Lapuan Kobrat KTP:ta vahvempi kotihallissaan

27.11.2015 Lapuan Kobrat otti perjantai-illan ainoassa Korisliigan kamppailussa kauden toisen kotivoittonsa, kun se kaatoi sarjajumbo KTP:n lukemin 88-82 (35-37). Kauden viidennen voittonsa myötä Kobrat kasvatti eron KTP:hen neljään voittoon ja nousi samaan voittomäärään sarjassa seitsemäntenä olevan Vilppaan kanssa.

Lapuan Kobrat otti perjantaina tärkeän voiton, kun se kaatoi kotonaan KTP:n. Kuva: Francois Perthuis

Lapuan urheilutalon 696-päinen yleisö sai rahoilleen vastinetta perjantai-illan näytöksessä, kun kotijoukkue Kobrat otti tärkeän kotivoiton sarjajumbo KTP:stä. Tasaisen avauspuolikkaan jälkeen isännät ottivat kuskin paikan haltuunsa, eivätkä päästäneet otettaan enää lipsumaan noustuaan johtoasemaan kolmannen jakson lopulla.

Ottelun avauspuolikas oli hyvin kaksijakoinen, joukkueiden vielä etsiessä parasta teräänsä. Kobrien johdettua avauskymmenminuuttisen jälkeen numeroin 26-17, onnistui KTP toisella jaksolla hidastamaan Kobrien hyökkäystä merkittävästi. Toisen jakson 11 pisteen marginaalilla voittaneet vierailijat nousivatkin johtoon ennen isoa taukoa, jolle joukkueet kävelivät isäntien 35-37 –tappioasemassa.

Toisella puoliajalla kotijoukkueen aktiivinen koria kohti suuntautuva pelaaminen kuitenkin nosti isännät ennen pitkää johtoon, eivätkä lapualaiset päätösjaksolla antaneet KTP:n kirille mahdollisuutta päästä vauhtiin. Päätössummerin soitettua ottelun päättymisen merkiksi, loistivat urheilutalon valotaululla kotijoukkueen 88-82 (35-37) –voittolukemat.

Kotijoukkueen hyökkäyspelaamisen onnistumisesta kertoo paljon se, että Kobrat heittivät ottelussa peräti 32 vapaaheittoa kotkalaisten 14:ää vastaan. Pisteet vapaaheitoista menivät täten myös selkeästi Kobrille, lukemin 24-11.

- Edellisestä kotivoitosta oli jo liikaakin aikaa, mutta tähän peliin saimme hyvän hengen päälle. KTP meni puolivälissä ohi, mutta palasimme johtoon ja pelasimme loppupelin hienosti, tiivisti Korikobrien valmentaja Derrick Grayton.

Isäntien riveistä kovinta jälkeä perjantaina tekivät 26 pistettä ja 6 koriin johtanutta syöttöä kirjauttanut takamies Lamont Jones, sekä miehen takamiespari Darien Brothers 21 pisteellä ja 6 levypallolla.

Vierailijoiden kokoonpanosta itsensä esille nostivat joukkueen pisteykkönen, sentteri Aleksander Herrera (20 pistettä/9 levypalloa), sekä vakuuttavan kokonaissuorituksen esittänyt takamies Lamb Autrey (18/7/5 syöttöä/2 torjuntaa). Myös härkämäinen Devonne Giles (11/6) oli oivalla pelipäällä.

Ottelutilastot: Kobrat - KTP-Basket
 
11.5.2024 20:04 Pääjuttu

Kauhajoki suvereeniin voittoon pronssiottelussa – Palmin ja Hopkinsin heittokädet kuumina

Miesten Korisliigan pronssimitalit ripustettiin tänään Kauhajoen pelaajien kaulaan.

10.5.2024 21:09 Korisliiga

Hurmiossa pelanneelta BC Nokialta ylivoimainen esitys – finaalisarja nokialaisille nyt 2–0

Korisliigan toinen finaali oli kotijoukkue BC Nokian näytös, kun sen puolustus tylsytti Helsinki Seagullsin lukemin 85–60 (38–31). Kolmas finaali pelataan tulevana sunnuntaina Helsingissä.

8.5.2024 21:26 Korisliiga

Korisliiga-finaalit käyntiin: BC Nokia kähvelsi kotiedun heti ensikohtaamisella!

Helsinki Seagullsin ja BC Nokian ensimmäinen finaaliottelu päättyi 63–69-vierasvoittoon.

7.5.2024 12:44 Korisliiga

BC Nokia haastaa kokeneen ja itsevarman Seagullsin nuorella nälällä ja nopeudella – ”Tietämättömyys on etumme!”

Keskiviikkona 8. toukokuuta käynnistyvät Korisliiga-finaalit. Vastakkain ovat Helsinki Seagulls ja BC Nokia, joiden päävalmentajat miettivät kiireisellä aikataululla parhaita aseita kilpailijaansa vastaan.

5.5.2024 19:19 Korisliiga

BC Nokia seurahistorian ensimmäisen kerran Korisliiga-finaaliin!

BC Nokian historiallinen välierävoitto ratkesi pisteen turvin. Katajan Thomas Tumbalta nähtiin tappiossa 32 pisteen tuplatupla.

4.5.2024 21:59 Korisliiga

Seagulls finaaliin – Okko Järvi tykitti huimat pisteet kaaren takaa

Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen seitsemän ottelun välierätaisto päättyi Seagullsin voittoon.

3.5.2024 20:46 Korisliiga

Kataja venytti välierät seitsemänteen otteluun – ratkaiseva kohtaaminen sunnuntaina Nokialla

Kataja Basket kaatoi BC Nokian Joensuussa ja tasoitti välieräsarjan 3–3:een.

2.5.2024 20:44 Korisliiga

Kauhajoki tasoitti välierät Palmin ja Hopkinsin johdolla

Kauhajoki venytti välierät Seagullsia vastaan seitsemänteen peliin. Sarjan varmuudella ratkaiseva ottelu pelataan ylihuomenna lauantaina.

1.5.2024 21:41 Korisliiga

Kataja ei taivu – Richaud Packin hurja pisteilta siivitti kavennusvoittoon

Kataja Basket kiri loppusuoralla BC Nokian edelle ja voitti kriittisen ottelun kolmen pisteen turvin.

29.4.2024 21:01 Pääjuttu

Nokialle ja Seagullsille jälleen yhdet välierävoitot – Kataja ja Kauhajoki kumpikin selkä seinää vasten

BC Nokia ja Helsinki Seagulls johtavat miesten Korisliigan välieriä. Kummallakin joukkueista on kasassa kolme voittoa.

Näytä lisää vastaavia