KTP jyräsi Forssassa

26.1.2013 KTP jatkoi voittoputkeaan jyräämällä lauantaina Forssassa kotijoukkue FoKoPon pistein 68–104 (39–57). Voitto oli kotkalaisille jo kuudes perättäinen. KTP:n lisäksi lauantaina voittoihin ylsivät LrNMKY ja pitkän tappioputkensa katkaissut Salon Vilpas.

Devonne GIles oli kentän kuningas Forssassa.

Jason Conleyn LrNMKY:llä oli kotonaan vaisu alku ja unelmaloppu Korikobria vastaan.

Shawn Atupem hallitsi korinalustoja Vilppaan ja Namika Lahden kohtaamisessa. Kuvat: Matti O. Koskinen.

Voittoputkensa myötä KTP nousi liigan kärkeen tasapisteisiin Bisonsin kanssa. Bisons on tosin pelannut yhden ottelun vähemmän.

 

KTP hallitsi Forssassa peliä tarkalla heittopelillään sekä Devonne Gilesin vahvalla korinaluspelillä. FoKoPosta ei ollut enää tauon jälkeen kirijäksi.

 

– Saimme pelin haltuun, kun FoKoPo heitti alussa kolmosensa ohi, mutta me emme. Pelasimme muutenkin hyvällä tasolla, puolustus toimi ja olimme vahvoja levypalloissakin, kertoi KTP:n päävalmentaja Sami Toiviainen.

 

Voittajien tehokkaimmat olivat Devonne Giles (21/12) ja Timo Heinonen (19/6). Kuusi kotkalaispelaajaa ylsi kaksinumeroisille pisteille.

 

Vaisun FoKoPon paras oli Olli Kaunomäki (15/3).

 

LrNMKY käänsi kotivoiton

 

Lappeenrannan NMKY kävi kotipelissään Lapuan Korikobria vastaan pahimmillaan 22 pisteen tappioasemassa, mutta haki lopulta 14 pisteen voiton 89–75 (43–52)-tuloksella.

 

LrNMKY oli ottelun alussa pahassa liemessä Korikobrien hurmioituneen puolustuksen kynsissä ja lapualaiset johtivat ensimmäisen jakson lopulla parhaimmillaan pisteissä 9-31.

 

Namika kasasi kuitenkin pelinsä ja tavoitti vieraansa kolmannen jakson lopulla. Päätösjaksolla Lapua kummitteli vielä kolmen pisteen päässä (78–75) nelisen minuuttia ennen loppua, mutta Namika vei viime hetket 11-0.

 

Isännistä Jason Conley (26/17/4 syöttöä/3 riistoa), Matthew Gibson (19/4/5 syöttöä) sekä kolmosillaan Namikan ahdinkoa helpottanut Anttoni Tapio (18/0) pelasivat tehokkaimmat minuutit.

 

Vieraista Dwight Tolbert (19/8/4 riistoa) elätteli pisimpään toiveita lapualaisvoitosta.

 

Vilpas katkaisi tappioputkensa

 

Salon Vilppaan kuuden pelin mittaiseksi venynyt tappioputki katkesi viimein, kun salolaiset ottivat kotivoiton liigajumbo Namika Lahdesta 87–75 (36–32).

 

Vajaamiehinen Namika piti johtoa ensimmäisen neljänneksen, jonka jälkeen kotijoukkueen vauhdinpito ja materiaalin laajuus alkoi näkyä. Lahti pääsi paikkapuolustukselleen vielä 12 pisteen takaa parin heiton päähän neljännellä jaksolla, mutta lähemmäs Ilkka Palviaisen suojattien eväät eivät riittäneet.

 

Vilppaan uusi pelaaja Marcus Relphorde (24/7/5 syöttöä) keräsi salolaisyleisöltä kovimmat aplodit. Shawn Atupem (20/4) vei korin alla selvän voiton Namikan Louis Johnsonista (7/11).

 

Kolmestatoista viime pelistään vain yhden voittaneesta Namikasta Jordan Hasquetin (28/8) ja Vesa Heinosen (22/1) peli-ilmeet kestivät loppuun asti.

 

(Basket.fi-STT)

Lisätietoja: Korisliiga
 
11.5.2024 20:04 Pääjuttu

Kauhajoki suvereeniin voittoon pronssiottelussa – Palmin ja Hopkinsin heittokädet kuumina

Miesten Korisliigan pronssimitalit ripustettiin tänään Kauhajoen pelaajien kaulaan.

10.5.2024 21:09 Korisliiga

Hurmiossa pelanneelta BC Nokialta ylivoimainen esitys – finaalisarja nokialaisille nyt 2–0

Korisliigan toinen finaali oli kotijoukkue BC Nokian näytös, kun sen puolustus tylsytti Helsinki Seagullsin lukemin 85–60 (38–31). Kolmas finaali pelataan tulevana sunnuntaina Helsingissä.

8.5.2024 21:26 Korisliiga

Korisliiga-finaalit käyntiin: BC Nokia kähvelsi kotiedun heti ensikohtaamisella!

Helsinki Seagullsin ja BC Nokian ensimmäinen finaaliottelu päättyi 63–69-vierasvoittoon.

7.5.2024 12:44 Korisliiga

BC Nokia haastaa kokeneen ja itsevarman Seagullsin nuorella nälällä ja nopeudella – ”Tietämättömyys on etumme!”

Keskiviikkona 8. toukokuuta käynnistyvät Korisliiga-finaalit. Vastakkain ovat Helsinki Seagulls ja BC Nokia, joiden päävalmentajat miettivät kiireisellä aikataululla parhaita aseita kilpailijaansa vastaan.

5.5.2024 19:19 Korisliiga

BC Nokia seurahistorian ensimmäisen kerran Korisliiga-finaaliin!

BC Nokian historiallinen välierävoitto ratkesi pisteen turvin. Katajan Thomas Tumbalta nähtiin tappiossa 32 pisteen tuplatupla.

4.5.2024 21:59 Korisliiga

Seagulls finaaliin – Okko Järvi tykitti huimat pisteet kaaren takaa

Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen seitsemän ottelun välierätaisto päättyi Seagullsin voittoon.

3.5.2024 20:46 Korisliiga

Kataja venytti välierät seitsemänteen otteluun – ratkaiseva kohtaaminen sunnuntaina Nokialla

Kataja Basket kaatoi BC Nokian Joensuussa ja tasoitti välieräsarjan 3–3:een.

2.5.2024 20:44 Korisliiga

Kauhajoki tasoitti välierät Palmin ja Hopkinsin johdolla

Kauhajoki venytti välierät Seagullsia vastaan seitsemänteen peliin. Sarjan varmuudella ratkaiseva ottelu pelataan ylihuomenna lauantaina.

1.5.2024 21:41 Korisliiga

Kataja ei taivu – Richaud Packin hurja pisteilta siivitti kavennusvoittoon

Kataja Basket kiri loppusuoralla BC Nokian edelle ja voitti kriittisen ottelun kolmen pisteen turvin.

29.4.2024 21:01 Pääjuttu

Nokialle ja Seagullsille jälleen yhdet välierävoitot – Kataja ja Kauhajoki kumpikin selkä seinää vasten

BC Nokia ja Helsinki Seagulls johtavat miesten Korisliigan välieriä. Kummallakin joukkueista on kasassa kolme voittoa.

Näytä lisää vastaavia