Karhulle vierasvoitto Kouvolasta

5.2.2017 Kauhajoen Karhu haki neljännen perättäisen voittonsa vahvistaen samalla kolmossijaansa, kun Karhu kukisti Korisliigan sunnuntain ainoassa ottelussa Kouvot lukemin 80-86 (42-40).

Tate Unruh johdatti Karhun voittoon Kouvoista. Kuva: Erkki Hautaviita.

Vierasjoukkue aloitti ottelun terävästi kahdella onnistuneella kolmosella ja otti ohjakset haltuunsa, mutta isäntäjoukkue nousi nopeasti iholle ja avausneljännes päättyi Raheem Applebyn (13/2/9 syöttöä) buzzer-beater kolmoseen lukemiin 23-22.

Toisella neljänneksellä Karhu nykäisi eron suurimmillaan kahdeksaan pisteeseen, mutta Kouvot nousi jälleen takaa-ajoasemasta rinnalle ja puoliajalle mentiin kutkuttavassa 42-40 -kotijohdossa.

Kolmas kymmenminuuttinen noudatti avauspuoliajan tuttua kaavaa - Karhu vei nimiinsä avausminuutit, jonka jälkeen kotijoukkue nousi rinnalle ja johtoon. Päätösneljännekselle lähdettiin kuitenkin tilanteessa 57-59.

Ottelun ratkaisua haettiin aina viimeiselle minuutille saakka, jolloin voiton Karhulle varmisti Kammeon Holsey onnistumisillaan.

- Tiukka ottelu, jossa johtomme oli parhaimmillaan kahdeksan pistettä. Kouvot pääsi peliin mukaan ja kävi välillä johdossakin. Hienoa nähdä nyt, että meidän peli ei ole yhden tai kahden pelaajan varassa. Tällä hetkellä emme tarvitse yhden miehen superpäivää, jotta voimme voittaa, Karhu-luotsi Sami Toiviainen huokui tyytyväisyyttä.

Voittajilta suurimmaksi onnistujaksi nousi 23 pistettä upottanut Tate Unruh, jota säestivät Austin Hollins ja Holsey 15 pisteeellään. Kouvojen tehokkain oli tupla-tuplan kerännyt Rakeem Buckles (19/12).

Lisätiedot: Ottelutilastot
 
8.5.2024 21:26 Korisliiga

Korisliiga-finaalit käyntiin: BC Nokia kähvelsi kotiedun heti ensikohtaamisella!

Helsinki Seagullsin ja BC Nokian ensimmäinen finaaliottelu päättyi 63–69-vierasvoittoon.

7.5.2024 12:44 Korisliiga

BC Nokia haastaa kokeneen ja itsevarman Seagullsin nuorella nälällä ja nopeudella – ”Tietämättömyys on etumme!”

Keskiviikkona 8. toukokuuta käynnistyvät Korisliiga-finaalit. Vastakkain ovat Helsinki Seagulls ja BC Nokia, joiden päävalmentajat miettivät kiireisellä aikataululla parhaita aseita kilpailijaansa vastaan.

5.5.2024 19:19 Korisliiga

BC Nokia seurahistorian ensimmäisen kerran Korisliiga-finaaliin!

BC Nokian historiallinen välierävoitto ratkesi pisteen turvin. Katajan Thomas Tumbalta nähtiin tappiossa 32 pisteen tuplatupla.

4.5.2024 21:59 Korisliiga

Seagulls finaaliin – Okko Järvi tykitti huimat pisteet kaaren takaa

Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen seitsemän ottelun välierätaisto päättyi Seagullsin voittoon.

3.5.2024 20:46 Korisliiga

Kataja venytti välierät seitsemänteen otteluun – ratkaiseva kohtaaminen sunnuntaina Nokialla

Kataja Basket kaatoi BC Nokian Joensuussa ja tasoitti välieräsarjan 3–3:een.

2.5.2024 20:44 Korisliiga

Kauhajoki tasoitti välierät Palmin ja Hopkinsin johdolla

Kauhajoki venytti välierät Seagullsia vastaan seitsemänteen peliin. Sarjan varmuudella ratkaiseva ottelu pelataan ylihuomenna lauantaina.

1.5.2024 21:41 Korisliiga

Kataja ei taivu – Richaud Packin hurja pisteilta siivitti kavennusvoittoon

Kataja Basket kiri loppusuoralla BC Nokian edelle ja voitti kriittisen ottelun kolmen pisteen turvin.

29.4.2024 21:01 Pääjuttu

Nokialle ja Seagullsille jälleen yhdet välierävoitot – Kataja ja Kauhajoki kumpikin selkä seinää vasten

BC Nokia ja Helsinki Seagulls johtavat miesten Korisliigan välieriä. Kummallakin joukkueista on kasassa kolme voittoa.

29.4.2024 10:00 Yhteistyökumppanit

Koripalloliitto ja Rantalainen yhteistyösopimukseen

Suomen Koripalloliitto on solminut monivuotisen yhteistyösopimuksen Suomen johtavan talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaation kanssa. Rantalainen tarjoaa seuroille jatkossa taloushallinnan palveluita ja osaamista.

27.4.2024 19:58 Korisliiga

Vierasvoittojen teema jatkuu – Seagulls tasoitti välierät

Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen välinen välieräsarja on nyt 2–2-tilanteessa.

Näytä lisää vastaavia