Kouvot kukisti Namika Lahden

18.3.2009 Kouvot otti keskiviikkona Korisliigan kärkipään kamppailussa tärkeän kotivoiton, kun se kukisti Namika Lahden 101-87 (45-46) -tuloksella. Kakkosena sarjassa oleva Kouvot kasvatti eron kolmantena olevaan Namika Lahteen kahden voiton suuruiseksi. Keskinäisten pelien korisuhdekin kääntyi Kouvojen eduksi.

Peli alkoi lahtelaisvauhdilla, kun vieraat karkasivat avausjakson lopulla jo 20 pisteen johtoon. Kouvojen takaa-ajo nosti sen puolivälissä pisteen päähän ja kolmannen jakson puolivälistä Kouvot johti loppuun asti.

- Emme olleet alussa ihan valmiita peliin. Nuoret pelurimme Antti Kanervo ja Matti Nuutinen herättivät esimerkillään meidät ja toinen puolisko menikin paremmin, kommentoi Kouvojen valmentaja Jukka Toijala.

Kouvot ratkaisi voittonsa paremmalla heittopelillä, kun se upotti kolmen pisteen kaaren takaa 15 koria 50 prosentin teholla.

Matt Williams heitti Kouvoille 21 pistettä ja Calvin Walls 17. Antti Kanervo nakutti ennakkoluulottomasti 15 pistettä 15 peliminuutissaan.

Kurtis Rice oli samoin 21 pisteellä Namika Lahden tehokkain. Ray Nixon teki pisteen vähemmän.

Honka nousi kärkinelikkoon

Espoon Honka nousi sarjataulukossa neljänneksi otettuaan Uudenkaupungin Korihaista 84-71 (36-41) -kotivoiton.

Honka otti jo seitsemännen peräkkäisen kotivoittonsa.

Korihait johti tasaista peliä päätösjakson alkuun asti. Honka käänsi pelin voitokseen vietyään viimeiset kahdeksan minuuttia 23-9.

Akeem Scott heitti Hongalle 18 pistettä ja Chanan Colman 14.

Josh Gonner nousi 15 pisteellä Korihaiden tehokkaimmaksi pisteen edelle Mark Zolleria.

Vajaalukuinen LrNMKY voitti Forssassa

Lappeenrannan NMKY haki vajaalukuisenakin vierasvoiton Forssasta, kun FoKoPo kaatui 76-86 (33-48) -tuloksella.

Kolme edellistä peliään hävinnyt LrNMKY hallitsi peliä käytännössä alusta loppuun. FoKoPo pääsi vain kerran edelle, kun se kuroi 17 pisteen vierasjohdon pisteen edukseen kolmannen jakson puolivälissä. FoKoPo oli vielä toiseksi viimeisellä minuutilla voiton tuntumassa 71-73 -tilanteessa, mutta LrNMKY ei enää luopunut johdostaan.

Voittajien tehokkain oli Hl Coleman 26 pisteellä ja 15 levypallolla. Viljami Vanjoki sivusi piste-ennätystään 20. LrNMKY:ltä puuttui pitkästä päästä loppukauden sivussa olevan Pasi Riihelän ohella muutaman viikon nilkkaansa poteva Demetrius Brown sekä Joonas Suotamo.

Ronald Yates teki FoKoPolle 19 pistettä ja Mikko Jalonen 13.

Pyrinnön voittokulku jatkuu

Kaikki viisi maaliskuun peliään voittanut Tampereen Pyrintö kukisti tällä kertaa kotonaan Team Componentan pistein 70-58 (40-31).

Pyrintö johti peliä koko ajan, mutta pystyi vasta pari minuuttia ennen loppua nykäisemään johtonsa ratkaisevasti yli kymmenen pisteen. Kotijohtoa avitti Componentan jääminen viimeisellä neljänneksellä kahdeksaan pisteeseen.

Damon Williams teki Pyrinnölle 16 pistettä ja kolme peluria 14 pinnaa eli Antti Nikkilä, Kenneth Lowe ja Chris Hester.

