Suomen mestari PeKa vahvistui Susanna Rinnalla

9.8.2007

Naisten Suomen mestari Peli-Karhut vahvistaa rivejään kokeneella maajoukkuepelaaja Susanna Rinnalla. Viisi mestaruutta urallaan voittanut 28-vuotias takapelaaja palaa Suomeen Espanjan kakkosliigassa vietetyn kauden jälkeen.

- PeKassa minua houkuttivat pelaajat ja valmentajat. Viime kauden mestarijoukkueen runko on vahvasti kasassa, eikä se kuulosta lainkaan huonolta. Ja minua taas ei kiinnosta mikään muu kuin mestaruudesta pelaaminen, Rinta kertoo valintansa taustoja. 

Viime kaudella Espanjan kakkosdivisioonassa pelannut Rinta tuo oivan lisän Peli-Karhujen takapelaamiseen ja myös puolustuspelaamiseen, sillä vuonna 2004 hänet valittiin sekä vuoden naispelaajaksi että naisten SM-sarjan parhaaksi puolustajaksi.  

Espanjassa Rinnan joukkue oli Jovent Palma, jonka paidassa hän kirjautti pelaamassaan 26 ottelussa keskiarvoikseen 10,5 pistettä ja 2,6 levypalloa 21,9 peliminuutissa. Kaudella 2005-06 Rinta voitti SM-kultaa Pantterit-paidassa tehtaillen runkosarjassa 15,3 pistettä ja riistäen 2,27 kertaa ottelua kohden.  

Aiemmin Peli-Karhut on ilmoittanut tehneensä jatkosopimukset viime kaudella pelanneiden amerikkalaispelureiden Ashley Haynesin ja Shanika Freemanin kanssa. Sekä Rinnan että jenkkikaksikon sopimukset ovat vuoden mittaisia. 

Vuoden vaihteessa PeKa saa mieluisan paluumuuttajan, kun kotkalaislähtöinen Dionne Pounds palaa Peli-Karhujen riveihin. Viime kauden kotimaisesta rungosta jatkavat Laura Lehtoranta, Maiju Pekkarinen, Kiia Kajalampi ja hiljattain nimensä uuteen sopimukseen kirjoittanut Jutta Richter. Lisäksi joukkueen vahvuudessa on omista A-junioreista nostettu Pauliina Posti.  

Kotkalaisjoukkuetta on tarkoitus täydentää vielä yhdellä amerikkalaispelaajalla. Pääasiallisesti PeKa etsii vahvistusta korin alle.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/naisten_sm-sarja/

Susanna Rinta palaa Espanjasta Suomeen, vahvistaa Suomen mestari Peli-Karhuja. Kuva: Tomi Kaminen.