Cubio ja Koripalloliitto syventävät yhteistyötään maajoukkuerintamalla

30.12.2011 Matkapuhelinoperaattori Cubion ja Suomen Koripalloliiton menestyksekäs yhteistyö jatkuu. Cubio ja Koripalloliitto syventävät nykyistä yhteistyökonseptiaan tulevissa aikuisten EM-karsintapeleissä.

Cubion ja Koripalloliiton yhteistyö käynnistyi viime elokuussa pelattujen EM-karsintaotteluiden merkeissä, joissa Suomi päihitti Helsingin Jäähallin monituhatpäisten katsomoiden edessä Unkarin ja Portugalin. Kuluvan kauden aikana Cubio on esiintynyt koripallokuvioissa mm. Korisliigan otteluiden sivurajamainoksissa.

Ensi kesänä Cubio panostaa entistä vahvemmin maajoukkuekoripalloon näkyen niin miesten kuin naistenkin EM-karsinnoissa. EM-karsintaotteluiden hyödyntäminen Cubion mobiilipalveluilla on kesästä 2012 alkaen entistäkin kattavampaa. Samalla Cubio tukee mm. miesten maajoukkueen "Kohti Sloveniaa 2013"-projektia ollen mukana rakentamassa kotiotteluita huikeiksi tapahtumiksi.

- Olemme olleet molemmin puolin tyytyväisiä yhteistyöhömme, joten halusimme luonnollisesti jatkaa yhteistoimintaa myös tulevaisuudessa. Cubio tulee olemaan miesten maajoukkueelle merkittävä yhteistyökumppani matkalla kohti Sloveniaa, ja on ilo saada heidät mukaan myös naisten maajoukkueen tukijaryhmään, lausuu Suomen Probasket Oy:n toimitusjohtaja Kenneth Lindholm.

Vuonna 1999 perustettu Cubio on yksi pisimpään toimineista palveluoperaattoreista maailmassa. Cubio investoi omien verkkojen rakentamisen sijaan verkkoa käyttävien asiakasryhmien tarpeista lähtevien palveluiden innovointiin ja luotettavaan tarjoamiseen. Cubion vahvuuksia ovat oikeilla nimillä ja kasvoilla toimiva asiakaspalvelu sekä erilaisille asiakasryhmille räätälöidyt palvelukokonaisuudet.

Cubio on myös osa Koripalloliiton vuonna 2007 perustamaa "Menossa Mukana"-verkostoa, joka kokoaa yhteen suomalaisen koripallon kehittämistä tukevia talouselämän ja urheilun toimijoita.

Lisätietoja: Cubion verkkopalvelu
 
23.5.2026 13:43 Koripalloliitto tiedottaa

Koripalloliiton hallitukseen uusia kasvoja: Granström, Joensuu ja Rauramo

Koripalloliiton kevätliittokokous järjestettiin 23.5. Kulttuurikasarmilla Helsingissä. Liittohallitukseen valittiin uusina jäseninä Mikko Granströmin, Olli Joensuun ja Janne Rauramon.

15.5.2026 15:06 3x3

Jamar Wilson ottaa ohjat 3x3-koripallon kehittämisestä

Koripalloliitto on nimittänyt Jamar Wilsonin vetämään 3x3-koripallon kehitystä Suomessa. Wilson aloittaa tehtävässään 18. toukokuuta.

11.5.2026 11:13 Koripalloliitto

Superlauantaina juhlistetaan porukalla koriskautta 2025–2026

Koriskausi 2025–2026 saa arvoisensa päätöksen, kun koko korisperhe kokoontuu Helsingin ytimeen lauantaina 23. toukokuuta 2026. Superlauantai tuo saman katon alle pelaajat, seuratoimijat, fanit, alumnit ja kaikki, joiden sydän sykkii suomikorikselle.

8.5.2026 08:49 Koripalloliitto

Syksyllä heitetään taas Miljoona koria! – hyödynnä kampanja seurassanne

Elokuussa innostetaan jälleen Suomen koululaisia yhteisiin korintekotalkoisiin. Seuroille Miljoona koria! tarjoaa valmiin konseptin lisätä niin yhteistyötä koulujen kanssa kuin seuran harrastajamäärää.

13.4.2026 11:07 Koripalloliitto tiedottaa

Koripalloliiton hallitusvalinnat kevätliittokokouksessa 2026

Seura voivat ehdottaa hallituksen jäseniä liittohallitukseen ehdollepanotoimikunnalle 26. huhtikuuta asti. Valinnat tehdään toukokuussa kevätliittokokouksessa, johon osallistuminen on seuroille paras tapa vaikuttaa liiton toimintaan.

10.4.2026 13:51 Koripalloliitto

Superlauantain liput ovat nyt myynnissä – koriskausi huipentuu Helsingissä 23.5.2026

Koriskausi 2025–2026 saa arvoisensa päätöksen, kun koko korisperhe kokoontuu Helsingin ytimeen lauantaina 23. toukokuuta 2026. Superlauantai tuo saman katon alle pelaajat, seuratoimijat, fanit, alumnit ja kaikki, joiden sydän sykkii suomikorikselle.

28.3.2026 07:00 Koripalloliitto

Koripalloliitto hakee pelaajakehitysvastaavaa

Tule mukaan rakentamaan suomalaisen koripallon tulevaisuutta!

28.3.2026 07:00 Koripalloliitto

Koripalloliitto hakee 3x3-manageria

Tule mukaan rakentamaan suomalaisen koripallon tulevaisuutta!

9.3.2026 14:28 Koripalloliitto

Lisenssiennätys rikki – koripallon vahva vire näkyy kentillä ja katsomoissa

Koripallon lisenssipelaajien kaikkien aikojen ennätys 22 682 rikkoutui perjantaina. Lisenssiennätys on tärkeä virstanpylväs suomalaiselle koripallolle ja vahva viesti siitä, että lajin kasvu jatkuu.

26.1.2026 14:49 Koripalloliitto

Koripalloliiton ja K-ryhmän pitkälle sekä menestyksekkäälle yhteistyölle jatkoa

Suomen Koripalloliitto ja K-ryhmä ovat solmineet jatkosopimuksen vuonna 2015 alkaneelle yhteistyölle. Uusi sopimus on kestoltaan 1+2 -mallinen. Pirkka Street Basket -kiertueiden, Pirkka Pikkusudet -koriskoulujen ja -riehojen ja maajoukkuenäkyvyyden lisäksi Koripalloliitto ja Pirkka jatkavat entistä isommassa roolissa K-ryhmän valtakunnallisessa Liike on lääke -hankkeessa.

Näytä lisää vastaavia