Tuukka Kotti palaa Italiaan

6.8.2011 Suomen miesten maajoukkuelaituri ja keväällä 2010 Korisliigan vuoden pelaajaksi valittu Tuukka Kotti, 30, siirtyy tulevaksi kaudeksi Italian kakkosliiga LegaDuen Aget Imolaan. 205-senttinen Kotti pelasi viime kaudella LegaDuessa Ferraran riveissä. Perjantaina Kotti oli maajoukkueen matkassa kaatamassa Hagenissa Saksan.

Suomen maajoukkueen konkarilaituri Tuukka Kotti jatkaa uraansa Italian auringon alla.

Viime kaudella Kotti pisti palloa pussiin Ferraran väreissä. Ensi kauden osoite löytyy Imolasta.

Lähiviikkoina Kotin ja maajoukkueen tähtäimessä on selviytyminen Liettuan EM-kisoihin. Kuvat: Tomi Kaminen & Legadue Pictures.

– Asiat alkoivat kehittyä suotuisaan suuntaan kaksi viikkoa sitten, ja kun neuvottelut saatiin alkuun, sopimus syntyi nopeasti. Päätös palata Italiaan tuttuun ympäristöön oli helppo, kertoo Kotti sopimusneuvotteluistaan ja sopimuksestaan Aget Imolan kanssa.

– Imolassa pelaa kolme vanhaa pelikaveriani, jonka lisäksi eräs viime kauden apuvalmentajistamme Ferrarassa liittyy nyt Imolan valmennusjohtoon, joten joukkueeseen ei tarvitse lähteä ihan ummikkona.

Aget Imola jäi viime keväänä voiton päähän LegaDuen viimeisestä pudotuspelipaikasta, ja seuran tavoitteena on edetä tulevalla kaudella pudotuspeleihin ja siellä niin pitkälle kuin mahdollista. Viime kaudella LegaDuessa 10,9 pistettä ja 6,9 levypalloa keskiarvoikseen rekisteröinyt Kotti kertoo odottavansa kasvavalla innolla mahdollisuutta taistella LegaDuen pudotuspelipaikoista.

– Viime kaudella kaikki meni muuten mallikkaasti, mutta pudotuspelit jäivät väliin. Pleijareita olisi kiva päästä pelaamaan ja näyttää siellä, mihin taidot riittävät. Ehjän kauden jälkeen toiveissa on löytää itsestään vielä yksi ylimääräinen vaihde, Kotti miettii.

Kotti on jo viides maajoukkuepelaaja, joka pelaa kaudella 2011/12 Italiassa. Petteri Koponen (Virtus Bologna) ja Teemu Rannikko (Cimberio Varese) jatkavat pääsarja Serie A:ssa, kun taas Kotin (Imola) lisäksi Gerald Lee jr. (Veroli) ja Shawn Huff (Forli) pelaavat LegaDuessa.

Forssasta maailmalle

Forssan Koripoikien kasvatti Kotti nousi ensimmäisen kerran kasvattajaseuransa miesten edustusjoukkueeseen kaudella 1997/98, ja vuosina 1997-2000 hän pelasi sekä pääsarjaa että I divisioonaa FoKoPossa. Keväällä 1999 Kotti palkittiin miesten SM-sarjan vuoden tulokkaana.

Kotti pelasi kaudella 2000/01 tehokkaasti Salon Vilppaassa, josta hän siirtyi vuosiksi 2001–05 USA:n yliopistosarja NCAA:han Providenceen. Aiemmin laiturin ja takamiehen paikoilla pelannut Kotti pelasi kaksi viimeistä yliopistokauttaan Providencen avaussentterin tontilla. Viimeisellä yliopistokaudellaan Kotti viimeisteli Providencelle 9,9 pistettä ja 5,8 levypalloa ottelua kohden.

Yliopistouransa jälkeen Kotti siirtyi Italian kakkosliiga LegaDuen Ticinoon, jossa hän pelasi kaksi tehokasta kautta. Niistä seurasi sopimus Italian pääsarjajoukkue Rietin kanssa kaudelle 2007/08. Joukkueen aloitusviisikkoon asti päästyään Kotti joutui sormivamman johdosta loppukaudeksi sairastuvalle.

Kotti aloitti pelikauden 2008/09 Ranskan kakkosliigan Brestissä, mutta liittyi keväällä 2009 Korisliigaa pelanneen Espoon Hongan kokoonpanoon. Kaudella 2009/10 Kotti juhli Hongan kanssa Suomen cupin mestaruutta, ja keväällä 2010 Kotti nimettiin Korisliigan arvokkaimmaksi pelaajaksi tämän rekisteröityä Hongan paidassa 16,4 pistettä, 10,1 levypalloa, 1,4 syöttöä, 1,3 riistoa ja 1,3 torjuntaa ottelua kohden.

Viime kaudeksi Kotti palasi Italian kakkosliigaan, jossa hän nakutteli Ferraralle 10,9 pistettä ja 6,9 levypalloa per ottelu.

Maaliskuussa 30 vuotta täyttäneellä Kotilla on nykymaajoukkueesta eniten tilillään A-maaotteluita. Hän on pelannut maajoukkueurallaan 123 miesten ja 14 nuorten maaottelua. Ensimmäisen miesten maaottelunsa Kotti pelasi vuonna 2000.

Perjantaisessa maaottelussa Hagenissa Kotti avitti Suomea Saksan kaadossa yhdeksällä pisteellään. Suomi voitti EM-karsintojen kenraaliharjoituksessaan saksalaiset 79-74.

EM-karsinnat Suomi aloittaa vieraissa Unkaria vastaan 12.8. Maanantaina 15.8. luvassa on ensimmäinen kotiottelu, kun Portugali saapuu Helsingin Jäähalliin.

