17.7.2007 Portland Trailblazersissa viimeisen puolentoista viikon ajan kesäliigaa pelannut Petteri Koponen palasi Suomeen kaksi kuukautta lähtönsä jälkeen. Helsinki-Vantaalle puoli yhdeltätoista tiistaiaamuna saapuneen Koposen sopimustilanne tulevalle kaudelle on yhä auki. Nuoren miehen mielessä on päällimmäisenä viikon mittainen loma ennen maajoukkuekomennusta.
- Nyt voi rehellisesti sanoa että väsyttää, Koponen hymyili noudettuaan matkatavaransa ja astuttuaan lehdistön eteen.
Koponen varattiin kesäkuussa NBA:n varaustilaisuudessa ensimmäisen kierroksen varausnumerolla 30. Philadelphia 76ersiin, josta tie vei pelaajakaupan kautta Portland Trailblazersiin. Portlandin kesäliigajoukkueessa viiden ottelun verran näyttöjä antaneen Koposen tilanne ensi kaudelle on yhä auki.
- Tulevaisuus on itselläkin hieman hämärän peitossa. Luulisin, että seuraavan parin viikon aikana ratkeaa, mitä Portland haluaa tehdä kanssani.
Portlandin päävalmentaja Nate McMillan kertoi Las Vegasin kesäliigan aikana, että joukkueen tarkoituksena on pitää Koponen Euroopassa vielä vuoden ajan. Portland ei ole kuitenkaan tehnyt lopullista päätöstä viimeisessä kahdessa kesäliigaottelussa edukseen esiintyneen Koposen suhteen.
- Tilanne on vähän epäselvä. Portland palkkasi juuri kolmevuotisella sopimuksella veteraanipelintekijä Steve Blaken, joten joukkueessa on nyt 3-4 pelintekijää (Blake, Jarrett Jack, Sergio Rodriguez, Taurean Green). Toisaalta Portlandin päämanageri Kevin Pritchard sanoi haluavansa nähdä minut syksyllä Portlandin harjoitusleirillä.
Koposella on edessään positiivinen ongelma, sillä ottajia nuorelle takamieslupaukselle löytyy.
- Kyllähän tässä kysyntää on ja useampikin seura on esittänyt kiinnostustaan. Tässä pitää nyt kaikessa rauhassa kartoittaa eri mahdollisuuksia ja valita seura sen perusteella, minkälainen valmentaja, pelaajarunko ja organisaatio tarjolla olevilla seuroilla on.
Yksin Koponen ei joudu päätöstään jatkosta tekemään.
- Me jutellaan kaikessa rauhassa (valmentaja) Mihailo Pavicevicin, (Portlandin päämanageri) Kevin Pritchardin ja (agentti) Marc Cornsteinin kanssa ja tietysti yritetään löytää uutta seuraa yhteistyössä Hongan kanssa. Seuraava askel pitää ottaa harkiten.
Valmentaja Pavicevic henkisenä tukena
Koposen Yhdysvaltain kiertue alkoi agenttitoimisto Pinnacle Managementin järjestämillä yksityisillä harjoitustilaisuuksilla New Yorkissa. Pinnaclen harjoitusten päätyttyä vuorossa olivat NBA-seurojen workoutit.
- Workout-vaihe oli selvästi raskainta koko matkan aikana. Lensin kaupungista toiseen viidestä kuuteen tuntia kerrallaan, nukuin hotellihuoneessa ja aamulla piti näyttää parastaan seuroille. Siinä kun ei ollut mukana valmentajaa, kavereita eikä tuttavia, olo oli välillä aika raskas.
Workout-vaiheen aikana Koponen vietti vapaa-aikaansa puhelimessa äidin, tyttöystävän ja valmentaja Pavicevicin kanssa. Koponen korosti erityisesti Pavicevicin suurta roolia koko Yhdysvaltain kiertueen aikana.
