Korisliigassa yllätysvoittoja

8.11.2008 Tasainen ja yllätyksellinen Korisliiga jatkui lauantaina kolmella ottelulla, joista kahdessa koettiin taas yllätys. Sarjataulukon kaksi viimeistä joukkuetta nappasivat voitot puolivälin paremmalla puolella olleista joukkueista, kun ToPo kukisti kotipelissään Uudenkaupungin Korihait 75-74 (45-31) ja Porvoon Tarmo voitti kotonaan Kouvolan Kouvot 81-72 (39-34).

Neljä edellistä peliään hävinneen ToPon railakas alku vei sen toisen neljänneksen puolivälissä jo 20 pisteen johtoon. Korihait sai kuitenkin aikaan terävän kirin, kun se voitti kolmannen jakson 29-12. Korihait johti viimeistä neljännestä viime minuutille asti, jolle se pääsi 74-69 -johdossa. ToPon Timo Heinosen kaksi kolmosta käänsivät lopussa voiton helsinkiläisille.

Elias Kajander heitti ToPolle 21 pistettä ja Heinonen 13.

Mark Zoller pussitti Korihaille 23 pistettä ja Josh Gonner 18.

Porvoon Tarmo sai Kouvoja vastaan vauhdin päälle pelin puolivälissä, josta kotijoukkue kiri viimeisen neljänneksen puoliväliin jo 21 pisteen johtoon. Kouvot onnistui lopussa kaunistelemaan tappiolukemiaan, mutta ei kyennyt enää nousemaan voittokamppailuun.

Tarmo pääsi heittämään vapaaheittoviivalta 20 pistettä Kouvoja enemmän. Tarmo vei myös levypallot selvästi 47-25.

Steve Barnes heitti Tarmolle 22 pistettä. EJ Hayden keräsi 21 pistettä ja 15 levypalloa.

Kouvojen parhaat pistemiehet olivat Calvin Walls 15:llä ja Roope Suonio 13 pisteellä.

LrNMKY oli yllättää Katajan

Päivän kolmannessakin pelissä kypsyteltiin yllätystä, mutta sarjaa johtava Joensuun Kataja onnistui kääntämään kotipelinsä Lappeenrannan NMKY:tä vastaan voitokseen 92-83 (44-47).

Tasaisena edenneessä pelissä tapahtui kolme keikahdusta. Ensin Kataja nousi kolmannen jakson lopulla johtoon 64-52, mutta päätösjakson puolivälissä LrNMKY johti 83-73. Kataja rykäisi noista numeroista viimeisen viisiminuuttisen peräti 19-0 ja vei voiton.

Anssi Kinnaslampi ja Jeremiah Wood heittivät Katajalle 20 pistettä mieheen. Wood kahmi lisäksi 17 levypalloa.

Vieraiden tehopariin pääsivät Jerel Blassingame 28:lla ja HL Coleman 21 pisteellä. 

(STT) 

Korisliigan täydelliset ottelutilastot ja muita tilastoja osoitteessa www.basket.fi.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/

Asiat

 
6.5.2024 14:31 Korisliiga

Rougeaulle 100 torjuntaa pudotuspeleissä täyteen

Helsinki Seagullsin Rene Rougeau torjui lauantaina ratkaisevassa seitsemännessä välieräpelissä Kauhajokea vastaan vastustajan koriinheiton neljästi.

6.5.2024 12:01 Korisliiga

Aapeli Alanen palaa Bisonsiin

Bisons Loimaa tiedottaa tehneensä 1+1-vuotisen Lahdesta kotoisin olevan Aapeli Alasen kanssa.

5.5.2024 19:19 Korisliiga

BC Nokia seurahistorian ensimmäisen kerran Korisliiga-finaaliin!

BC Nokian historiallinen välierävoitto ratkesi pisteen turvin. Katajan Thomas Tumbalta nähtiin tappiossa 32 pisteen tuplatupla.

4.5.2024 21:59 Korisliiga

Seagulls finaaliin – Okko Järvi tykitti huimat pisteet kaaren takaa

Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen seitsemän ottelun välierätaisto päättyi Seagullsin voittoon.

3.5.2024 20:46 Korisliiga

Kataja venytti välierät seitsemänteen otteluun – ratkaiseva kohtaaminen sunnuntaina Nokialla

Kataja Basket kaatoi BC Nokian Joensuussa ja tasoitti välieräsarjan 3–3:een.

2.5.2024 20:44 Korisliiga

Kauhajoki tasoitti välierät Palmin ja Hopkinsin johdolla

Kauhajoki venytti välierät Seagullsia vastaan seitsemänteen peliin. Sarjan varmuudella ratkaiseva ottelu pelataan ylihuomenna lauantaina.

1.5.2024 21:41 Korisliiga

Kataja ei taivu – Richaud Packin hurja pisteilta siivitti kavennusvoittoon

Kataja Basket kiri loppusuoralla BC Nokian edelle ja voitti kriittisen ottelun kolmen pisteen turvin.

29.4.2024 21:01 Pääjuttu

Nokialle ja Seagullsille jälleen yhdet välierävoitot – Kataja ja Kauhajoki kumpikin selkä seinää vasten

BC Nokia ja Helsinki Seagulls johtavat miesten Korisliigan välieriä. Kummallakin joukkueista on kasassa kolme voittoa.

29.4.2024 10:00 Yhteistyökumppanit

Koripalloliitto ja Rantalainen yhteistyösopimukseen

Suomen Koripalloliitto on solminut monivuotisen yhteistyösopimuksen Suomen johtavan talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaation kanssa. Rantalainen tarjoaa seuroille jatkossa taloushallinnan palveluita ja osaamista.

27.4.2024 19:58 Korisliiga

Vierasvoittojen teema jatkuu – Seagulls tasoitti välierät

Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen välinen välieräsarja on nyt 2–2-tilanteessa.

Näytä lisää vastaavia