Korisliiga 2016-17 pähkinänkuoressa: Pettymyksestä toipunut Karhu mitalijahtiin tutulla sapluunalla

29.9.2016 Piinkovaa laatutyötä Pohjanmaalla koko kuluvan vuosikymmenen ajan tehnyt Kauhajoen Karhu metsästää edelleen seurahistoriansa ensimmäistä SM-mitalia. Viime kevät päättyi Karhun osalta katkeraan pettymykseen puolivälierävaiheessa. Takapakista huolimatta Karhussa luotetaan toimivaksi osoittautuneeseen menestysreseptiin, jolla haetaan uutta nousua mitalipeleihin.

Bojan Sarcevic murisee Kauhajoen pääkarhuna.

Joonas Lehtoranta on siirtynyt Kotkasta Kauhajoelle.

Iso mies Samuli Vanttaja kuuluu Karhun korinalustan tukipilareihin.

Vanha tuttu Sami Toiviainen jatkaa Karhun mitalihankkeen peräsimessä. Kuvat: Erkki Hautaviita & Kai Kilappa.

Kausi 2015/16

Paperilta luettuna Kauhajoen Karhulla oli viime kaudella kaikki kohdillaan; eliittitason valmennusjohto, liigan läpikotaisin tunteva pelinrakentaja, korkean tason kotimaiset roolipelaajat, tarkkaan tehtäviinsä sommitellut ulkomaalaiset. Oli kokemusta ja potentiaalia, heittotaitoa ja atleettisuutta, puolustuspään erikoispelaajia – ja silti Karhun peli oli yksittäisiä otteluita lukuun ottamatta hakemista kauden alusta loppuun. Puolivälierävaiheessa Seagulls eteni kovemmalla tahdolla ja intensiteetillä välieriin.

Saapuneet pelaajat

Karhun koko ulkomaalaisnelikko on mennyt kesän aikana uusiksi. Isossa päässä päivystävät DeVaughn Washington ja Kammeon Holsey, laitahyökkääjän tontilla korintekijäksi on istutettu Austin Hollis ja takakentällä vauhtia peliin tuo Kevin Ware. Harjoitusotteluiden perusteella Karhu on tehnyt tarkkaa työtä rekrytoinnissaan.

Kauhajokisten merkittävin kotimainen hankinta on koko tähänastisen uransa KTP:ssa pelannut hyökkäyspelin moottori Joonas Lehtoranta, joka on päävalmentaja Sami Toiviaiselle tuttu Kotkan ajoilta.

Viime kauden rotaatiomiehistä Kauhajoelle jäivät ”3&D”-ekspertti Juho Lehtoranta, toissa kaudella pelillisen renessanssin Karhussa kokenut bosnialaispelinrakentaja Bojan Sarcevic sekä kansainvälisen tason potentiaalin omaava iso mies Samuli Vanttaja, jolla on ollut urallaan kehno onni loukkaantumisten kanssa.

Lähteneet pelaajat

Karhun ulkomaalaispelaajat Timothy Troutman, Cade Davis, Lawrence Kinnard ja Lance Williams ovat jättäneet lakeudet.

Puhurinpoikanen on käynyt myös kotimaisella osastolla. Antti Kanervo päätyi Ranskan kakkosliigan Roanneen, kun taas kevättalvella Loimaalta Kauhajoelle siirtynyt Susijengi-heittäjä Mikko Koivisto vahvistaa Salon Vilpasta. Poissa Kauhajoelta on myös urheilullinen Aleksi Akpaso.

Valmennusjohto

Kokenut Sami Toiviainen jatkaa Karhun komendanttina apuvalmentajinaan tutut Jussi Laakso ja Mika Rinne. Toiviainen on osoittanut kykynsä liigavalmentajana jo useaan otteeseen, ja viime kevään pettymyksestä huolimatta hänellä on Kauhajoella työrauha.

Odotettavissa on jälleen toiviaismaista puolustuspään ”aseistariisuntaa” sekä erinomaisesti peliä lukevan Sarcevicin kapellimestaroimaa linkkuveitsihyökkäystä, jossa vastustaja joutuu operoimaan ”valitse myrkkysi”-periaatteella.

Seuraa häntä

Joonas Lehtoranta pelaa ensimmäistä kertaa urallaan jossain muualla kuin Kotkassa. Ei ole sattumaa, että suurtason talentti valitsi uudeksi ympäristökseen nimenomaan Pohjanmaan.

Toissa kauden lupauksen jälkeen Lehtoranta ei päässyt viime kaudella omalle tasolleen, ja Kauhajoen täysammattilaisympäristössä hänellä on luotto ja työrauha tehdä ”omaa juttuaan” tutun Sarcevicin tutkaparina.

Värikkäin pelaaja

Kevin Ware on Korisliigan kauden 2016-17 pelaajista ehkäpä kaikkein tunnetuin. Ware nousi lyhytaikaiseen julkisuuteen kotimaassaan Yhdysvalloissa talvella 2013 NCAA:n lopputurnauksessa tapahtuneen loukkaantumisensa johdosta. Kauhajoki on räjähtävän, korkealla peliälyllä varustetun Waren ensimmäinen ammattilaisetappi ja potentiaalisesti kyseessä on yksi Korisliigan parhaista ulkomaalaispelaajista.

