Koponen kaatoi Katajan kärkipelissä

21.2.2007 Espoon Honka otti Joensuun Katajasta niukan 94-92 (47-46) -kotivoiton Korisliigan kärkipelissä keskiviikkona. Ottelun ratkaisija oli 18-vuotias Petteri Koponen, jonka onnistunut kolmen pisteen heitto takasi voiton loppuhetkillä.

Kärkijoukkueiden keskinäiset runkosarjapelit päättyivät voitoin 2-2, mutta sarjataulukossa Katajalla on kahdeksan pisteen johto.

Honka karkasi ensimmäisellä neljänneksellä 18 pisteen johtoon, mutta Kataja puolestaan kipusi viimeisellä neljänneksellä 12 pistettä edelle. Honka nousi uudelleen ohi vasta viisi sekuntia ennen loppua Petteri Koposen kolmosella.

- Ei se ollut välttämällä minulle suunniteltu heittopaikka. “Paijo” (päävalmentaja Mihailo Pavicevic) käski ottaa viimeisessä hyökkäyksessämme kellosta pois sekunteja ja tein sen. Samalla sain sen heittopaikan ja annoin mennä, myhäili Koponen.

Koponen teki päätösjaksolla 11 pistettä ja avitti Hongan kiriä myös viidellä koriin johtaneella syötöllä.

- Olen odottanut “Petskulta” jotain tällaista siitä asti, kun hän tuli valmennukseeni kolmisen vuotta sitten. Hyppäsin itsekin ensimmäistä kertaa tällä kaudella ilmaan, kun ratkaisuheitto upposi sisään, myhäili montenegrolaisluotsi.

Hongan kotimaisen voimakolmikon muodostivat Jukka Matinen 27 pisteellä, Kimmo Muurinen 22:lla ja Koponen 19 pisteellä. Kukin kolmikosta upotti neljä kolmosta. Kuusi peliä sivussa jalkavamman vuoksi ollut Monte Cummings palasi Hongan kokoonpanoon.

Katajan tehotrioon pääsivät Michael Nurse 23:lla, Petri Virtanen 22:lla ja Anssi Kinnaslampi 19 pisteellä. 

KTP jatkoi voittoputkeaan

KTP kiristi kuudennella peräkkäisellä voitolla otettaan sarjan kärkipäästä. Lappeenrannan NMKY kaatui Kotkassa lukemin 108-99 (58-49).

KTP kipusi toisella neljänneksellä jo 17 pisteen johtoon, mutta LrNMKY meni ohi kolmannella jaksolla ja roikkui kaukoheitoillaan voitonsyrjässä viime minuuteille asti.

Jermaine Spivey heitti KTP:lle ennätyspisteensä 31. Jerald Fields kokosi 21 pistettä. Vieraiden tehoparin muodostivat Glenn Stokes 24:llä ja Steve Smith 20 pisteellä.

Neljästä edellispelistä nilkkavamman vuoksi sivussa ollut Pasi Riihelä käväisi kentällä pariksi minuutiksi.

Namika Lahti piti kotipelissään Team Componentan takanaan ja otti 90-79 (49-41) -voiton.

Koko ajan peliä johtaneista lahtelaisista Augenijus Vaskys heitti 27 pistettä ja Sidney Holmes 15. Componentan tehotrioon pääsivät Chris Davis 19:llä, John Thomas 17:llä ja Rakim Hollis 16 pisteellä.

Uudessakaupungissa ToPo hallitsi peliä Korihaita vastaan ja vei voiton 88-76 (50-49).

Alex Wesby heitti ToPolle 28 pistettä, Omari Westley 20 ja Shawn Simpson 18.

Heikkoihin kaukoheittoihin ja 25 pallonmenetykseen sortuneesta Korihaista Ed Nelson osui 25 pisteen ja William Copeland 17 pisteen edestä.

Pyrinnölle niukka voitto

Tampereella Pyrintö otti täpärän 95-92 (55-37) -voiton Porvoon Tarmosta.

Pyrintö johti kolmannella jaksolla jo 20 pisteellä, mutta Tarmo voitti jakson peräti 34-15 ja nousi pisteellä johtoon. Vieraat johtivat vielä viisi sekuntia ennen loppua 92-90, mutta Pyrintö nousi ohi Mike Kingin kolmosella ja James Wrightin vapaaheitoilla.

