Kataja mursi Pyrinnön kotitaian välierätrillerissä

6.5.2009 Joensuun Kataja onnistui murtamaan Tampereen Pyrinnön yli kaksi kuukautta kestäneen kotivoittoputken tärkeimpään mahdolliseen aikaan. Larry Blairin kylmäpäinen kolmen pisteen kori vain kahdeksan sekuntia ennen loppua johdatti Katajan 89-90 (77-77, 40-39) jatkoaikavoittoon Pyrinnöstä. Kataja voitti välieräsarjan otteluvoitoin 3-1 ja eteni Korisliigan finaaleihin ensimmäisen kerran sitten kevään 2006.

Kataja johti päätösneljänneksen alussa jo 59-67, mutta Pyrintö nousi Damon Williamsin (23/19/5 syöttöä) kovilla koreilla ja Joni Harjulan (10/3) perättäisillä kolmosilla takaisin voittotaisteluun. Kataja johti 74-77, kun Pyrinnön viimeinen hyökkäys varsinaisella peliajalla käynnistyi. Pyynikin halli repesi hurjaan meteliin, kun Chris Hester (17/4) vei ottelun jatkoajalle tälläämällä kolmen pisteen heiton koriin juuri ennen loppusummerin soimista.

Petri Virtanen (16/6/6 syöttöä) aloitti jatkoajan pussittamalla seitsemän perättäistä pistettä, mutta Joni Harjulan ja Antti Nikkilän (13/10) kolmen pisteen korit pitivät ottelun tasoissa. Pyrinnöllä oli mahdollisuus pakottaa Kataja selkä seinää vasten, kun Damon Williams marssi vapaaheittoviivalle tamperelaisten johtaessa 88-85 vain 42 sekuntia ennen loppua. Williamsin molemmat heitot kuitenkin kolahtelivat rautoihin, ja Kataja vastasi Sami Lehtorannan (13/7) kahden pisteen korilla.

Huikeassa vireessä ollut Larry Blair heitti hetkeä myöhemmin ylivoimahyökkäyksestä kolmosen, joka siirsi Katajan 88-90 johtoon, kun jatkoaikaa oli jäljellä kahdeksan sekuntia. Pyrinnön aikalisän jälkeen Olli Ahvenniemi (9/4) pääsi yrittämään tasoitusta vapaaheittoviivalta, mutta vapaaheitoista jälkimmäinen kierähti ohi, eikä Pyrinnölle jäänyt enää mahdollisuutta yrittää ratkaisukoria.

- Kun kaksi tasaväkistä joukkuetta kohtaa, siinä tarvitaan pieni ripaus onneakin. Loppuhetkillä me saatiin kovia heittoja sisään, kun taas vastustaja ei saanut. Pelasimme tosin ajoittain ihan järkevääkin koripalloa, kahden pisteen heittoyrityksiä saatiin enemmän kuin normaalisti, pohdiskeli Katajan valmentaja Ray Ailus ottelun kulkua.

Pyrinnön vapaaheitot hakusessa

Tasaisen ottelun eräs selkeimmistä ratkaisuista nähtiin vapaaheittoviivalla. Pyrintö sai yrittää bonusviivalta peräti 24 kertaa, mutta heitoista vain yhdeksän upposi sukkaan. Kehno vapaaheittoilta henkilöityi Damon Williamsiin, joka heitti kymmenestä vapaaheitostaan vain kaksi sisään. On kuvaavaa, että Kataja heitti Larry Blairin ja Petri Virtasen johdolla kolmen pisteen heittonsa (14/25) selkeästi paremmin kuin Pyrintö vapaaheittonsa.

- Kun heittää viisitoista vaparia ohi ja häviää pisteellä jatkoajan jälkeen, onhan siitä helppo hakea syytä tappioon. Tällaisissa matseissa marginaalit ovat kuitenkin pienet ja Kataja sai enemmän isoja heittoja sisään, Pyrinnön valmentaja Pieti Poikola puntaroi.

Paikkapuolustuksellaan vastustajien selkärankoja koko kevättalven ja alkukevään ajan murtanut Pyrintö pelasi keskiviikkona toisen puoliajan lähes kokonaan miesvartiointia. Poikolan mukaan taktiikka oli tuloksellinen ottelun lopputuloksesta huolimatta.

- En voi syyttää puolustusta, kaikki jätkät olivat tilanteen tasalla tänään. Esimerkiksi Larry Blairin viidestä kolkista neljä olivat todella hyvin haastettuja.

