Jamar Wilson aloittaa pudotuspelit Mestarien liigassa

6.3.2018 Mestarien liigan neljännesvälierät pyörähtävät käyntiin ja ainoana suomalaisedustajana kilpailussa mukana on Jamar Wilson. Wilsonin ranskalaisjoukkue Nanterre 92 kohtaa neljännesvälierissä turkkilaisen Banvit Bandirman.

Jamar Wilson taistelee Mestarien liigan voitosta. (Kuva: Ville Vuorinen)

Nanterre sijoittui Besiktasin ja Nymburkin jälkeen lohkossaan kolmanneksi yhdeksällä voitolla ja viidellä tappiolla. Wilson oli suhteellisen tyytyväinen joukkueen lohkovaiheen saldoon.

- Mielestäni pelasimme hyvin erityisesti kotona eikä voittosuhde 9-5 ollut huono, kun ottaa huomioon, että pelaamme kovaa Ranskan sarjaa samanaikaisesti. Meillä oli vielä aika kova lohko ja taas vastaan asettuu kova vastustaja, Wilson kertaa lohkovaihetta.

Kotona Nanterre olikin erityisen vahva, sillä se hävisi lohkovaiheessa vain yhden kotiottelun.

- Pelasimme kotona paremmin ja tietenkin siihen vaikuttavat kotikenttäetu ja kannattajamme. Kotikentällä meillä on vain ollut vaarana, että puolustus unohtuu, kun intoudumme hyökkäämään.

Otteluparin jatkaja määräytyy kahden ottelun yhteistuloksella. Joukkueet kohtaavat keskiviikkoiltana Nanterressa ja toinen osaottelu on edessä viikon päästä Bandirmassa. Wilson näkee kotialoituksessa positiivista ja negatiivista.

- Siinä on hyvät ja huonot puolensa. Voimme voittaa kotikentällä 20 pisteellä, mutta sitten on lähdettävä Turkkiin ja hoitaa siellä peli kotiin. Meidän täytyy saada kotoa hyvä tulos, sillä vierasottelusta on varmasti luvassa vaikea.

Banvit sijoittui B-lohkossa toiseksi ollen tasapisteissä lohkovoittaja SIG Strasbourgin kanssa ja Turkin kovassa liigassa joukkue on tällä hetkellä seitsemäntenä. Wilson tietääkin vastustajan kovuuden.

- Heidän isot pelaajansa ovat erittäin hyviä ja Gasper Vidmar on yksi parhaista isoista pelaajista Euroopassa. Heidän isot eivät välttämättä ole niin liikkuvia kuin meidän isot, joten meidän täytyy juosta. Meillä on myös mielestäni laajempi materiaali ja toivottavasti pystymme käyttämään sitä hyväksemme.

Wilson korostaa, että puolustuspelaaminen on kuitenkin se, johon ottelupari ratkeaa.

- Puolustuspelimme on avainasia. Ennen maajoukkuetaukoa pelasimme hyvää puolustusta. Olemme joukkue, joka pystyy tekemään paljon pisteitä, mutta lopulta mestaruudet voitetaan siten, kumpi joukkue saa lopussa puolustuksen kautta tarvittavat stopit, muistuttaa Wilson.

Mestarien liigan neljännesvälierien ensimmäiset osaottelut pelataan tiistaina ja keskiviikkona 6.3. ja 7.3. ja ratkaisevat toiset osat ovat edessä 13.-14. maaliskuuta. Puolivälierien ensimmäiset osaottelut pelataan 27.-28.3. maaliskuuta ja toiset ottelut 3.-4. huhtikuuta. Kilpailu huipentuu 4.-6. toukokuuta pelattavaan Final Four –turnaukseen.

 
26.3.2024 10:38 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball aloittaa välierät EuroCupissa

Mikael Jantusen edustama ja Tuomas Iisalon valmentama Paris Basketball kohtaa EuroCupin välierissä englantilaisjoukkue London Lionsin. Jantunen uskoo vahvasti joukkueen mahdollisuuksiin edetä finaaliin.