Pyrinnön tutun tehokvartetin muodostivat taas Dennis Harrison 24:llä, Wright 21:llä, King 18:lla ja Eric Washington 16 pisteellä. Myös Tarmon pistetehtailu keskittyi ulkomaalaispelurien käsiin, kun Nick DeWitz kokosi 22 pistettä, Joe Nixon 18 ja Karlton Mims 17 pistettä.

Tasaisen pelikierroksen suurin ero syntyi Vantaalla, kun putoamiskarsintaviivan alapuolelle jääneen kaksikon kohtaamisessa Kouvot otti selkeän 97-72 (54-33) -voiton Pussihukista,

Kouvot sai peliin hyvän ja PuHu painajaismaisen alun, kun ensimmäinen viisiminuuttinen meni vieraille peräti 21-4 -numeroin.Sen myötä Kouvot pysyi turvallisessa johdossa läpi pelin.

Kouvot heitti mahtavasti kolmen pisteen kaaren takaa peräti 19 kolmosta 68 prosentin tarkkuudella. Tuomas Iisalo osui sieltä seitsemän kertaa ja keräsi kaikkiaan 23 pistettä. Wayne Bernard, Jason Andreas ja Sami Laaksonen heittivät 15 pistettä mieheen.

Vaisusta PuHusta vain Willie Mitchelliltä löytyi tehoja 25 pisteen edestä.

Pyrinnön ja Kouvojen voittojen tuloksena sarjataulukon sijoilla 8-11 on nyt neljä joukkuetta tasapisteissä.

(STT – Koris.net)



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/
 
7.5.2024 12:44 Korisliiga

BC Nokia haastaa kokeneen ja itsevarman Seagullsin nuorella nälällä ja nopeudella – ”Tietämättömyys on etumme!”

Keskiviikkona 8. toukokuuta käynnistyvät Korisliiga-finaalit. Vastakkain ovat Helsinki Seagulls ja BC Nokia, joiden päävalmentajat miettivät kiireisellä aikataululla parhaita aseita kilpailijaansa vastaan.

5.5.2024 19:19 Korisliiga

BC Nokia seurahistorian ensimmäisen kerran Korisliiga-finaaliin!

BC Nokian historiallinen välierävoitto ratkesi pisteen turvin. Katajan Thomas Tumbalta nähtiin tappiossa 32 pisteen tuplatupla.

4.5.2024 21:59 Korisliiga

Seagulls finaaliin – Okko Järvi tykitti huimat pisteet kaaren takaa

Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen seitsemän ottelun välierätaisto päättyi Seagullsin voittoon.

3.5.2024 20:46 Korisliiga

Kataja venytti välierät seitsemänteen otteluun – ratkaiseva kohtaaminen sunnuntaina Nokialla

Kataja Basket kaatoi BC Nokian Joensuussa ja tasoitti välieräsarjan 3–3:een.

2.5.2024 20:44 Korisliiga

Kauhajoki tasoitti välierät Palmin ja Hopkinsin johdolla

Kauhajoki venytti välierät Seagullsia vastaan seitsemänteen peliin. Sarjan varmuudella ratkaiseva ottelu pelataan ylihuomenna lauantaina.

1.5.2024 21:41 Korisliiga

Kataja ei taivu – Richaud Packin hurja pisteilta siivitti kavennusvoittoon

Kataja Basket kiri loppusuoralla BC Nokian edelle ja voitti kriittisen ottelun kolmen pisteen turvin.

29.4.2024 21:01 Pääjuttu

Nokialle ja Seagullsille jälleen yhdet välierävoitot – Kataja ja Kauhajoki kumpikin selkä seinää vasten

BC Nokia ja Helsinki Seagulls johtavat miesten Korisliigan välieriä. Kummallakin joukkueista on kasassa kolme voittoa.

29.4.2024 10:00 Yhteistyökumppanit

Koripalloliitto ja Rantalainen yhteistyösopimukseen

Suomen Koripalloliitto on solminut monivuotisen yhteistyösopimuksen Suomen johtavan talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaation kanssa. Rantalainen tarjoaa seuroille jatkossa taloushallinnan palveluita ja osaamista.

27.4.2024 19:58 Korisliiga

Vierasvoittojen teema jatkuu – Seagulls tasoitti välierät

Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen välinen välieräsarja on nyt 2–2-tilanteessa.

25.4.2024 21:05 Korisliiga

BC Nokia ei jättänyt arvailun varaa – johtaa välieriä 2–1

Puolelta toiselle keikahdellut välieräsarja on nyt Nokian hallinnassa. Katajan valmentaja Petri Virtanen peräänkuulutti joukkueeltaan henkistä kasvua.

Näytä lisää vastaavia