Pyrintö kohtaa maanantaina 11.5. vieraskentällä Espoon Hongan ottelussa, jossa ratkotaan pronssimitalien kohtalo. Poikola uskoo, että pettymyksenkin jälkeen tamperelaiset jaksavat syttyä pronssitaistoon.

- Pronssi olisi todella iso asia Pyrinnölle, paljon isompi kuin Hongalle. Kaksi kuukautta sitten kukaan ei uskonut meidän menevän edes pudotuspeleihin, joten pakko tuohon matsiin on löytyä latausta.

Joensuun Kataja puolestaan saa lauantaina alkavissa Korisliigan finaaleissa vastaansa Namika Lahden.

- En ole ehtinyt vielä vilkaistakaan edes Honka-Lahti-välieräsarjan tilastoihin päin. Eiköhän finaaleihin valmistautuminen ala viimeistään tänään illalla, kun pääsemme kotiin, Ailus laskeskeli ennen pitkää bussimatkaa Tampereelta Joensuuhun.



Lisätietoja: http://www.basket.fi
 
10.5.2024 21:09 Korisliiga

Hurmiossa pelanneelta BC Nokialta ylivoimainen esitys – finaalisarja nokialaisille nyt 2–0

Korisliigan toinen finaali oli kotijoukkue BC Nokian näytös, kun sen puolustus tylsytti Helsinki Seagullsin lukemin 85–60 (38–31). Kolmas finaali pelataan tulevana sunnuntaina Helsingissä.

8.5.2024 21:26 Korisliiga

Korisliiga-finaalit käyntiin: BC Nokia kähvelsi kotiedun heti ensikohtaamisella!

Helsinki Seagullsin ja BC Nokian ensimmäinen finaaliottelu päättyi 63–69-vierasvoittoon.

7.5.2024 12:44 Korisliiga

BC Nokia haastaa kokeneen ja itsevarman Seagullsin nuorella nälällä ja nopeudella – ”Tietämättömyys on etumme!”

Keskiviikkona 8. toukokuuta käynnistyvät Korisliiga-finaalit. Vastakkain ovat Helsinki Seagulls ja BC Nokia, joiden päävalmentajat miettivät kiireisellä aikataululla parhaita aseita kilpailijaansa vastaan.

5.5.2024 19:19 Korisliiga

BC Nokia seurahistorian ensimmäisen kerran Korisliiga-finaaliin!

BC Nokian historiallinen välierävoitto ratkesi pisteen turvin. Katajan Thomas Tumbalta nähtiin tappiossa 32 pisteen tuplatupla.

4.5.2024 21:59 Korisliiga

Seagulls finaaliin – Okko Järvi tykitti huimat pisteet kaaren takaa

Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen seitsemän ottelun välierätaisto päättyi Seagullsin voittoon.

3.5.2024 20:46 Korisliiga

Kataja venytti välierät seitsemänteen otteluun – ratkaiseva kohtaaminen sunnuntaina Nokialla

Kataja Basket kaatoi BC Nokian Joensuussa ja tasoitti välieräsarjan 3–3:een.

2.5.2024 20:44 Korisliiga

Kauhajoki tasoitti välierät Palmin ja Hopkinsin johdolla

Kauhajoki venytti välierät Seagullsia vastaan seitsemänteen peliin. Sarjan varmuudella ratkaiseva ottelu pelataan ylihuomenna lauantaina.

1.5.2024 21:41 Korisliiga

Kataja ei taivu – Richaud Packin hurja pisteilta siivitti kavennusvoittoon

Kataja Basket kiri loppusuoralla BC Nokian edelle ja voitti kriittisen ottelun kolmen pisteen turvin.

29.4.2024 21:01 Pääjuttu

Nokialle ja Seagullsille jälleen yhdet välierävoitot – Kataja ja Kauhajoki kumpikin selkä seinää vasten

BC Nokia ja Helsinki Seagulls johtavat miesten Korisliigan välieriä. Kummallakin joukkueista on kasassa kolme voittoa.

29.4.2024 10:00 Yhteistyökumppanit

Koripalloliitto ja Rantalainen yhteistyösopimukseen

Suomen Koripalloliitto on solminut monivuotisen yhteistyösopimuksen Suomen johtavan talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaation kanssa. Rantalainen tarjoaa seuroille jatkossa taloushallinnan palveluita ja osaamista.

Näytä lisää vastaavia