestaruudesta – ”Tähtäin on, että voitamme”

Saksan cupin neljän joukkueen lopputurnaus pelataan viikonloppuna ja suomalaispelaajista mukana nähdään Angels Nördlingenin joukkuetta edustava Roosa Lehtoranta. Lehtoranta lähtee viikonloppuun toiveikkain mielin.

Näytä lisää vastaavia