Lahti murhaavan ylivoimainen toisessa finaaliottelussa

14.5.2009 Lahden Jäähalliin kerääntynyt lähes 3500-päinen lahtelaisyleisö sai koko rahan edestä aihetta hymyillä, kun lauantaisessa SM-finaaliavauksessa kotiedun ryövännyt Namika Lahti murskasi runkosarjan voittaja Katajan toisessa loppuottelussa tylysti 80-64 (42-19). Finaalisarjaa otteluvoitoin 2-0 johtavalla Namika Lahdella on mahdollisuus juhlia mestaruutta jo lauantaina Joensuussa.

Jo ottelun avausminuutit antoivat joensuulaisille esimakua siitä, mitä tuleman pitää. Katajan viidestä ensimmäisestä pallonhallinnasta neljä päättyi joensuulaismenetykseen ja yksi lahtelaistorjuntaan. Namika Lahti johti avausjakson jälkeen ottelua lukemin 23-9 ja puoliajalla yhä vakuuttavammin 42-19. Kuvaavaa on, että puoliajalla Katajalla oli koossa 19 pisteen lisäksi peräti 18 pallonmenetystä.

- Puolustus oli koko ajan sitä, mitä sen piti ollakin. Otettiin vastustajalta puolustamalla luulot pois. En tosin missään vaiheessa tajunnut kunnolla, että ero venähti niinkin suureksi kuin se tuossa puoliajalla oli, Lahden valmentaja Sami Toiviainen summasi toisen finaaliottelun kulun.

Kotijoukkue johti ottelua parhaimmillaan peräti kolmellakymmenellä pisteellä lukemissa 59-29 ja 61-31. Ottelun koko toinen puoliaika kuihtui pelailuksi, jossa joukkueet säästelivät avainpelaajiaan.

- Turpiin tuli oikein kunnolla. Lahti on aina ollut hyvin puolustavan joukkueen maineessa, mutta en ole vielä koskaan nähnyt heidän puolustavan noin kovaa. Pakko nostaa hattua koko ryhmälle, Katajan valmentaja Ray Ailus pohdiskeli.

Mäkäläisen nousu jatkuu

Pitkin kevättä yhä terävämmäksi hioutunut Namika Lahden puolustus lähenteli torstaisessa finaalissa jo kovien eurosarjojen keskitasoa. Lahti-puolustuksen yksinoikeutettu kulmakivi oli läpimurtoaan kansallisen koripallon eliittiin tekevä Vesa Mäkäläinen (14/7/4 riistoa), joka aktiivisuudellaan ja kovuudellaan näytti saavan koko Katajan eturivin säikkymään itseään. Runkosarjan ylivoimaisesti parhaana korinaluspelaajana pidetty Jeremiah Wood (9/17) näytti Mäkäläisen rinnalla tahdottomalta ja aseettomalta.

Woodin ohessa Katajan takakentän tähdet Larry Blair (20/3/5 riistoa) ja Petri Virtanen (4/2) näyttivät paikoin puskevan päätään seinään. Kurtis Rice (7/3) ja Ville Vesala (8/2) pitivät huolen siitä, että Blair joutui käyttämään kaiken taitonsa jo paljon kuljettamiseksi hyökkäyspäätyyn. Virtasen pimensivät taas vuoroin Vesala ja Ilkka Vuori (4/1), jotka ohjasivat kokeneen maajoukkuetakamiehen yhtenään Lahden apupuolustuksen sumppuun. Kun lahtelaispuolustajat kaiken lisäksi hyökkäsivät kärppänä pallolliseen pelaajaan tilanne toisensa jälkeen, Katajan hyökkäys kuivui varovaiseksi pallon siirtelyksi kolmen pisteen viivalla ja kaukoheittojen tuloksettomaksi viskelyksi (kolmen pisteen heitot 25,9 %).

Lahden hyökkäys soljui puolestaan vaivatta. Riistoista ja puolustuslevypalloista nopeita ylivoimahyökkäyksiä juosseen kotijoukkueen Ray Nixon (19/5/4 riistoa) hemmotteli Jäähallin yleisöä ilmavilla donkeilla. Vaihtopenkiltä tuoreeksi ratkaisijaksi nousi Mäkäläisen esimerkin mukaisesti vahvaa työtä korin alla tehnyt Sami Pekkola (14/6). Suuret suosionosoitukset yleisöltä sai myös 32-vuotias Teemu Laine (4/1/3 syöttöä), joka aiemmin viikolla ilmoitti päättyvän kauden jäävän todennäköisesti hänen pelaajauransa viimeiseksi.

