9.2.2012 Korisliigan kärkijoukkue Joensuun Kataja oli torstaina kohtalaisen tiukoilla jumbojoukkue Namika Lahden vieraana. Kataja kuitenkin otti lopulta pisteet selkeästi 71-82 (26-40).
Jeremy Pricen Kataja donkkasi Lahden nurin. Kuva: Tytti Nuoramo.
Kataja kärsi kauden toistaiseksi ainoan kotitappionsa juuri Namika Lahtea vastaan. Lahtelaiset hakivat joulukuun lopussa Joensuusta yllätysvoiton selvin numeroin 72–94.
Joensuulaiset olivat ottaneet opikseen ja olivat torstaina hereillä heti alussa. Joukkue voitti avausneljänneksen 18-9, eikä päästänyt vastustajaansa missään vaiheessa johtoasemaan. Lahtelaiset taistelivat kuitenkin tiukasti, eivätkä vierailijat päässeet kunnolla karkaamaan.
Lahti nousi kolmannen jakson lopulla kahden pisteen päähän (51–53). Kataja riuhtaisi kuitenkin kahdessa minuutissa taas kymmenen pisteen karkumatkalle.
Joensuulaisten parhaita olivat Jeremy Price (19/5), Antti Kanervo (15/7), Petri Virtanen (14/2/4 syöttöä) ja Sami Lehtoranta (11/9). Lahden ykkönen sekä pisteissä että levypalloissa oli Brant Bailey (18/9).
(STT)
Helsinki Seagullsin ja BC Nokian ensimmäinen finaaliottelu päättyi 63–69-vierasvoittoon.
Keskiviikkona 8. toukokuuta käynnistyvät Korisliiga-finaalit. Vastakkain ovat Helsinki Seagulls ja BC Nokia, joiden päävalmentajat miettivät kiireisellä aikataululla parhaita aseita kilpailijaansa vastaan.
BC Nokian historiallinen välierävoitto ratkesi pisteen turvin. Katajan Thomas Tumbalta nähtiin tappiossa 32 pisteen tuplatupla.
Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen seitsemän ottelun välierätaisto päättyi Seagullsin voittoon.
Kataja Basket kaatoi BC Nokian Joensuussa ja tasoitti välieräsarjan 3–3:een.
Kauhajoki venytti välierät Seagullsia vastaan seitsemänteen peliin. Sarjan varmuudella ratkaiseva ottelu pelataan ylihuomenna lauantaina.
Kataja Basket kiri loppusuoralla BC Nokian edelle ja voitti kriittisen ottelun kolmen pisteen turvin.
BC Nokia ja Helsinki Seagulls johtavat miesten Korisliigan välieriä. Kummallakin joukkueista on kasassa kolme voittoa.
Suomen Koripalloliitto on solminut monivuotisen yhteistyösopimuksen Suomen johtavan talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaation kanssa. Rantalainen tarjoaa seuroille jatkossa taloushallinnan palveluita ja osaamista.
Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen välinen välieräsarja on nyt 2–2-tilanteessa.