”Junnu” Leen huippupeli jäi palkinnotta

16.3.2007 Viime kesänä debyyttinsä miesten maajoukkueessakin tehnyt Gerald Lee Jr. oli Old Dominionin paras pelaaja, kun yliopistokoriksen NCAA-mestaruusturnaus pyörähti käyntiin. ”Junnu” Lee tehtaili tulokaskautensa päätteeksi yliopistouran ensimmäisen tuplatuplan, mutta Butler rankaisi muun joukkueen heikosta heittopelistä ja eteni 32 parhaan joukkoon lukemin 57-46.

Korihait-kasvatti Lee Jr. oli vedossa heti tultuaan kentälle vaihdosta. 206-senttinen suomalainen heitti tarkasti ja kävi hakemassa joukkueelleen tärkeitä hyökkäyspään levypalloja. Puoliajalla hänellä oli jo koossa tehot 8/7. 

Lee viimeisteli ottelussa kaikkiaan kymmenen pistettä täydellisellä heittopelillä (5/5). Lisäksi hän poimi 11 levypalloa, joista peräti kuusi hyökkäyskorilla. Riistoja ”Junnulle” kirjattiin kaksi ja torjuntoja yksi. Lee Jr. pelasi ottelussa 20 minuuttia.  

Old Dominionin valmentaja Blaine Taylor istutti ottelun loppuhetkillä Lee Juniorin ja pisti kentälle viimeistä kauttaan pelaavat Valdas Vasyliusin ja Arnaus Dahin. Taylor uskoi Virginia-Pilot-lehden mukaan kaksikon ”kokemuksen ja taidon lopulta nousevan esiin”.  

Leen tuplatupla oli yliopiston ensimmäinen ja levypallomäärä henkilökohtainen ennätys. Entinen ennätys oli kahdeksan.  

Old Dominionin puolustus on ollut rautaa koko kauden ajan. Ongelmia on sen sijaan tuottanut korinteko ja se näkyi kärjistetysti Butler-ottelussa. Jos Leen heitot otetaan Old Dominionin tilastoista pois, oli joukkueen pelitilanneheittojen onnistumisprosentti heikko 26 (13/50).  

Butler kohtaa NCAA-turnauksen toisella kierroksella Marylandin, joka voitti omassa avausottelussaan Davidsonin 82-70. 

Tappio Butlerille päätti Old Dominionin kauden, josta voittosuhteeksi jäi 24-9. Butler-ottelua edeltäneistä 13 pelistään Old Dominion oli voittanut 12. Lee Junior pelasi Old Dominionin kaikki 33 ottelua. Tulokaskauden keskiarvoiksi kirjataan aikakirjoihin 4,2 pistettä, 3,3 levypalloa ja 18,0 peliminuuttia. Kahden pisteen heitoissaan Lee onnistui 53 prosentin (53/100) ja kolmosissaan 40 prosentin (4/10) tarkkuudella.  

NCAA-mestaruusturnauksessa 65 joukkuetta lähti tavoittelemaan pääsyä legendaariseen Final Four –lopputurnaukseen. Turnausjoukkueet seulottiin NCAA I divisioonan 336 koulun joukosta. Turnauksessa vain voittajat etenevät, kunnes finalistit iskevät yhteen Atlantan Georgia Domen parketilla 4.2.  

NCAA I divisioonassa pelasi kaudella 2006-07 Lee Junior mukaan lukien 12 suomalaismiestä. Neljän vuoden opinnot päättyvät myöhemmin keväällä valmistumiseen Mainen Olli Ahvenniemen, Long Islandin Esa Mäki-Tulokkaan ja Saint Joseph’sin Artur Surovin osalta.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/ulkomailla_pelaavat_miehet/
 
9.6.2026 10:09 Susiladies

Henna Sandvikin uusi osoite on Belgian pääsarjan Phantoms Boom

Tapiolan Hongan kasvatti Henna Sandvik, 23, pelaa ensi kaudella Belgian pääsarjan Phantoms Boomissa. Sandvik pelasi neljä edellistä kautta Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa, jossa hän edusti ensimmäiset kolme kautta Indianaa ja viimeisen Wyomingia.

