Korihait mursi Tapiolan taian

19.1.2008 Uudenkaupungin Korihaiden 16 vuoden ja 22 ottelun mittaiseksi venynyt tappioputki Espoon Hongan vieraana katkesi vihdoinkin lauantaina. Korisliigan viimeisistä pudotuspelipaikoista kamppaileva Korihait kaappasi pisteet Tapiolasta lukemin 68–66 (34–44).

Pahimmillaan 11 pisteen tappioasemassa vielä toisella neljänneksellä olleen Korihaiden sankariksi kohosi 170-senttinen pelintekijä Glenn Stokes (12/7). Hän siirsi vieraat ensin 65–62-johtoon pudottamalla pommin kolmen pisteen kaarelta, kun kellossa oli aikaa jäljellä 1.51.

Kimmo Muurinen (16/14) toi ratkaisuvaiheessa kohtalokkaisiin menetyksiin sortuneen Hongan vielä pisteen päähän, kunnes Stokes sai kunnian sinetöidä trillerin viisi sekuntia ennen loppua vapaaheittoviivalta. Stokesin lisäksi Korihaiden hahmoja oli Kyle Shiloh (24/6).

– Tähän voittoon ei voi olla muuta kuin todella tyytyväinen. Painotin

puoliajalla pukukopissa puolustuksen tärkeyttä ja se tehosi, kun saimme

Hongan Jukka Matisen (16/5) kuriin toisella puoliajalla, Korihaiden valmentaja Jyri Lehtonen myhäili.

Ailus piiskasi Katajan voittoon KTP:sta

Myös Kataja otti tärkeän voiton taistelussa pudotuspelipaikoista. KTP kaatui Joensuussa pistein 92–70 (46–34). Voitto oli erityisen makea Katajan valmentaja Ray Ailukselle, joka luotsasi kotkalaisia aina joulukuisiin potkuihinsa saakka.

Ensimmäinen kymmenminuuttinen pelattiin tasaisesti, mutta sen jälkeen Kataja alkoi kasvattaa eroa vastustajaansa. Kovalla sykkeellä taistellut kotijoukkue oli vahva varsinkin korinalustoilla, sillä se vei levypallot peräti 51–36.

– Puolustus hoiti tehtävänsä erittäin hyvin, ja hyvä puolustus tuo esille myös hyvän hyökkäyksen. Tasapainoinen esitys, Ailus kiitteli suojattejaan.

Kotijoukkueen parhaista suorituksista vastasi vasta toista otteluaan Katajassa pelannut Mike King (26/17). KTP:n tehokkain oli Steve Smith (25/9).

(STT)

Korisliigan täydelliset ottelutilastot sekä muita tilastoja löytyy Koripalloliiton tilastopalvelusta, www.basket.fi 



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/
 
10.5.2024 21:09 Korisliiga

Hurmiossa pelanneelta BC Nokialta ylivoimainen esitys – finaalisarja nokialaisille nyt 2–0

Korisliigan toinen finaali oli kotijoukkue BC Nokian näytös, kun sen puolustus tylsytti Helsinki Seagullsin lukemin 85–60 (38–31). Kolmas finaali pelataan tulevana sunnuntaina Helsingissä.

8.5.2024 21:26 Korisliiga

Korisliiga-finaalit käyntiin: BC Nokia kähvelsi kotiedun heti ensikohtaamisella!

Helsinki Seagullsin ja BC Nokian ensimmäinen finaaliottelu päättyi 63–69-vierasvoittoon.

7.5.2024 12:44 Korisliiga

BC Nokia haastaa kokeneen ja itsevarman Seagullsin nuorella nälällä ja nopeudella – ”Tietämättömyys on etumme!”

Keskiviikkona 8. toukokuuta käynnistyvät Korisliiga-finaalit. Vastakkain ovat Helsinki Seagulls ja BC Nokia, joiden päävalmentajat miettivät kiireisellä aikataululla parhaita aseita kilpailijaansa vastaan.

5.5.2024 19:19 Korisliiga

BC Nokia seurahistorian ensimmäisen kerran Korisliiga-finaaliin!

BC Nokian historiallinen välierävoitto ratkesi pisteen turvin. Katajan Thomas Tumbalta nähtiin tappiossa 32 pisteen tuplatupla.

4.5.2024 21:59 Korisliiga

Seagulls finaaliin – Okko Järvi tykitti huimat pisteet kaaren takaa

Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen seitsemän ottelun välierätaisto päättyi Seagullsin voittoon.

3.5.2024 20:46 Korisliiga

Kataja venytti välierät seitsemänteen otteluun – ratkaiseva kohtaaminen sunnuntaina Nokialla

Kataja Basket kaatoi BC Nokian Joensuussa ja tasoitti välieräsarjan 3–3:een.

2.5.2024 20:44 Korisliiga

Kauhajoki tasoitti välierät Palmin ja Hopkinsin johdolla

Kauhajoki venytti välierät Seagullsia vastaan seitsemänteen peliin. Sarjan varmuudella ratkaiseva ottelu pelataan ylihuomenna lauantaina.

1.5.2024 21:41 Korisliiga

Kataja ei taivu – Richaud Packin hurja pisteilta siivitti kavennusvoittoon

Kataja Basket kiri loppusuoralla BC Nokian edelle ja voitti kriittisen ottelun kolmen pisteen turvin.

29.4.2024 21:01 Pääjuttu

Nokialle ja Seagullsille jälleen yhdet välierävoitot – Kataja ja Kauhajoki kumpikin selkä seinää vasten

BC Nokia ja Helsinki Seagulls johtavat miesten Korisliigan välieriä. Kummallakin joukkueista on kasassa kolme voittoa.

29.4.2024 10:00 Yhteistyökumppanit

Koripalloliitto ja Rantalainen yhteistyösopimukseen

Suomen Koripalloliitto on solminut monivuotisen yhteistyösopimuksen Suomen johtavan talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaation kanssa. Rantalainen tarjoaa seuroille jatkossa taloushallinnan palveluita ja osaamista.

Näytä lisää vastaavia