Frank Richards heitti Componentalle 13 ja Sami Marouf 13 pistettä.

ToPo taltutti Tarmon

ToPo haki Porvoosta 63-79 (33-40) -voiton ja tuotti Tarmolle jo viidennentoista peräkkäisen tappion.

ToPo johti peliä koko ajan avausjakson jälkeen. Vierasjohto pysyi viimeisen jakson kymmenen pisteen tuntumassa eikä Tarmo päässyt kunnolla voiton tavoitteluun.

James Allen heitti ToPolle 24 pistettä ja Jean Francois 17.

Victor Morris teki Tarmolle 23 pistettä. Dewayne Richardson keräsi 16 pistettä ja 17 levypalloa.

 (STT)

Korisliigan täydelliset ottelutilastot ja muita tilastoja osoitteessa www.basket.fi.



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/
 
8.5.2024 21:26 Korisliiga

Korisliiga-finaalit käyntiin: BC Nokia kähvelsi kotiedun heti ensikohtaamisella!

Helsinki Seagullsin ja BC Nokian ensimmäinen finaaliottelu päättyi 63–69-vierasvoittoon.

7.5.2024 12:44 Korisliiga

BC Nokia haastaa kokeneen ja itsevarman Seagullsin nuorella nälällä ja nopeudella – ”Tietämättömyys on etumme!”

Keskiviikkona 8. toukokuuta käynnistyvät Korisliiga-finaalit. Vastakkain ovat Helsinki Seagulls ja BC Nokia, joiden päävalmentajat miettivät kiireisellä aikataululla parhaita aseita kilpailijaansa vastaan.

5.5.2024 19:19 Korisliiga

BC Nokia seurahistorian ensimmäisen kerran Korisliiga-finaaliin!

BC Nokian historiallinen välierävoitto ratkesi pisteen turvin. Katajan Thomas Tumbalta nähtiin tappiossa 32 pisteen tuplatupla.

4.5.2024 21:59 Korisliiga

Seagulls finaaliin – Okko Järvi tykitti huimat pisteet kaaren takaa

Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen seitsemän ottelun välierätaisto päättyi Seagullsin voittoon.

3.5.2024 20:46 Korisliiga

Kataja venytti välierät seitsemänteen otteluun – ratkaiseva kohtaaminen sunnuntaina Nokialla

Kataja Basket kaatoi BC Nokian Joensuussa ja tasoitti välieräsarjan 3–3:een.

2.5.2024 20:44 Korisliiga

Kauhajoki tasoitti välierät Palmin ja Hopkinsin johdolla

Kauhajoki venytti välierät Seagullsia vastaan seitsemänteen peliin. Sarjan varmuudella ratkaiseva ottelu pelataan ylihuomenna lauantaina.

1.5.2024 21:41 Korisliiga

Kataja ei taivu – Richaud Packin hurja pisteilta siivitti kavennusvoittoon

Kataja Basket kiri loppusuoralla BC Nokian edelle ja voitti kriittisen ottelun kolmen pisteen turvin.

29.4.2024 21:01 Pääjuttu

Nokialle ja Seagullsille jälleen yhdet välierävoitot – Kataja ja Kauhajoki kumpikin selkä seinää vasten

BC Nokia ja Helsinki Seagulls johtavat miesten Korisliigan välieriä. Kummallakin joukkueista on kasassa kolme voittoa.

29.4.2024 10:00 Yhteistyökumppanit

Koripalloliitto ja Rantalainen yhteistyösopimukseen

Suomen Koripalloliitto on solminut monivuotisen yhteistyösopimuksen Suomen johtavan talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaation kanssa. Rantalainen tarjoaa seuroille jatkossa taloushallinnan palveluita ja osaamista.

27.4.2024 19:58 Korisliiga

Vierasvoittojen teema jatkuu – Seagulls tasoitti välierät

Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen välinen välieräsarja on nyt 2–2-tilanteessa.

Näytä lisää vastaavia