Kataja pyöritti Kouvoja kärkiottelussa

18.2.2009 Joensuun Kataja nousi keskiviikkona yksin Korisliigan kärkeen, kun se haki komean vierasvoiton tasapisteissä olleista Kouvoista. Kouvolalaiset taipuivat lukemin 78-105 (33-55). Voitto oli Katajalle jo kauden kolmas Kouvoista.

Kataja sai voittonsa tällä kertaa jopa varsin vaivattomasti, sillä Kouvot putosi kyydistä jo toisella neljänneksellä, jonka Kataja voitti 16 pisteellä.

Kataja esitti Mansikka-ahon hallissa erinomaista heittopeliä. Kakkoset upposivat sisään 77-prosenttisesti ja kolmosetkin tappavalla 64 prosentin tarkkuudella.

Kataja teki tulosta varsin tasaisesti koko arsenaalillaan. Korkeimman pistemäärän, 20, heitti Anssi Kinnaslampi.

Kouvojen ykkönen oli 19 pistettä lingonnut Matthew Williams.

Lahti selvästi ToPoa edellä

Namika Lahti nousi Korisliigan kakkoseksi ohi Kouvojen kaadettuaan ToPon pistein 91-57 (48-20).

ToPo ei pysynyt Lahden mukana kuin muutaman minuutin, kunnes isännät repäisivät 17-5-johtoon. Toisella neljänneksellä Lahti karkasi jo lähes 30 pisteen karkumatkalle.

Kotijoukkueen paras oli Ilkka Vuori (16/4).

Koko ottelun parhaista piste- ja levypallolukemista vastasi kuitenkin ToPon Isaac Spencer (19/14).

KTP jätti Lappeenrannan 49 pisteeseen

Korisliigan nelospaikkaa pitävä KTP näytti keskiviikkoiltana Lappeenrannan NMKY:lle puolustamisen mallia. Kotkalaiset hakivat Etelä-Karjalasta vierasvoiton numeroin 69-49 (26-22).

LrNMKY:n 49 pistettä oli kuluvan kauden alhaisin pistemäärä Korisliigan ottelussa.

Sarjan ennätys heikoimmassa joukkuepistemäärässä 24 sekunnin heittosäännön aikana jäi sentään rikkomatta. Sen ”saavutti” Karkkilan Team Componenta vuonna 2007 jäätyään vain 46 pinnaan Namika Lahtea vastaan.

Lappeenrantalaisten heittopeli Kotkaa vastaan oli luokatonta.

Kakkosista sisään sujahti vain 26 prosenttia, kolmosista 35 ja vapaaheitoistakin alle puolet. Kaiken lisäksi joukkue hävisi vielä levypallotkin selkeästi.

Kovin tehokas ei ollut toki KTP:kaan, mutta Durell Vinsonin (15/14) johdolla viisi miestä pääsi sentään yli kymmenen pisteen.

Namikan paras oli HL Coleman (14/11). Joukkueen riveissä debytoinut takamies Adrian Penland keräsi saldon 10/5.

Honka lisäsi Tarmon tuskaa

Espoon Honka synkensi Porvoon Tarmon tuskaa Korisliigan pohjilla. Tarmo koki jo yhdeksännen perättäisen tappion Hongan vietyä kotipelinsä 82-67 (45-37).

Honka hallitsi ottelun ilmatilaa ja kahmi 40 levypalloa, jotka jakaantuivat tasan hyökkäys- ja puolustuspäässä.

Tarmo pysyi ottelussa hyvin mukana ensimmäiset 15 minuuttia, kunnes Honka karkasi omille teilleen. Sitä ennen vierailija oli ehtinyt johtaa suurimmillaan jopa seitsemällä pisteellä.

- Joukkueessa riitti yritystä, mutta Hongalla oli selvä materiaalietu. Olimme pulassa, kun Honka tiivisti puolustustaan ja loi lisää painetta, totesi Tapiolassa Tarmoa Jouni Grönroosin sijaan luotsannut Kari Venäläinen.

Venäläisen mukaan kuviossa ei ollut sen suurempaa dramatiikkaa.

- Tästä oltiin sovittu jo hyvissä ajoin, Venäläinen viittasi lomailevan Grönroosin suuntaan.

Kotijoukkueen ykköspelaaja oli Akeem Scott (23/6). Porvoon miehistä parhaassa iskussa oli Magen McNeil (22/7).

