Kobrat voitti ensimmäisen kerran Seagullsin vieraana

25.10.2018 20:43 Helsinkiläisille huolta aiheutti tappion lisäksi Blackshearin loukkaantuminen.

Kobrien Khalil Small oli loistava Helsingissä. Small teki 26 pistettä ja nappasi yhdeksän levypalloa, joista kuusi hyökkäyspäässä. Kuva: Ville Vuorinen

Lapuan Kobrat yllätti ja otti seurahistoriansa ensimmäisen Korisliiga-voiton Helsinki Seagullsin vieraana. Loppulukemat 73–96 (35–45) eivät jättäneet juuri jossiteltavaa.

– Jälleen oli ilo seurata, kuinka paljon olemme kehittyneet joukkueena. Pelaajat alkavat jo aika hyvin tietämään, mitä kentällä aina tapahtuu ja mitä yhdessä halutaan tehdä, pelintekijä Robert Juvonen (8/3) iloitsi.

– Tästä on hieno jatkaa eteenpäin.

Kobrat aloitti ottelun huimalla vireellä. Avausneljänneksellä vierasjoukkue latoi tulostaululle 27 pistettä vieläpä ilman yhtään onnistunutta kolmen pisteen heittoa. Seagulls oli kotiparketillaan ihmeissään, ensimmäinen jakso päättyi 14–27.

Jo toisella jaksolla lapualaisilla oli paikka kasvattaa johtoaan. Pieni huolimattomuus viimeistelyssä kuitenkin kostautui ja Seagulls roikkui sitkeästi mukana.

Kun vielä avausottelussa 35 pistettä heittänyt Wayne Blackshear joutui jättämään kentän, puoliaikatilanne 35–45 tuntui helsinkiläisjoukkueelle torjuntavoitolta.

Seagulls tuli rinnalle, mutta Lapua ei hätääntynyt

Seagulls tulikin toisella puoliajalle täynnä tuulta ja tappuraa. Alle viidessä minuutissa Seagulls kiri tasoihin 49–49.

Kobrien kolmannen jakson toinen puolikas oli kuitenkin tyly, näin päätösneljännekselle mentiin 13 pisteen vierasjohdossa. Viimeisellä jaksolla lapualaiset pelasivat järkevästi, eikä Seagullsilla ollut enää mahdollisuutta kunnon kiriin.

Kobrat voitti myös levypallot murkaavasti 47–29. 19 lapualaisten levypalloista tuli vielä hyökkäyspäässä.

– Onhan se ennenkuulumatonta, että landespedet tulee ja pyyhkii Helsinki Seagullsilla täällä lattiaa. Jännä nähdä, miten Seagulls vastaa tähän aikanaan Lapualla, Kobrat-luotsi Lars Ekström vitsaili.

– Meillä oli paljon onnistujia tänään. Esimerkiksi Juvonen ja Mike Morsell (24/8) antoivat kauden parastaan.

Seagullsin leirissä murskatappio kotiparketilla ei juuri hymyilyttänyt.

– Ei ollut millään tavalla hyväksyttävä esitys kotiyleisön edessä. Ei voi muuta kuin pyytää anteeksi. Tästä on pakko parantaa, Seagullsin takamies Alex Vaenerberg totesi.

– Annoimme 62 pistettä vastustajalla kolmen sekunnin alueelta. Se on varmaan historiamme huonoin suoritus. En halua ottaa mitään pois Lapuan voitolta, he tekivät kaiken niin kuin meidän olisi pitänyt. Mutta meiltä anteeksiantamaton suoritus, päävalmentaja Mikko Larkas manaili.

Kobrien pelit jatkuvat sunnuntaina BC Nokian vieraana. Seagulls sen sijaan yrittää palata voittojen pariin keskiviikkona Tampereella.

Ottelutilasto

 
8.5.2024 21:26 Korisliiga

Korisliiga-finaalit käyntiin: BC Nokia kähvelsi kotiedun heti ensikohtaamisella!

Helsinki Seagullsin ja BC Nokian ensimmäinen finaaliottelu päättyi 63–69-vierasvoittoon.

7.5.2024 12:44 Korisliiga

BC Nokia haastaa kokeneen ja itsevarman Seagullsin nuorella nälällä ja nopeudella – ”Tietämättömyys on etumme!”

Keskiviikkona 8. toukokuuta käynnistyvät Korisliiga-finaalit. Vastakkain ovat Helsinki Seagulls ja BC Nokia, joiden päävalmentajat miettivät kiireisellä aikataululla parhaita aseita kilpailijaansa vastaan.

5.5.2024 19:19 Korisliiga

BC Nokia seurahistorian ensimmäisen kerran Korisliiga-finaaliin!

BC Nokian historiallinen välierävoitto ratkesi pisteen turvin. Katajan Thomas Tumbalta nähtiin tappiossa 32 pisteen tuplatupla.

4.5.2024 21:59 Korisliiga

Seagulls finaaliin – Okko Järvi tykitti huimat pisteet kaaren takaa

Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen seitsemän ottelun välierätaisto päättyi Seagullsin voittoon.

3.5.2024 20:46 Korisliiga

Kataja venytti välierät seitsemänteen otteluun – ratkaiseva kohtaaminen sunnuntaina Nokialla

Kataja Basket kaatoi BC Nokian Joensuussa ja tasoitti välieräsarjan 3–3:een.

2.5.2024 20:44 Korisliiga

Kauhajoki tasoitti välierät Palmin ja Hopkinsin johdolla

Kauhajoki venytti välierät Seagullsia vastaan seitsemänteen peliin. Sarjan varmuudella ratkaiseva ottelu pelataan ylihuomenna lauantaina.

1.5.2024 21:41 Korisliiga

Kataja ei taivu – Richaud Packin hurja pisteilta siivitti kavennusvoittoon

Kataja Basket kiri loppusuoralla BC Nokian edelle ja voitti kriittisen ottelun kolmen pisteen turvin.

29.4.2024 21:01 Pääjuttu

Nokialle ja Seagullsille jälleen yhdet välierävoitot – Kataja ja Kauhajoki kumpikin selkä seinää vasten

BC Nokia ja Helsinki Seagulls johtavat miesten Korisliigan välieriä. Kummallakin joukkueista on kasassa kolme voittoa.

29.4.2024 10:00 Yhteistyökumppanit

Koripalloliitto ja Rantalainen yhteistyösopimukseen

Suomen Koripalloliitto on solminut monivuotisen yhteistyösopimuksen Suomen johtavan talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaation kanssa. Rantalainen tarjoaa seuroille jatkossa taloushallinnan palveluita ja osaamista.

27.4.2024 19:58 Korisliiga

Vierasvoittojen teema jatkuu – Seagulls tasoitti välierät

Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen välinen välieräsarja on nyt 2–2-tilanteessa.

Näytä lisää vastaavia