- Aina kun tuntui siltä, ettei harjoituksissa oikein luista, Pavicevic antoi minulle uutta uskoa. Pavicevic kehotti minua tekemään parhaani ja tekemään, mitä osaan parhaiten, eli kaikkia näitä asioita mitä pelaaja tahtoo kuulla. En tiedä, miten olisin pärjännyt ilman coachin apua.
Pavicevic oli Koposen mukaan tärkeässä asemassa myös NBA-draftin lähestyessä.
- Kyllähän täältä sai silloin tällöin sellaista kommenttia kuulla, että "mitä sinä hullu poika mihinkään NBA-draftiin yrität, eihän sinulla ole mitään mahdollisuuksia", mutta Pavicevic uskoi minuun 100-prosenttisesti. Pavicevicin usko minuun oli niin vahvaa, että pidin tosin itsekin häntä välillä hitusen hulluna, Koponen hymyili.
Varaustilaisuuden jälkeen Pavicevic matkusti Koposen kanssa Portlandiin ja sai istua joukkueen vaihtopenkillä valmennusjohdon T-paita yllään kesäliigan ajan.
- No, Pavicevichan oli lähinnä vieraana. Huomasin kyllä, että hänen teki mielensä huutaa ja antaa neuvoja, mutta eihän se ollut oikein mahdollista. Portlandin valmentajat kuitenkin selvästi luottivat Paviceviciin ja kysyivät häneltä neuvoja.
Kesäliiga päättyi hyvissä merkeissä
Koposen kesäliiga alkoi yskähdellen. Peliminuutit Portlandin apuvalmentaja Monty Williamsin alaisuudessa olivat kortilla, jonka lisäksi Taurean Green ja espanjalainen Sergio Rodriguez vuorottelivat pelintekijän paikoilla pakottaen Koposen pelaamaan heittävää takamiestä.
Portlandin kaksi viimeistä kesäliigaottelua päättyivät Portlandin voittoon ja Koponen oli elementissään pelintekijänä. Myös paikallinen media kehui Koposen otteita pelinrakentajana.
- Kyllä ne NBA:han tyrkyllä olevat pelaajat ovat urheilullisesti uskomattomia, ei sitä voi edes oikein käsittää, Koponen hämmästeli.
- Koska en voi luottaa siihen, että pärjäisin pelkillä urheilullisilla ominaisuuksillani, minun täytyy parantaa muita osa-alueita pelissäni. Oli kuitenkin kiva nähdä etenkin viimeisessä kahdessa kesäliigamatsissa, että minä pärjään vanhempia ja fyysisempiä pelaajia vastaan. Yleisesti ottaen olin yksi kesäliigan nuorimmista pelaajista ja moni oli yllättynyt siitä, kuinka hyvin pärjäsin omillani.
NBA:n varaustilaisuuden ykkösvaraus, 213-senttinen Greg Oden, saapui Portlandiin ja vei suurimman osan joukkueen saamasta mediahuomiosta. Suurimman kohun laannuttua myös Koponen sai osansa valokeilasta.
- Greg Odenia haastateltiin kyllä ihan joka päivä, mutta kyllä toimittajat aika ahkerasti kuulustelivat minuakin. Lähinnä he olivat ihmeissään siitä, että Suomessakin pelataan koripalloa.
Lepoviikko aluillaan
Miesten koripallomaajoukkue valmistautuu paraikaa elokuussa alkavia EM-karsintoja varten. Koponen odottaa tilaisuuttaan osoittaa kehityksensä suunta maaotteluissa.
- Kyllähän tältä kahden kuukauden kiertueelta on selvästi oppia kertynyt. Onneksi kohta on tilaisuus nostaa Suomi Euroopan A-tasolle, jolle se kuuluukin ja siinä samalla katsoa, miten Yhdysvalloissa saatuja oppeja voi soveltaa maajoukkueen käyttöön.
Tauotta kahden kuukauden ajan koripallon parissa urakoinut Koponen aikoo kuitenkin lomailla alkaneen viikon ajan.
