Lehto jatkoi vapaaheitoillaan Pyrinnön kotivoittojen sarjaa

21.1.2014 Tampereen Pyrinnön koko kauden mittainen kotivoittoputki oli lähellä katketa tiistaina, kun Namika Lahti piinasi isäntiä loppuun asti. Elämänsä kautta pelaava Pyrintö-ikoni Antero Lehto, 29, varmisti kuitenkin kotivoittoputken jatkon onnistuneilla vapaaheitoillaan 11 sekuntia ennen loppua.

Antero Lehto varmisti Pyrinnölle voiton Namika Lahtea vastaan. Kuva: Timo Kiviranta/Vastavaloon.com.

Peli pysyi tasaisena ensimmäisen puoliskon, mutta kolmannella jaksolla Pyrintö näytti menevän menojaan kasvatettuaan johtonsa 14 pisteeseen.

 

Lahtelaiset eivät kuitenkaan lannistuneet, vaan veivät seuraavat seitsemän minuuttia 20-3 ja nousivat johtoon.

 

Vielä 21 sekuntia ennen loppua Lahti pääsi tasalukemiin Eldar Skamon kolmosella. Pyrintö-kippari Antero Lehto otti kuitenkin ratkaisun omiin käsiinsä ja puristi tamperelaisten voittopisteet vapaaheittoviivalta.

 

– Meitä vaivasi alussa heikko keskittyminen ja Lahti pääsi peliin mukaan. Kolmannella jaksolla kävi samoin, kun noustuamme reilumpaan johtoon kuviteltiin, että ottelu on jo ohi. Lopussa onneksi olimme hereillä silloin kun peli ratkaistiin, totesi Pyrinnön päävalmentaja Pieti Poikola.

 

Korisliigan lokakuun pelaaja Antero Lehto (17/2/4 syöttöä) ja joulukuun pelaaja BJ Raymond (17/1/3 riistoa) olivat Pyrinnön pisterohmut. Hyvää työtä tekivät myös Kelvin Lewis (15/1), Damon Williams (11/12/3 riistoa) sekä sivussa ollutta Antti Nikkilää erinomaisesti lomittanut Petri Heinonen (10/2).

 

Namikan tarkimmat olivat Robert Arnold (22/6/4 syöttöä) ja Storm Warren (18/10/4 blokkia).

 

Liigakakkonen Pyrintö kohtaa keskiviikkona Loimaan Liikuntahallissa liigaykkönen Nilan Bisonsin.

 

(STT)

Lisätietoja: Korisliiga
 
11.5.2024 20:04 Pääjuttu

Kauhajoki suvereeniin voittoon pronssiottelussa – Palmin ja Hopkinsin heittokädet kuumina

Miesten Korisliigan pronssimitalit ripustettiin tänään Kauhajoen pelaajien kaulaan.

10.5.2024 21:09 Korisliiga

Hurmiossa pelanneelta BC Nokialta ylivoimainen esitys – finaalisarja nokialaisille nyt 2–0

Korisliigan toinen finaali oli kotijoukkue BC Nokian näytös, kun sen puolustus tylsytti Helsinki Seagullsin lukemin 85–60 (38–31). Kolmas finaali pelataan tulevana sunnuntaina Helsingissä.

8.5.2024 21:26 Korisliiga

Korisliiga-finaalit käyntiin: BC Nokia kähvelsi kotiedun heti ensikohtaamisella!

Helsinki Seagullsin ja BC Nokian ensimmäinen finaaliottelu päättyi 63–69-vierasvoittoon.

7.5.2024 12:44 Korisliiga

BC Nokia haastaa kokeneen ja itsevarman Seagullsin nuorella nälällä ja nopeudella – ”Tietämättömyys on etumme!”

Keskiviikkona 8. toukokuuta käynnistyvät Korisliiga-finaalit. Vastakkain ovat Helsinki Seagulls ja BC Nokia, joiden päävalmentajat miettivät kiireisellä aikataululla parhaita aseita kilpailijaansa vastaan.

5.5.2024 19:19 Korisliiga

BC Nokia seurahistorian ensimmäisen kerran Korisliiga-finaaliin!

BC Nokian historiallinen välierävoitto ratkesi pisteen turvin. Katajan Thomas Tumbalta nähtiin tappiossa 32 pisteen tuplatupla.

4.5.2024 21:59 Korisliiga

Seagulls finaaliin – Okko Järvi tykitti huimat pisteet kaaren takaa

Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen seitsemän ottelun välierätaisto päättyi Seagullsin voittoon.

3.5.2024 20:46 Korisliiga

Kataja venytti välierät seitsemänteen otteluun – ratkaiseva kohtaaminen sunnuntaina Nokialla

Kataja Basket kaatoi BC Nokian Joensuussa ja tasoitti välieräsarjan 3–3:een.

2.5.2024 20:44 Korisliiga

Kauhajoki tasoitti välierät Palmin ja Hopkinsin johdolla

Kauhajoki venytti välierät Seagullsia vastaan seitsemänteen peliin. Sarjan varmuudella ratkaiseva ottelu pelataan ylihuomenna lauantaina.

1.5.2024 21:41 Korisliiga

Kataja ei taivu – Richaud Packin hurja pisteilta siivitti kavennusvoittoon

Kataja Basket kiri loppusuoralla BC Nokian edelle ja voitti kriittisen ottelun kolmen pisteen turvin.

29.4.2024 21:01 Pääjuttu

Nokialle ja Seagullsille jälleen yhdet välierävoitot – Kataja ja Kauhajoki kumpikin selkä seinää vasten

BC Nokia ja Helsinki Seagulls johtavat miesten Korisliigan välieriä. Kummallakin joukkueista on kasassa kolme voittoa.

Näytä lisää vastaavia