22.3.2024 12:27 Suomalaiset ulkomailla

Marianne Kalin ja Anniina Äijänen taistelemassa Espanjan cupin voitosta

Espanjan cup-mestaruus ratkaistaan viikonloppuna, kun arvostetun Copa de la Reinan finaaliturnaus on edessä. Cup-pokaalista on taistelemassa myös Anniina Äijäsen ja Marianne Kalinin Ferrol.

22.3.2024 11:23 Suomalaiset ulkomailla

Naisten Bundesliigassa pudotuspelit käyntiin – mukana neljä Susiladies-pelaajaa

Naisten Saksan Bundesliigassa alkavat pudotuspelit tulevana viikonloppuna. Mestaruustaistelussa nähdään Stars Kelternin Linda-Lotta Lehtoranta ja Elina Koskimies, Lions Hallen Anissa Pounds sekä Angels Nördlingenin Roosa Lehtoranta.

20.3.2024 10:56 Suomalaiset ulkomailla

Severi Kaukiainen saavutti jo yhden pokaalin - kaksi vielä kiikarissa

Kauden 2023-24 loppuratkaisut ovat vasta käsillä, mutta Severi Kaukiaisen kauteen on mahtunut jo seuravaihto ja cup-voitto sekä MVP-palkinto. Kaukiainen on ollut ensimmäiseen ulkomaan kauteensa tyytyväinen.

15.3.2024 18:54 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtoranta taistelee Saksan cupin mestaruudesta – ”Tähtäin on, että voitamme”

Saksan cupin neljän joukkueen lopputurnaus pelataan viikonloppuna ja suomalaispelaajista mukana nähdään Angels Nördlingenin joukkuetta edustava Roosa Lehtoranta. Lehtoranta lähtee viikonloppuun toiveikkain mielin.

16.2.2024 15:52 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin ja Elias Valtonen taistelevat Copa del Rey'n voitosta

Espanjan cup, Copa del Rey, pelataan viikonlopun aikana Malagassa. Voitosta ovat taistelemassa myös Sasu Salin ja Elias Valtonen.

2.2.2024 18:37 Suomalaiset ulkomailla

Elina Koskimiehen tähtäimessä Saksan mestaruus ja EM-kisat

Elina Koskimies mietti viime kesänä, että jättäisi Saksan kahden siellä vietetyn kauden jälkeen. Hallitsevan mestarin ja EuroCup-joukkue Kelternin tarjous käänsi kuitenkin Koskimiehen pään ja nyt hän taistelee Saksan mestaruudesta.

27.1.2024 09:30 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsen saanut hyvän alun Espanjassa – ”Rooli on juuri se mitä luvattiin”

Alexander Madsen vaihtoi jouluna seuraa, kun VEF Riika vaihtui Espanjan liigassa pelaavaan BC Andorraan. Madsen on saanut hyvän startin Euroopan kovimmassa kansallisessa liigassa.

14.12.2023 16:50 Suomalaiset ulkomailla

Elina Aarnisalo ammentanut oppia ammattilaiskentillä

Elina Aarnisalo pelaa ensimmäistä kauttaan ulkomailla, kun hän koripalloilee Kangoeroes Mechelenin riveissä ennen siirtymistään USA:n yliopistoon. Aarnisalo on saanut arvokasta oppia Euroopan huipulta.

9.12.2023 07:45 Suomalaiset ulkomailla

Lotta-Maj Lahtinen palasi loukkaantumisen jälkeen vahvempana takaisin

Lotta-Maj Lahtisen oli määrä tehdä debyyttinsä ammattilaiskentillä jo viime kaudella, mutta paha loukkaantuminen juuri kauden alkua siirsi suunnitelmia vuodella. Täksi kaudeksi Lahtinen palasi tositoimiin täydessä kunnossa ja teki sopimuksen espanjalaisen EuroCup-joukkue AE Sedis Basquetin kanssa.

Näytä lisää vastaavia