- Tämä viikko menee siihen, että irrottaudutaan ja pidetään taukoa. Vaikka tässä on vielä sopimuskuviot vähän epäselviä, nyt pitää olla parin päivän ajan ihan rauhassa.
Vuodenvaihteessa Bosniasta Latviaan siirtynyt Perttu Blomgren keräsi 10 pistettä, neljä levypalloa ja kolme syöttöä, kun hänen edustamansa BK Ventspils peittosi Rigas Zellin 84–94 (43–50) kolmannessa ja ratkaisevassa Latvian liigan välieräottelussa.
Tuomas Iisalo on palkattu NBA-seura Memphis Grizzliesin päävalmentajaksi monivuotisella sopimuksella. Kyseessä on jälleen kerraan suomalaisen koripallon ja valmennusosaamisen merkkipaalu.
Saksan MM-kultaan luotsannut ja Suomessa pitkän uran tehnyt Gordon Herbert on nimetty Kanadan miesten koripallomaajoukkueen uudeksi päävalmentajaksi.
Mikael Jantusen Paris Basketball haastoi ennakkosuosikki Fenerbahcen tasaiseen kamppailuun Euroliigan puolivälierien kolmannessa osaottelussa tiistaina, mutta Tarik Biberovicin heittopelin siivittämä Fenerbahce karkasi jatkoajalla 88–98 (40–46, 80–80) -voittoon ja lunasti paikan Euroliigan Final Fourista. Paris Basketballin kausi jatkuu Ranskan liigassa.
Lotta-Maj Lahtisella oli monivaiheinen kausi, joka alkoi Belgiassa ja päättyi Espanjassa. Kokonaisuudessaan Lahtinen näkee ottaneensa pelaajana taas askeleita eteenpäin.
Patrioti Levicen Slovakian liigan välieriin johdattanut Aatu Kivimäki, 186 cm ja 27 vuotta, on allekirjoittanut tulevaa 2025-26-pelikautta koskevan jatkosopimuksen slovakialaisseuran kanssa. Kivimäki on mitalipeleihin huipentuvan kauden aikana edustanut Leviceä Slovakian liigassa ja FIBA Europe Cupissa.
Ikimuistoista kautta Paris Basketballin kanssa pelaava Mikael Jantunen sai lisätä ansioluetteloonsa yhden saavutuksen lisää, kun Paris Basketball peittosi lauantaina Ranskan cupin finaalissa Le Mansin kotikentällään 15 776 katsojan edessä selvin lukemin 91–80 (48–44).
Helmikuussa loppukauden pituisella sopimuksella Italian Serie A:n Scafatiin siirtynyt Edon Maxhuni, 27, vaihtaa joukkuetta vielä kerran. Kun Scafatin tipahtaminen sarjaporrasta alemmas on lähes varmistunut, seurajohto päätti tyhjentää joukkueensa ulkomaalaispelaajista. Maxhunille tarjoutui niin mahdollisuus huipentaa kautensa Turkin liigan pudotuspelijahtiin Pinar Karsiyakan paidassa.
Mikael Jantusen edustaman Paris Basketballin historian ensimmäinen kevät Euroliigan pudotuspeleissä on käynnistynyt kahdella tappiolla suurta ennakkosuosikkia Fenerbahcea vastaan. Turkin jättiläisseura peittosi pariisilaiset ensimmäisessä puolivälieräottelussa täpärästi 83–78 (49–42) ja toisessa selkeämmin 89–72 (61–38). Sarja jatkuu ensi tiistaina Pariisissa.
Jacob Grandison oli pelituulella myöhään tiistai-iltana upottamalla 13 peliminuutissa 13 pistettä FIBA Europe Cupin kaksiosaisen finaaliottelun jälkimmäisessä osaottelussa. Grandisonin erinomaisesta heittovireestä huolimatta PAOK Saloniki menetti johtonsa viimeisellä minuutilla ja Bilbao Basket pääsi juhlimaan mestaruutta viiden pisteen voittomarginaalilla.