Kotka upotti kyntensä pudotuspelien kotietuun

9.3.2007 KTP sai tukevamman otteen Korisliigan pudotuspelien kotikenttäedusta, kun se voitti tasapisteissä olleiden joukkueiden kohtaamisessa Kotkassa Namika Lahden 97-88 (51-47) -tuloksella.

KTP, Namika Lahti ja ToPo ovat sarjataulukossa sijoilla 3-5 ja myös jäänevät näille paikoille, kun Kataja ja Honka ovat viemässä kärkisijat ja muut ovat jo reilusti jäljessä. Kolmikosta kaksi parasta pääsee aloittamaan pudotuspelit kotihallissaan.

KTP repäisi Namika Lahtea vastaan 12 pisteen johdon ja pysyi edellä kolmannen jakson puoliväliin asti. Sen jälkeen voitosta kamppailtiin tasaisesti, kunnes KTP hivuttautui uudestaan päätösjakson puolivälissä 79-78 -tilanteesta vähitellen yhdeksän pisteen voittoon.

Kotkalaissankariksi kohosi Toni Ilmonen, jonka käsi kävi kuumana kolmoskaaren takaa: Ilmonen upotti yhdeksästä kaukoheitostaan seitsemän ja keräsi kaikkiaan 25 pistettä. Andre Foreman ja Jermaine Spivey heittivät 19 pistettä mieheen. KTP:ltä puuttui joukkueen paras pistemies Jerald Fields, joka oli matkustanut Yhdysvaltoihin esikoisensa syntymän vuoksi.

Kolmannen peräkkäisen tappion kärsineestä Namika Lahdesta Augenijus Vaskys heitti 28 pistettä ja Lee Scruggs 20.

(STT)



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/

Asiat

 
12.5.2024 18:01 Korisliiga

Seagulls kesti Nokian loppukirin ja kavensi finaalit 2–1:een

Helsinki Seagulls otti ensimmäisen voittonsa tämän vuoden miesten Korisliigan finaaleissa.

11.5.2024 20:04 Pääjuttu

Kauhajoki suvereeniin voittoon pronssiottelussa – Palmin ja Hopkinsin heittokädet kuumina

Miesten Korisliigan pronssimitalit ripustettiin tänään Kauhajoen pelaajien kaulaan.

10.5.2024 21:09 Korisliiga

Hurmiossa pelanneelta BC Nokialta ylivoimainen esitys – finaalisarja nokialaisille nyt 2–0

Korisliigan toinen finaali oli kotijoukkue BC Nokian näytös, kun sen puolustus tylsytti Helsinki Seagullsin lukemin 85–60 (38–31). Kolmas finaali pelataan tulevana sunnuntaina Helsingissä.

8.5.2024 21:26 Korisliiga

Korisliiga-finaalit käyntiin: BC Nokia kähvelsi kotiedun heti ensikohtaamisella!

Helsinki Seagullsin ja BC Nokian ensimmäinen finaaliottelu päättyi 63–69-vierasvoittoon.

7.5.2024 15:23 Korisliiga

Korisliigan finaalien 2023-2024 erotuomarit valittu

Huomenna alkava miesten Korisliigan finaalisarja tuomitaan seitsemän erotuomarin voimin.

7.5.2024 12:44 Korisliiga

BC Nokia haastaa kokeneen ja itsevarman Seagullsin nuorella nälällä ja nopeudella – ”Tietämättömyys on etumme!”

Keskiviikkona 8. toukokuuta käynnistyvät Korisliiga-finaalit. Vastakkain ovat Helsinki Seagulls ja BC Nokia, joiden päävalmentajat miettivät kiireisellä aikataululla parhaita aseita kilpailijaansa vastaan.

6.5.2024 14:31 Korisliiga

Rougeaulle 100 torjuntaa pudotuspeleissä täyteen

Helsinki Seagullsin Rene Rougeau torjui lauantaina ratkaisevassa seitsemännessä välieräpelissä Kauhajokea vastaan vastustajan koriinheiton neljästi.

6.5.2024 12:01 Korisliiga

Aapeli Alanen palaa Bisonsiin

Bisons Loimaa tiedottaa tehneensä 1+1-vuotisen Lahdesta kotoisin olevan Aapeli Alasen kanssa.

5.5.2024 19:19 Korisliiga

BC Nokia seurahistorian ensimmäisen kerran Korisliiga-finaaliin!

BC Nokian historiallinen välierävoitto ratkesi pisteen turvin. Katajan Thomas Tumbalta nähtiin tappiossa 32 pisteen tuplatupla.

4.5.2024 21:59 Korisliiga

Seagulls finaaliin – Okko Järvi tykitti huimat pisteet kaaren takaa

Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen seitsemän ottelun välierätaisto päättyi Seagullsin voittoon.

Näytä lisää vastaavia