Ennuste

Viime kauden tapaan Karhulla on paperilla kaikki kohdallaan. Jos viime kauden Karhun ulkomaalaisjaostosta ei löytynyt selkeää ”go to”-pelaajaa, nyt tarjokkaita on useampi, mikä on joukkueen mitalijahdin kannalta elinehto. Tärkeää on myös, että vahvasti rooleihinsa nakutettu kotimainen kaarti välttyy loukkaantumisilta.

Kauhajoen Karhu pähkinänkuoressa

  • Kaupunki: Kauhajoki (14,457 asukasta)
  • Viime kaudella: Runkosarjan 2. (21-15), puolivälierätappio vs Seagulls (2-3)
  • Budjetti: 488.000€
  • Tavoite: Mestaruus
  • Veikkauksen mestarikerroin: 5,20
  • www: www.karhubasket.net
  • Facebook: KarhuBasket
  • Twitter: @KarhuBasket

Kauhajoen Karhun kokoonpano 29.9.2016

#

Nimi

Pituus

Syntynyt

Pelipaikka

Kasvattajaseura

1

WASHINGTON DeVaughn

202

28.3.1989

4, 5

Ohio (USA)

2

SALMI Perttu

191

19.3.1998

3

Kauhajoen Karhu

3

LEHTORANTA Juho

195

7.5.1989

3, 4

KTP, Kotka

5

WARE Kevin

188

3.1.1993

1, 2

Georgia State (USA)

7

MANTERE Niko

191

2000

3

Lapuan Korikobrat

8

LEHTORANTA Joonas

194

25.2.1994

1, 2

KTP, Kotka

10

SARCEVIC Bojan

190

21.1.1988

1

KK FinnDo (BIH)

12

VANTTAJA Samuli

210

22.4.1991

4, 5

Oulun NMKY

20

HOLLINS Austin

195

8.11.1991

2, 3

Minnesota (USA)

21

ALAKORTES Julius

182

1999

1

Kauhajoen Karhu

24

HOLSEY Kammeon

203

4.9.1990

4, 5

Georgia Tech (USA)

30

MYLLYNIEMI Jussi

186

2000

2, 3

Kauhajoen Karhu

34

PIHLAJAMÄKI Valtteri

185

26.3.1997

3, 4

Kauhajoen Karhu

 
7.5.2024 12:44 Korisliiga

BC Nokia haastaa kokeneen ja itsevarman Seagullsin nuorella nälällä ja nopeudella – ”Tietämättömyys on etumme!”

Keskiviikkona 8. toukokuuta käynnistyvät Korisliiga-finaalit. Vastakkain ovat Helsinki Seagulls ja BC Nokia, joiden päävalmentajat miettivät kiireisellä aikataululla parhaita aseita kilpailijaansa vastaan.

5.5.2024 19:19 Korisliiga

BC Nokia seurahistorian ensimmäisen kerran Korisliiga-finaaliin!

BC Nokian historiallinen välierävoitto ratkesi pisteen turvin. Katajan Thomas Tumbalta nähtiin tappiossa 32 pisteen tuplatupla.

4.5.2024 21:59 Korisliiga

Seagulls finaaliin – Okko Järvi tykitti huimat pisteet kaaren takaa

Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen seitsemän ottelun välierätaisto päättyi Seagullsin voittoon.

3.5.2024 20:46 Korisliiga

Kataja venytti välierät seitsemänteen otteluun – ratkaiseva kohtaaminen sunnuntaina Nokialla

Kataja Basket kaatoi BC Nokian Joensuussa ja tasoitti välieräsarjan 3–3:een.

2.5.2024 20:44 Korisliiga

Kauhajoki tasoitti välierät Palmin ja Hopkinsin johdolla

Kauhajoki venytti välierät Seagullsia vastaan seitsemänteen peliin. Sarjan varmuudella ratkaiseva ottelu pelataan ylihuomenna lauantaina.

1.5.2024 21:41 Korisliiga

Kataja ei taivu – Richaud Packin hurja pisteilta siivitti kavennusvoittoon

Kataja Basket kiri loppusuoralla BC Nokian edelle ja voitti kriittisen ottelun kolmen pisteen turvin.

29.4.2024 21:01 Pääjuttu

Nokialle ja Seagullsille jälleen yhdet välierävoitot – Kataja ja Kauhajoki kumpikin selkä seinää vasten

BC Nokia ja Helsinki Seagulls johtavat miesten Korisliigan välieriä. Kummallakin joukkueista on kasassa kolme voittoa.

29.4.2024 10:00 Yhteistyökumppanit

Koripalloliitto ja Rantalainen yhteistyösopimukseen

Suomen Koripalloliitto on solminut monivuotisen yhteistyösopimuksen Suomen johtavan talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaation kanssa. Rantalainen tarjoaa seuroille jatkossa taloushallinnan palveluita ja osaamista.

27.4.2024 19:58 Korisliiga

Vierasvoittojen teema jatkuu – Seagulls tasoitti välierät

Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen välinen välieräsarja on nyt 2–2-tilanteessa.

25.4.2024 21:05 Korisliiga

BC Nokia ei jättänyt arvailun varaa – johtaa välieriä 2–1

Puolelta toiselle keikahdellut välieräsarja on nyt Nokian hallinnassa. Katajan valmentaja Petri Virtanen peräänkuulutti joukkueeltaan henkistä kasvua.

Näytä lisää vastaavia