Catzille myös toinen voitto RSU:sta

8.1.2017 Lappeenrannan Catz jatkoi eilisestä, kun ”Kissalauma” kohtasi Riikassa uudelleen RSU:n Latvia-Estonia -liigan kamppailussa. Catz kaatoi tänään RSU:n hieman eilistä nihkeämmin luvuin 44-58 (23-32).

Mika Haakana suojatteineen päätti Riikan tuplaviikonlopun toiseen voittoon. Kuva: Kai Kilappa.

Aivan eilisen kaltaista kylmää kyytiä Catz ei onnistunut kotijoukkueelle antamaan avausneljänneksellä, vaikkakin jakso mentiin vieraiden komennuksessa ja toiselle neljännekselle lähdettiin tilanteessa 11-17.

Toisella neljänneksellä johto nousi suurimmillaan 19 pisteeseen (13-32) Camilla Grönbergin (15/2) kahdella onnistuneella kolmosella, mutta RSU hivuttautui puoliajalle mentäessä yhdeksän pisteen päähän Guna Lagzdinan (8/10) onnistumisilla.

Catz kasvatti johtoaan tasaisesti kolmannella kymmenminuuttisella Elena Reshetkon (16/15) ja Grönbergin tahdittamana ja päätösneljännekselle lähdettiin 17 pisteen vierasjohdossa. 

Puolustusvoittoisen ottelun päätöskymppi meni emännille luvuin 15-12, mutta jo hyvissä ajoin kotijoukkueen selkärangan katkaisseen Catzin ei tarvinnut olla suuremmin huolissaan johtoasemansa kadottamisesta.

- Vieraissa voittaminen ei ole koskaan helppoa ja siksi kaksi voittoa tuntuu tosi hyvältä. Puolustus ja levypallopelaaminen toimivat hyvin, mutta hyökkäyksessä on vielä parannettavaa, Catz-luotsi Mika Haakana pohti ottelun jälkeen.

Lisätiedot: Ottelutilastot

Henkilöt

 
28.3.2024 21:34 Naisten Korisliiga

Pyrintö taisteli välierien kynnykselle

Naisten Korisliigan puolivälierät jatkuivat yhdellä ottelulla. Siinä Pyrintö kaatoi kotikentällään FoA:n 88-82 ja siirtyi ottelusarjassa 2-1 johtoon.

27.3.2024 20:42 Naisten Korisliiga

Kouvottaret ja ToPo etenivät välieriin – Peli-Karhut voiton päässä jatkopaikasta

Naisten Korisliigan ensimmäiset välieräjoukkueet ovat selvillä, kun Kouvottaret ja ToPo etenivät välieriin otteluvoitoin 3-0. Illan kolmas voittaja Peli-Karhut siirtyi johtoon ottelusarjassa Vimpeliä vastaan.

25.3.2024 21:48 Naisten Korisliiga

ToPo ja Kouvottaret voiton päässä välieristä – Pyrintö ja ViVe tasoittivat sarjat

Naisten Korisliigan puolivälierissä pelattiin toiset ottelut. ToPo ja Kouvottaret pelasivat itsensä välierien kynnykselle. Pyrintö ja ViVe avasivat voittotilinsä omissa ottelusarjoissaan.

23.3.2024 19:58 Naisten Korisliiga

Kouvottaret ja FoA voittoihin vieraskentällä – myös ToPo ja PeKa avasivat puolivälierät voitoilla

Naisten Korisliigan puolivälierät käynnistyivät. Kouvottaret ja Forssan Alku kävivät ryöstöretkillä, kun taas ToPo ja PeKa ottivat ensimmäiset kiinnitykset välieräpaikkoihin kotikentillään.

23.3.2024 09:31 Naisten Korisliiga

Puolivälierä ennakko 2/2: HBA haastaa runkosarjan voittaneen ToPo:n – PeKa ja ViVe vastakkain

Naisten Korisliigan puolivälierät alkavat tänään. Välieräpaikkaan vaaditaan kolme voittoa.

22.3.2024 17:50 Naisten Korisliiga

Puolivälierä ennakko 1/2: Honka ja Kouvottaret taistelevat jatkopaikasta – Pyrintö ja FoA kohtaavat jälleen puolivälierissä

Naisten Korisliigan puolivälierät käynnistyvät lauantaina. Edelliskausista poiketen tänä vuonna myös välieräpaikkaan vaaditaan kolme voittoa.

20.3.2024 20:45 Naisten Korisliiga

HBA nappasi viimeisen pudotuspelipaikan – ToPo vei runkosarjan suvereenisti

Naisten Korisliigassa pelattiin runkosarjan viimeiset ottelut. Voitot kirjattiin HBA:lle, FoA:lle, PeKa:lle sekä ToPo:lle.

16.3.2024 21:30 Naisten Korisliiga

Kouvottaret vahvempi Kymenlaakson derbyssä – ToPo:lle ja Hongalle vierasvoitot

Naisten Korisliigassa pelattiin kolme ottelua. Illan voittajia olivat Kouvottaret, ToPo ja Honka. Runkosarjan viimeinen pelipäivä on edessä ensi viikon keskiviikkona.

15.3.2024 20:50 Naisten Korisliiga

FoA:n johto kesti loppuun asti

Naisten Korisliigan ainoassa ottelussa FoA haki vieraspisteet Helsingistä. HBA-Märsky jäi joukkueen jalkoihin 65-61.

15.3.2024 15:17 Naisten Korisliiga

Helmikuun kuukauden pelaaja Ilmar’I Thomas: ’’ Tavoitteenamme on voittaa mestaruus’’

ToPo:n Ilmar’I Thomas valittiin helmikuussa Naisten Korisliigan kuukauden pelaajaksi. Valinta oli pelaajalle toinen. Edellinen valinta tuli viime kaudella.

Näytä lisää vastaavia