VTB-Liiga: Bisonsin kausi päätökseen kotitappion myötä

17.4.2016 Loimaa Bisonsin kausi tuli päätökseen myös VTB-Liigan osalta, kun sarjassa yhdeksäntenä oleva Krasny Oktyabr haki sarjapisteet Loimaalta väkevän toisen puoliajan turvin lukemin 72-109 (38-46). Bisonsin saldoksi muodostui 30 ottelusta kahdeksan voittoa.

Yannik Franken ja Bisonsin kausi päättyi kotitappioon Krasny Oktyabrille. Kuva: Erkki Hautaviita.

Vajaamiehisenä otteluun lähtenyt Bisons aloitti kamppailun terävästi vieden avausneljänneksen nimiinsä 25-22. Toisella neljänneksellä (13-24) vieraiden kone alkoi kuitenkin käynnistyä kunnolla, mutta puoliajalle mentiin loimaalaisten ollessa vielä iskuetäisyydellä.

Puoliajalta kentälle asteli kuitenkin kovaa vauhtia ylläpitävä Krasny Oktyabr, jonka jalkoihin Bisons jäi totaalisesti viimeisen 20 minuutin aikana. Levypallot (37-48) nimiinsä vienyt vierasjoukkue viimeisteli kahden pisteen heittonsa murhaavalla 73% tarkkuudella, eikä kotijoukkue löytänyt puolustuspäässä keinoja venäläisjoukkueen pysäyttämiseksi.

Bisonsin suurin valopilkku oli hyvällä prosentilla peräti 31 pistettä pussittanut Yannik Franke (31/7). Frankea säestivät 15 pisteen edestä Remon Nelson sekä uransa viimeisen ottelun pelannut Eero Aaltonen (8/3).

Voittajien tehokkaimmat olivat tupla-tuplan urakoinut Ekene Ibekwe (25/14), Jerry Jefferson (22/9) sekä Viacheslav Zaitcev (12/4/6 syöttöä).

Lisätiedot: Ottelutilastot

Asiat

 
27.3.2024 20:49 Korisliiga

Bisonsin viime sekunnin kori pelasti joukkueen sarjapaikan – Kobrat lunasti lipun playoffeihin

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa ratkaistiin tänään molemmat auki jääneet sijoitukset: sekä viimeinen pudotuspeleihin menijä että sarjasta putoaja.

26.3.2024 20:49 Korisliiga

Seagulls varmisti ykkössijansa Okko Järven pistetykityksellä – Korihait kaatoi Nokian

Miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa voittivat tänään Helsinki Seagulls ja Korihait.

23.3.2024 19:06 Korisliiga

Kobrat taivutti KTP:n kriittisessä väännössä – Lapuan playoff-paikan todennäköisyys kasvoi

Kobrat ja KTP-Basket kamppailevat miesten Korisliigan viimeisestä pudotuspelipaikasta.

22.3.2024 20:38 Korisliiga

Ylemmän jatkosarjan nelikko taas tasoissa Vilppaan voiton ansiosta – Pyrintö yhä mukana playoff-kisassa

Miesten Korisliigan jatkosarjoissa yritetään ratkoa niin kotietua kuin viimeistä playoff-paikkaa ja sarjasta putoajaakin. Ratkominen jatkuu kahdella viimeisellä kierroksella.

21.3.2024 15:00 Korisliiga

Teemu Knihtiselle yhden ottelun kilpailukielto

Suomen Koripalloliiton kurinpitopäällikkö Tero Kankaanpää on määrännyt Kataja Basketin Teemu Knihtiselle yhden ottelun kilpailukiellon.

20.3.2024 20:53 Korisliiga

Kobrat tarrasi tiukasti kiinni viimeiseen playoff-paikkaan – Lahti pahassa pinteessä

Joona Tuomala paukutti pisteitä, kun Kobrat kaatoi Lahti Basketballin. Kumpikin joukkueista kamppailee jatkosarjan loppusuoralla tärkeistä pisteistä.

19.3.2024 20:30 Korisliiga

Kataja tasasi voittotilin Kauhajokea vastaan, mutta Kauhajoki säilytti edun korierossa

Kauhajoki ja Kataja ratkoivat paremmuusjärjestystään miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa.

19.3.2024 09:32 Korisliiga

Alterique Gilbert loppukaudeksi Seagullsin vahvuuteen

Korisliigan ylemmän jatkosarjan ykkösenä viihtyvä Helsinki Seagulls on solminut loppukauden kattavan sopimuksen 26-vuotiaan takapelaajan kanssa.

18.3.2024 10:17 Korisliiga

Salon Vilppaalle 1000 pääsarjaottelua täyteen

Korisliigassa parhaillaan kotiedusta pudotuspeleihin taisteleva Vilpas tarvitsi rajapyykkiin 24 pelikautta.

16.3.2024 21:52 Korisliiga

Kauhajoki ja Korihait kavensivat eroa BC Nokiaan – Seagulls porskuttaa kärjessä

Korisliiga jatkui kolmella ylemmän jatkosarjan ottelulla. Illan voittajia olivat Kauhajoki, Korihait ja sarjaa johtava Seagulls.

Näytä lisää vastaavia