Katajan ainoat edes jollain tavoin hyökkäyspäässä onnistuneet pelaajat olivat Blair ja Sami Lehtoranta (12/2). Quinnel Brown (3/5) pelasi jo toisen perättäisen vaisun ottelun.

Sarja katkolla lauantaina

Namika Lahdella on mahdollisuus katkaista finaalisarja lauantaina kolmannessa loppuottelussa Joensuun Areenalla. Miesten koripallon SM-finaaleissa yksikään joukkue ei ole vielä koskaan onnistunut nousemaan 2-0 tappioasemasta mestariksi, mutta Lahden valmentaja Sami Toiviainen painottaa, että lahtelaisryhmän jalat ovat tiukasti maassa.

- Edelleen ollaan haastajana, vaikka 2-0 johdetaankin. Sarjan katkaiseminen vieraskentällä ei taatusti tule olemaan helppoa. Heti matsin jälkeen kaikki kaksitoista jätkää olivat sillä mielellä, että nyt aletaan keskittymään seuraavaan peliin.

Ray Ailuksen mukaan Katajan otteissa on tapahduttava selkeää parannusta, mikäli joukkue edelleen mielii kamppailla mestaruudesta.

- Olemme edelleen Suomen kahden parhaan joukkueen joukossa. Meiltä pitää löytyä sen verran selkärankaa, että nousemme täsä tilanteesta. Nyt pitää alkaa etsiä poppakonsteja Lahden pelin vaikeuttamiseksi, joten seuraavat päivät menevät varmaan aika lailla otteluvideoita katsoessa.



Lisätietoja: http://www.basket.fi/

Asiat

 
8.5.2024 21:26 Korisliiga

Korisliiga-finaalit käyntiin: BC Nokia kähvelsi kotiedun heti ensikohtaamisella!

Helsinki Seagullsin ja BC Nokian ensimmäinen finaaliottelu päättyi 63–69-vierasvoittoon.

7.5.2024 15:23 Korisliiga

Korisliigan finaalien 2023-2024 erotuomarit valittu

Huomenna alkava miesten Korisliigan finaalisarja tuomitaan seitsemän erotuomarin voimin.

7.5.2024 12:44 Korisliiga

BC Nokia haastaa kokeneen ja itsevarman Seagullsin nuorella nälällä ja nopeudella – ”Tietämättömyys on etumme!”

Keskiviikkona 8. toukokuuta käynnistyvät Korisliiga-finaalit. Vastakkain ovat Helsinki Seagulls ja BC Nokia, joiden päävalmentajat miettivät kiireisellä aikataululla parhaita aseita kilpailijaansa vastaan.

6.5.2024 14:31 Korisliiga

Rougeaulle 100 torjuntaa pudotuspeleissä täyteen

Helsinki Seagullsin Rene Rougeau torjui lauantaina ratkaisevassa seitsemännessä välieräpelissä Kauhajokea vastaan vastustajan koriinheiton neljästi.

6.5.2024 12:01 Korisliiga

Aapeli Alanen palaa Bisonsiin

Bisons Loimaa tiedottaa tehneensä 1+1-vuotisen Lahdesta kotoisin olevan Aapeli Alasen kanssa.

5.5.2024 19:19 Korisliiga

BC Nokia seurahistorian ensimmäisen kerran Korisliiga-finaaliin!

BC Nokian historiallinen välierävoitto ratkesi pisteen turvin. Katajan Thomas Tumbalta nähtiin tappiossa 32 pisteen tuplatupla.

4.5.2024 21:59 Korisliiga

Seagulls finaaliin – Okko Järvi tykitti huimat pisteet kaaren takaa

Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen seitsemän ottelun välierätaisto päättyi Seagullsin voittoon.

3.5.2024 20:46 Korisliiga

Kataja venytti välierät seitsemänteen otteluun – ratkaiseva kohtaaminen sunnuntaina Nokialla

Kataja Basket kaatoi BC Nokian Joensuussa ja tasoitti välieräsarjan 3–3:een.

2.5.2024 20:44 Korisliiga

Kauhajoki tasoitti välierät Palmin ja Hopkinsin johdolla

Kauhajoki venytti välierät Seagullsia vastaan seitsemänteen peliin. Sarjan varmuudella ratkaiseva ottelu pelataan ylihuomenna lauantaina.

1.5.2024 21:41 Korisliiga

Kataja ei taivu – Richaud Packin hurja pisteilta siivitti kavennusvoittoon

Kataja Basket kiri loppusuoralla BC Nokian edelle ja voitti kriittisen ottelun kolmen pisteen turvin.

Näytä lisää vastaavia