Pohjola Street Basket –katukoris lämmitti Lohjalla

24.5.2012

Pohjola Street Basket -katukorisrekka teki tällä viikolla pysähdyksen aurinkoisen Lohjan urheilukeskukseen. Koripalloliiton, sen yhteistyökumppaneiden ja Lohjan Urheilijoiden järjestämä katukoristapahtuma oli ensimmäistä kertaa Lohjalla. Auringon lisäksi tapahtuma lämmitti osallistujia.

 

Pohjola Street Basket –kiertue järjestää 18 paikkakunnalla alakoulujen oppilaille ”vuoden hauskimman koulupäivän” katukoriksen, musiikin ja oheistapahtumien parissa.

 

Tapahtuman onnistumisen kannalta keskeistä on koulujen aktiivisuus ja seurojen hyvä yhteistyö koulujen kanssa. Lohjan Urheilijoiden, LoU Basketin valmennuspäällikkö Aleksi Iltanen onnistui kokoamaan Lohjan tapahtumaan mojovat 28 joukkuetta eri kouluilta. Aluksi järjestettiin vapaaheittokilpailu, jonka jälkeen siirryttiin katukorikseen. Välillä jaettiin ja palkittiin hyviä suorituksia karkkipussilla.

 

- Tapahtuman aikana haastattelin ja kyselin koulujen opettajien mielipidettä katukoriskiertueesta Lohjalla. Kaikkien opettajien mielipide oli yhtenevä: aivan upea tapahtuma, joka tulee myös jatkossa järjestää Lohjalla, olemme mukana. Lapset ovat olleet haltioissaan päivästä, todella vuoden hauskin koulupäivä. Näihin opettajilta saatuihin palautteisiin on seuran helppo yhtyä, kehui LoU Basketin puheenjohtaja Tenho Ulmanen.

 

- Yhteistyö ja vuorovaikutus ovat keskeistä tekijöitä koulujen kanssa harrastajamäärien lisäämiseen. Varsinkin koulua käyvät liikuntaa harrastamattomat lapset olisi hyvä saada liikunnan pariin. Tämä on myös tiedostettu Koripalloliiton eteläisellä alueella.  Yksi hyvä tapa koulujen kanssa tapatuvasta yhteistyöstä on valtakunnallinen Pohjola Street Basket, jatkaa myös Koripalloliiton eteläisen alueen puheenjohtajana toimiva Ulmanen.

 


Pohjola Street Basket -tapahtuma sai Lohjalla innostuneen vastaanoton.
Kiertueen rekka pysähtyy toukokuun aikana vielä Jyväskylässä, Oulussa ja Lapualla. Kaikkiaan "vuoden hauskin koulupäivä" on järjestetty 18 paikkakunnalla. Kuvat: Tenho Ulmanen.