Lue myös seuraavat

 
24.3.2018 Haastattelu

Lauri Markkanen: ”Olen vähitellen tottunut tähän rytmiin”

Lauri Markkasen ensimmäinen kausi NBA:n Chicago Bullsissa on kääntynyt loppusuoralleen. Tulokaskausi on ollut vasta 20 vuotta täyttävälle Markkaselle ikimuistoinen, mutta jyväskyläläisen HoNsUn kasvatin tavoitteena on pitkä ammattilaisura maailman parhaassa koripalloliigassa ja tulokaskausi on siinä vain ensimmäinen luku.

7.2.2018 08:45 Suomalaiset ulkomailla

Korisliigan MVP Antto Nikkarinen loppukaudeksi Kotkaan

Kahtena perättäisenä keväänä Korisliigan pudotuspelien ulkopuolelle jäänyt perinteinen kotkalaisjoukkue KTP-Basket saa riveihinsä huippuvahvistuksen. Hallitseva Korisliigan MVP ja alkukauden Ruotsin liigaa Jämtlandissa pelannut Susijengi-takamies Antto Nikkarinen, 26, on solminut loppukauden kestävän sopimuksen KTP:n kanssa, uutisoi Kymen Sanomat.

NBA-matkasta unohtumaton startti 6. pelaajien vuodelle – ”Upea kokemus”

NBA-matkan voittajat Matti ja Henri näkivät aitiopaikoilta Lauri Markkasen ennätysillan ja pääsivät tapaamaan suomalaistähteä New Yorkissa.

17.1.2018 12:00 Suomalaiset ulkomailla

Lauri Markkasesta ensimmäistä kertaa vuoden koripalloilija

Vastikään NBA:n ennätyksen taalaliigan historian kaikkien aikojen nopeimmin 100 onnistunutta kolmen pisteen heittoa upottaneena pelaajana kirjauttanut Lauri Markkanen, 20, on nimetty ensimmäistä kertaa urallaan Suomen urheilutoimittajien valinnoissa vuoden koripalloilijaksi. Markkanen katkaisi Petteri Koposen kuusivuotisen putken vuoden koripalloilijana.

31.12.2017 09:50 Suomalaiset ulkomailla

EM-kotikisat, Lauri Markkasen nousu NBA-tähteyteen ja 16-vuotiaiden EYOF-pronssi: koripallovuosi 2017 jää historiankirjoihin

2017 jää historiaan vuotena, jolloin koripallo nousi Suomessa koko kansan huulille. Lauri Markkasen uroteot Arizona Wildcatsissa ja Chicago Bullsissa, Susijengin hurmokselliset otteet EM-kotikisoissa sekä suomalaisen koripallohistorian ensimmäinen kansainvälinen arvokisamitali 16-vuotiaiden poikien olympiafestivaaleilla olivat tapahtumarikkaan koripallovuoden kohokohdat.

29.12.2017 14:55 Suomalaiset ulkomailla

Carl Lindbomille pesti Kroatian liigaan

Alkukaudella Liettuan liigassa pelannut ja joulukuussa Helsinki Seagullsia edustanut Susijengi-laituri Carl Lindbom, 26, on solminut sopimuksen Kroatian liigaa pelaavan KK Osijekin kanssa. 206-senttinen Tapiolan Hongan kasvatti tekee ensiesiintymisensä uuden joukkueensa paidassa 6. tammikuuta Kroatian cupin kotiottelussa KK Sibenikiä vastaan.

Erik Murphy ei jatka Nanterressa

Ranskan Pro A -liigan kärkikahinoissa pelaavaa Nanterre-92:a syyskaudella edustanut Susijengi-laituri Erik Murphy, 27, ei jatka ranskalaisjoukkueessa uuteen vuoteen. 208-senttinen Murphy pelasi viimeisen ottelunsa Nanterren paidassa viikonloppuna, kun joukkue voitti kotikentällään Chalon/Saonen.

2.12.2017 15:00 Suomalaiset ulkomailla

EM-kotikisoissa menestynyt Susijengi ja Lauri Markkanen ehdolla vuoden urheiluilmiöksi, Markkanen kisaa myös vuoden läpimurrosta

Vuoden 2017 EM-kotikisoissa voittoja kerännyt ja ennätysyleisöjä hurmannut Susijengi nuoren tähtensä Lauri Markkasen johdolla kisaa vuoden 2017 urheiluilmiön palkinnosta Suomen Urheilugaalassa. Markkanen nimettiin lauantaisessa ehdokkaiden julkistamistilaisuudessa myös kisaamaan vuoden läpimurrosta.

26.11.2017 19:00 Haastattelu

50 maaottelun Roope Ahonen: ”Pelaajana pitää olla valmis, kun tilaisuus tarjoutuu”

Salon Vilppaan kasvatti Roope Ahonen, 27, siirtyi osaksi Susijengin kokenutta kaartia perjantai-iltana, kun Suomi aloitti MM-karsintansa päihittämällä Bulgarian vieraskentällä Botevgradissa. Uransa 50. A-maaottelun pelannut Ahonen on toipunut viime kesän alaraajavammastaan ja uskoo pystyvänsä suureen rooliin tiellä kohti Kiinan MM-kisoja.

18.11.2017 16:00 Suomalaiset ulkomailla

Susijengin Carl Lindbom ei jatka Liettuassa

Alkusyksyllä kaksivuotisen sopimuksen liettualaisen Juventus Utenan kanssa allekirjoittanut Tapiolan Hongan kasvatti Carl Lindbom, 26, ei jatka Liettuassa. Susijengiä viime syyskesän EM-kotikisoissa edustanut 206-senttinen iso laitahyökkääjä etsii paraikaa uutta seuraa.

Näytä lisää vastaavia