23.5.2007 Suomalaiskoripalloilija Hanno Möttölän edustama Zalgiris Kaunas sai revanssin Baltian liigan finaalissa kärsimälle tappiollaan, kun se kukisti Lietuvos Rytasin kuudennessa Liettuan finaalissa lukemin 81-77. Zalgiris varmisti voitollaan Liettuan mestaruuden voitoin 4-2.
Kuudes loppuottelu pelattiin Lietuvos Rytasin kotikentällä Vilnassa ja peräti 11 000 katsojan silmien alla. Aiemmat viisi finaalia olivat päättyneet kotivoittoihin.
Ottelun sankariksi nousi Kaunasin brasilialaisvahvistus Marcelo Machado, jonka onnistunut kolmonen nosti Zalgirisin 77-75-johtoon 33 sekuntia ennen päätösvihellystä. DeJuan Collinsin riiston jälkeen Rytas oli pakotettu rikkomaan Machadoa, joka onnistui molemmissa vapaaheitoissaan ratkaisten pelin lopullisesti.
Zalgiris Kaunas voitti aiemmin kaudella Liettuan cupin. Finaalivastustajana oli tuolloin niin ikään Lietuvos Rytas. Viime vuonna Hanno Möttölä juhli Moskovan Dynamon riveissä ULEB Cupin mestaruutta. ULEB Cupin ja Liettuan liigan voittoja yhdistää katkeranmakuinen yksityiskohta siitä, että Möttölä ei pelannut ratkaisuottelussa.
Liettuan liigassa joukkueet saavat marssittaa kentälle viisi ulkomaalaisvahvistusta. Kaunasilla on vahvuudessa kuusi vahvistusta. Möttölä oli sivussa kahdesta viimeisestä finaalista, kun amerikkalaissentteri Loren Woods kuntoutui nilkkavammastaan pelikuntoiseksi. Kuudennessa finaalissa 213-senttinen Woods dominoi korinalustaa kirjauttaen tililleen 19 pistettä ja 14 levypalloa.
Kaunasin muut tehomiehet olivat Machado (14/1), Tanoka Beard (13/12), Marko Popovic (11/1) ja Collins, joka kahdeksan pisteensä ohella jakoi seitsemän koriin johtanutta syöttöä.
Mestaruus oli Zalgiris Kaunasille kautta aikain 22. ja peräti 14:s sitten Liettuan itsenäistymisen, joka tapahtui vuonna 1990. Arkkiviholliset Zalgiris ja Lietuvos Rytas olivat Liettuan finaaleissa vastakkain seitsemättä peräkkäistä kertaa.
Hanno Möttölä pelasi kauden aikana Zalgiris-paidassa yhteensä 54 ottelua kolmessa eri sarjassa ja jälki oli tasaista. Euroliigassa 209-senttinen Möttölä pussitti keskimäärin 10,9 pistettä. Baltian liigassa keskiarvo oli 10,2 ja Liettuan liigassa 10,1. Sekä Baltian että Liettuan liigassa hänet valittiin kauden aikana pelattuihin tähdistöotteluihin.
Möttölä on edelleen ainoa suomalaispelaaja, joka on pelannut Yhdysvaltain ammattilaissarja NBA:ssa. Möttölä edusti Atlanta Hawksia kaudet 2000-02. Urheilutoimittajain valitsemana Möttölä on palkittu vuoden koripalloilijana ennätykselliset kahdeksan kertaa.
Tapiolan Hongan kasvatti Henna Sandvik, 23, pelaa ensi kaudella Belgian pääsarjan Phantoms Boomissa. Sandvik pelasi neljä edellistä kautta Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa, jossa hän edusti ensimmäiset kolme kautta Indianaa ja viimeisen Wyomingia.
Sasu Salinin kausi Espanjassa sai harmittavan päätöksen, kun Estudiantes hävisi Primera FEB:n nousukarsintafinaalissa. Finaalit ovat käynnissä myös Belgiassa, Alankomaissa ja Mikael Jantusen Fenerbahce eteni finaaleihin Turkissa.
Susiladiesin Lotta-Maj Lahtinen on solminut jatkosopimuksen tulevasta kaudesta. Lahtinen pelaa näin toisen kautensa Pohjois-Espanjassa Vitoria-Gasteizissa sijaitsevan seuran riveissä.
Jo kaksitoista kautta Saksassa valmentanut, kahdesti Saksan Pro A:n vuoden valmentajaksi valittu ja Heidelbergin Saksan Bundesliigan välieriin asti komentanut Danny Jansson, 46, siirtyy Romanian liigassa pelaavan CSO Voluntarin päävalmentajaksi 1+1-vuotisella sopimuksella.
Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n suomalaistulokkaiden jo entuudestaan nimekäs lista täydentyy taas yhdellä pelaajalla, kun viime vuodet Espanjassa pelannut Munkkiniemen Kisapoikien kasvatti Eetu Heinonen, 191 cm ja 20 vuotta, siirtyy Davidsonin yliopiston riveihin.
Aatu Kivimäki sai perjantai-iltana kaulaansa toisen perättäisen Slovakian liigan kultamitalin, kun Patrioti Levice myllytti BC Slovan Bratislavaa viidennessä finaalissa lukemin 126–76 (53–31). Virossa Severi Kaukiaisen ja Anton Mirolybovin BC Kalev/Cramon kausi päättyi hopealle, kun Tartto vei ratkaisevan viidennen finaaliottelun kotikentällään 85–65 (43–31).
WNBA:ssa Dallas Wings voitti kotikentällään hallitsevan mestarin Las Vegas Acesin 87-95 (53-45). Awak Kuier oli jälleen vauhdissa penkiltä, kun suomalainen tilastoi 12 pistettä, neljä levypalloa ja kaksi torjuntaa.
Suomalaisen koripallon legenda ja Susijengi-ikoni Hanno Möttölä, 49, jatkaa valmentajauraansa kansainvälisillä ammattilaiskentillä. Viime syksynä Kanadan maajoukkueen valmennusjohtoon liittynyt Möttölä ottaa seuraavaksi tuntumaa Australian NBL-liigasta, missä hän siirtyy Brisbane Bulletsiin päävalmentaja Will Weaverin valmennusryhmään.
Italian Serie A2:ssa Faenzan sarjanousuun juuri johdattanut Lilli Onnela, 20, siirtyy ensi kaudeksi yliopistokentille. Touhun Pojat Lauttasaaren kasvatti ensi kauden osoite on NCAA:n ykköstasolla pelaava Davidson.
WNBA:ssa Dallas Wings voitti vieraissa New York Libertyn 91-76 (43-44). Awak Kuier pelasi Wingsille 24 minuuttia, joiden aikana hän tilastoi 10 pistettä, 6 levypalloa, yhden syötön ja kaksi torjuntaa.