1.7.2019 10:17 LoKoKo Bisons on solminut kahden vuoden mittaisen sopimuksen useaan otteeseen Suomessa pelanneen amerikkalaistakamies Matthew Gibsonin kanssa.
Edellisen kerran Gibson pelasi Suomessa ja Korisliigassa kaudella 2017-18, kun hän edusti Korihaita 19 ottelussa.
34-vuotias Gibson on tuttu näky Suomessa, hänen pelatessa ensimmäisen kerran Korisliigaa jo kaudella 2009-2010. Tie vei välillä Eurooppaan, kuten Ranskan Pro B-liigaan sekä Unkarin pääsarjaan. Gibson pelasi pariin otteeseen myös Kouvolan Kouvoissa. Tämän jälkeen hän on pelannut Ranskan, Saksan ja Sveitsin sarjoissa.
Viimeksi Gibson on pelannut Suomessa Uudenkaupungin Korihaiden paidassa. Tuolloin hän tilastoi 9,8 pistettä, 4,8 levypalloa ja 5,8 syöttöä ottelua kohden.
Gibson on pelannut yhteensä 128 Korisliiga-ottelua 16,5 pisteen, 3,8 levypallon ja 4,7 syötön keskiarvolla. Runsaasti eri Euroopan sarjoja kiertänyt Gibson tuo kaivattua kokemusta Bisonsin kokoonpanoon.
- Matt on kokenut, urheilullinen ja ulottuva takamies. 195-senttinen Gibson on kookkaana takamiehenä myös kelpo levypallopelaaja. Lisäksi hän myös erinomainen puolustaja, josta kertoo myös Korisliigan riistokuninkuus kahteen otteeseen.
- Viime kaudella olimme todella nuoria, nyt Matt tuo meille kaivattua kokemusta. Olen erittäin onnellinen, että saimme hänet, iloitsee Bisonsin päävalmentaja Arttu Mannelin seuran nettisivuilla.
Miesten I divisioona A:n kauteen valmistautuva Lahti Basketball on solminut 1+1-mallisen sopimuksen päävalmentaja Kristian Palotien kanssa.
Tapiolan Honka pääsi lunastamaan paikkansa Korisliigaan kaudelle 2024-25, kun Honka kaatoi Jyväskylä Basketball Academyn miesten I divisioona A:n kolmannessa finaaliottelussa 94-63 (46-36) Tapiolan Liikuntahallissa. Honka voitti finaalit suoraan 3-0.
Jyväskylän Monitoimitalolla oli 1442 katsojaa seuraamassa miesten I divisioona A:n toista loppuottelua. Ensimmäisen ottelun selkeästi vienyt Tapiolan Honka joutui tällä kertaa koville, kun Jyväskylä Basketball Academy kaatui niukasti 72-76 (36-39).
Tapiolan Liikuntahallille oli kerääntynyt 1213 katsojaa todistamaan, kun Tapiolan Honka voitti Jyväskylä Basketball Academyn miesten I divisioona A:n finaalien avausottelussa 93-67 (53-35).
Torstaina starttaavissa miesten I divisioona A:n loppuotteluissa ovat vastakkain tasapistein sarjan kaksi kärkipaikkaa vallanneet Tapiolan Honka ja Jyväskylä Basketball Academy. Finaaleja voi seurata KorisTV:ssä selostettuina.
Miesten I divisioona A:n finaalipari on selvillä, kun Jyväskylä Basketball Academy voitti tänään Torpan Pojat ja Tapiolan Honka taas Kipinä Basketin. Molemmat joukkueet etenivät finaaleihin otteluvoitoin 3-0.
Kaikkien divisioonien kevään ratkaisupelit ovat katsottavissa osoitteessa KorisTV.fi. Naisten I divisioonassa ja miesten I divisioona B:ssä on avausfinaalit takana. Miesten I divisioona A:ssa puolestaan pelataan parhaillaan finaalipaikoista.
Miesten I divisioona A:n välierien toisissa otteluissa Tapiolan Honka nousi Carl Lindbomin puolenkentän takaa lähteneellä kolmosella jatkoajan kautta voittoon Kipinä Basketia vastaan. Maanantai-illan toisessa ottelussa Jyväskylä Basketball Academy voitti niukasti Torpan Pojat.
Miesten I divisioona A:n välieräottelut käynnistyivät yleisöryntäyksillä, kun 1051 katsojaa oli pakkautunut todistamaan Jyväskylä Basketball Academyn kotivoittoa Torpan Pojista. Tapiolan Honka taas voitti Kipinä Basketin 716 katsojan edessä.
Miesten I divisioona A:n välieräjoukkueet ovat nyt selvillä, kun Torpan Pojat, Kipinä Basket Jyväskylän Basketball Academy ja Tapiolan Honka voittivat puolivälieräsarjansa 2-0.