FoKoPo vei häntäpään taiston

Forssan Koripojat osoittautui Tampereen Pyrintöä etevämmäksi Korisliigan häntäpään joukkueiden selvitellessä välejään. Kotijoukkueen voittonumerot olivat 96-82 (48-38).

FoKoPo livahti johtoon jo ensimmäisellä neljänneksellä eikä päästänyt sen jälkeen Pyrintöä enää kertaakaan muutamaa pistettä lähemmäs.

Kotijoukkueen korkeimman pistemäärän (27) heitti Ronald Yates.

Pyrinnön Chris Hester laittoi vielä paremmaksi ja linkosi 30 pistettä.

Componentan kiri jäi täpärästi kesken

Korihait oli vuorostaan täpärästi Karkkilan Componentaa parempi. Loppulukemat Uudessakaupungissa olivat 76-75 (38-30).

Korihait johti ottelua puoliajan jälkeen jo suurimmillaan 15 pisteellä, mutta Karkkila hiipi loppua kohti miltei rinnalle.

Viimeisen minuutin aikana ottelussa ei nähty enää koriakaan.

Kotijoukkueen ykkönen oli Josh Gonner (26/4). Vieraspelaajista näkyvimmän roolin otti vuorostaan Joshin velipoika Dainmon Gonner (22/11).

 (STT)

Korisliigan täydelliset ottelutilastot ja muita tilastoja osoitteessa www.basket.fi.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/
 
7.5.2024 12:44 Korisliiga

BC Nokia haastaa kokeneen ja itsevarman Seagullsin nuorella nälällä ja nopeudella – ”Tietämättömyys on etumme!”

Keskiviikkona 8. toukokuuta käynnistyvät Korisliiga-finaalit. Vastakkain ovat Helsinki Seagulls ja BC Nokia, joiden päävalmentajat miettivät kiireisellä aikataululla parhaita aseita kilpailijaansa vastaan.

5.5.2024 19:19 Korisliiga

BC Nokia seurahistorian ensimmäisen kerran Korisliiga-finaaliin!

BC Nokian historiallinen välierävoitto ratkesi pisteen turvin. Katajan Thomas Tumbalta nähtiin tappiossa 32 pisteen tuplatupla.

4.5.2024 21:59 Korisliiga

Seagulls finaaliin – Okko Järvi tykitti huimat pisteet kaaren takaa

Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen seitsemän ottelun välierätaisto päättyi Seagullsin voittoon.

3.5.2024 20:46 Korisliiga

Kataja venytti välierät seitsemänteen otteluun – ratkaiseva kohtaaminen sunnuntaina Nokialla

Kataja Basket kaatoi BC Nokian Joensuussa ja tasoitti välieräsarjan 3–3:een.

2.5.2024 20:44 Korisliiga

Kauhajoki tasoitti välierät Palmin ja Hopkinsin johdolla

Kauhajoki venytti välierät Seagullsia vastaan seitsemänteen peliin. Sarjan varmuudella ratkaiseva ottelu pelataan ylihuomenna lauantaina.

1.5.2024 21:41 Korisliiga

Kataja ei taivu – Richaud Packin hurja pisteilta siivitti kavennusvoittoon

Kataja Basket kiri loppusuoralla BC Nokian edelle ja voitti kriittisen ottelun kolmen pisteen turvin.

29.4.2024 21:01 Pääjuttu

Nokialle ja Seagullsille jälleen yhdet välierävoitot – Kataja ja Kauhajoki kumpikin selkä seinää vasten

BC Nokia ja Helsinki Seagulls johtavat miesten Korisliigan välieriä. Kummallakin joukkueista on kasassa kolme voittoa.

29.4.2024 10:00 Yhteistyökumppanit

Koripalloliitto ja Rantalainen yhteistyösopimukseen

Suomen Koripalloliitto on solminut monivuotisen yhteistyösopimuksen Suomen johtavan talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaation kanssa. Rantalainen tarjoaa seuroille jatkossa taloushallinnan palveluita ja osaamista.

27.4.2024 19:58 Korisliiga

Vierasvoittojen teema jatkuu – Seagulls tasoitti välierät

Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen välinen välieräsarja on nyt 2–2-tilanteessa.

25.4.2024 21:05 Korisliiga

BC Nokia ei jättänyt arvailun varaa – johtaa välieriä 2–1

Puolelta toiselle keikahdellut välieräsarja on nyt Nokian hallinnassa. Katajan valmentaja Petri Virtanen peräänkuulutti joukkueeltaan henkistä kasvua.

Näytä lisää vastaavia