8.6.2026 22:41 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salinin Estudiantesille kirvelevä finaalitappio

Sasu Salinin kausi Espanjassa sai harmittavan päätöksen, kun Estudiantes hävisi Primera FEB:n nousukarsintafinaalissa. Finaalit ovat käynnissä myös Belgiassa, Alankomaissa ja Mikael Jantusen Fenerbahce eteni finaaleihin Turkissa.

7.6.2026 12:30 Susijengi

Sasu Salin ja Estudiantes voiton päässä noususta Espanjan ACB-liigaan

Susijengin kapteeni Sasu Salinin edustama madridilainen Estudiantes peittosi Espanjan kakkosliigan (Primera FEB) lopputurnauksen semifinaalissa Oviedon lukemin 79-71 (46-39). Estudiantes huipentaa kautensa sunnuntai-iltana pelattavaan finaaliin, jossa se taistelee noususta Espanjan ACB-liigaan toisen semifinaalin voittajaa, Coruñaa vastaan.

3.6.2026 18:15 Miesten I divisioona A

Kuhalampi ja Haliseva yliopistokentille, Kontuniemi vaihtaa joukkuetta

HBA-Märskyn divarijoukkueen kantaviin voimiin viime vuosina kuuluneet BC Nokian kasvatit Kalle Kuhalampi ja Matias Haliseva siirtyvät tulevaksi kaudeksi Yhdysvaltain yliopistokentille. Viime kaudella North Carolina Staten miehistöön kuulunut Jayme Kontuniemi vaihtaa puolestaan joukkuetta.

3.6.2026 08:51 Susiladies

Lotta-Maj Lahtinen jatkaa Espanjan pääsarjan Araskissa

Susiladiesin Lotta-Maj Lahtinen on solminut jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Lahtinen pelaa näin toisen kautensa Pohjois-Espanjassa Vitoria-Gasteizissa sijaitsevan seuran riveissä.

2.6.2026 19:00 Suomalaiset ulkomailla

Danny Jansson Romaniaan CSO Voluntarin päävalmentajaksi

Jo kaksitoista kautta Saksassa valmentanut, kahdesti Saksan Pro A:n vuoden valmentajaksi valittu ja Heidelbergin Saksan Bundesliigan välieriin asti komentanut Danny Jansson, 46, siirtyy Romanian liigassa pelaavan CSO Voluntarin päävalmentajaksi 1+1-vuotisella sopimuksella.

2.6.2026 18:30 Suomalaiset ulkomailla

Eetu Heinonen NCAA-liigan Davidsoniin

Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n suomalaistulokkaiden jo entuudestaan nimekäs lista täydentyy taas yhdellä pelaajalla, kun viime vuodet Espanjassa pelannut Munkkiniemen Kisapoikien kasvatti Eetu Heinonen, 191 cm ja 20 vuotta, siirtyy Davidsonin yliopiston riveihin.

1.6.2026 22:18 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen Fenerbahce välieriin Turkissa

Euroliigan Final Fourin jälkeen Mikael Jantusella ja Fenerbahcella riittää vielä panoksia kotimaan kentillä.

30.5.2026 06:38 Susijengi

Kivimäestä Slovakian mestari, Kaukiainen ja Mirolybov Viron hopealle, Gustavson ja Sajantila finaaleihin

Aatu Kivimäki sai perjantai-iltana kaulaansa toisen perättäisen Slovakian liigan kultamitalin, kun Patrioti Levice myllytti BC Slovan Bratislavaa viidennessä finaalissa lukemin 126–76 (53–31). Virossa Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramon kausi päättyi hopealle, kun Tartto vei ratkaisevan viidennen finaaliottelun kotikentällään 85–65 (43–31).

29.5.2026 09:10 WNBA

Wings päihitti hallitsevan mestarin – Kuier 12 pistettä, 4 levypalloa ja 2 torjuntaa

WNBA:ssa Dallas Wings voitti kotikentällään hallitsevan mestarin Las Vegas Acesin 87-95 (53-45). Awak Kuier oli jälleen vauhdissa penkiltä, kun suomalainen tilastoi 12 pistettä, neljä levypalloa ja kaksi torjuntaa.

Näytä lisää vastaavia