Eteläisen alueen kevään ilmoittautumiset, sarjaohjelmien ohjeistusta ja aikatauluja

11.12.2009 Eteläisen alueen sarjoihin otetaan uusia joukkueita joulutauolla. Lisäksi joukkueilla on mahdollisuus vaihtaa divisioonaa/sarjaa tarvittaessa. Syksyn kokemusten myötä on varsinkin ottelusiirtojen ohjeistusta täsmennetty,jotta erotuomarinimeäminen pystytään tekemään mahdollisimman luotettavasti ja huolellisesti.

Sarjaohjelmien ohjeistusta ja aikatauluja


Uusien joukkueiden ilmoittautuminen ja divisioonan vaihto

Uudet joukkueet ilmoittautuvat Baskethotellin ilmoittautumisen avulla kevään sarjoihin. Lisäksi uuden joukkueen tulee lähettää sähköposti ilmoittautumisesta sarjavastaavalle.
Ilmoittautuminen päättyy 15.12.2009.


Mikäli joukkue haluaa vaihtaa divisioonaa, tulee siitä lähettää sähköposti sarjavastaavalle 15.12.2009 mennessä. Divisioonan vaihtamisen osalta arvioidaan myös syksyn tuloksia.

Syksyn sarjoissa mukanaolevat joukkueet eivät tee uutta ilmoittautumista.

Sarjaohjelmien teko ja aikataulu keväälle

Aikataulu

Kevään sarjaohjelmat pyritään saamaan aikataulutukseen joukkueille 31.12.2009 mennessä.

Joukkueet ilmoittavat kotiotteluajat ja päivät 8.1.2010 mennessä Baskethotelliin.

Sarjaohjelmat lukitaan 11.1.2009 ja ohjelmat siirtyy tuomarinimeäjälle.


Otteluaikojen syöttäminen


Otteluajat päivitetään ohjeen mukaisesti omalle peliviikolle.

Joukkueiden sopiessa otteluajasta ennen sarjan lukitsemista, voidaan ottelu päivittää eri peliviikolle. Tällöin otteluaika sovitaan vastustajan kanssa sähköpostin välityksellä.

Siirretty ottelu ei saa mennä kuitenkaan peliviikon alkuperäisten otteluiden päälle tai edelle.


Ottelusiirrot

Sarjaohjelman lukitsemisen jälkeen ottelusiirrot tehdään seuraavasti:

Ottelusiirrot myöntää alueen sarjavastaava kirjallisen (sähköposti) hakemuksen perusteella. Hakemuksessa on ilmettävä siirron syy ja vastustajan kanssa sovittu siirretty ajankohta ja lisäksi joukkueiden väliset sähköpostiviestit ottelusiirrosta.

Sarjavastaava tekee päätöksen ottelusiirrosta anomuksen perusteella.


Ottelusiirtoa tai ehdotuksia ei tehdä Baskethotellin ottelusiirtomenettelyllä !


Hyväksyttävä ottelusiirron syy:
• salin puuttuminen = salivuoro on peruutettu
• sali on palanut

Hyväksyttäviä syitä ei ole:
• pelaaja pelaa toisessa joukkueessa ja päällekkäinen peli”
• valmentajalla on oma peli tai toisen joukkueen peli valmennettavana

Tuomarinimeäminen ja otteluohjelmat


Kun ottelusiirto hyväksytään, niin

• sarjavastaava ilmoittaa siirrosta joukkueille
• sarjavastaava ilmoittaa siirrosta tuomarinimeäjälle
• sarjavastaava päivittää uuden ajan Baskethotelliin

Sarjaa koskeva viestintä

Sarjaa koskevissa asioissa joukkue on aina ensin yhteydessä sarjavastaavaan.

 
23.5.2026 13:43 Koripalloliitto tiedottaa

Koripalloliiton hallitukseen uusia kasvoja: Granström, Joensuu ja Rauramo

Koripalloliiton kevätliittokokous järjestettiin 23.5. Kulttuurikasarmilla Helsingissä. Liittohallitukseen valittiin uusina jäseninä Mikko Granströmin, Olli Joensuun ja Janne Rauramon.

15.5.2026 15:06 3x3

Jamar Wilson ottaa ohjat 3x3-koripallon kehittämisestä

Koripalloliitto on nimittänyt Jamar Wilsonin vetämään 3x3-koripallon kehitystä Suomessa. Wilson aloittaa tehtävässään 18. toukokuuta.

11.5.2026 11:13 Koripalloliitto

Superlauantaina juhlistetaan porukalla koriskautta 2025–2026

Koriskausi 2025–2026 saa arvoisensa päätöksen, kun koko korisperhe kokoontuu Helsingin ytimeen lauantaina 23. toukokuuta 2026. Superlauantai tuo saman katon alle pelaajat, seuratoimijat, fanit, alumnit ja kaikki, joiden sydän sykkii suomikorikselle.

8.5.2026 08:49 Koripalloliitto

Syksyllä heitetään taas Miljoona koria! – hyödynnä kampanja seurassanne

Elokuussa innostetaan jälleen Suomen koululaisia yhteisiin korintekotalkoisiin. Seuroille Miljoona koria! tarjoaa valmiin konseptin lisätä niin yhteistyötä koulujen kanssa kuin seuran harrastajamäärää.

13.4.2026 11:07 Koripalloliitto tiedottaa

Koripalloliiton hallitusvalinnat kevätliittokokouksessa 2026

Seura voivat ehdottaa hallituksen jäseniä liittohallitukseen ehdollepanotoimikunnalle 26. huhtikuuta asti. Valinnat tehdään toukokuussa kevätliittokokouksessa, johon osallistuminen on seuroille paras tapa vaikuttaa liiton toimintaan.

10.4.2026 13:51 Koripalloliitto

Superlauantain liput ovat nyt myynnissä – koriskausi huipentuu Helsingissä 23.5.2026

Koriskausi 2025–2026 saa arvoisensa päätöksen, kun koko korisperhe kokoontuu Helsingin ytimeen lauantaina 23. toukokuuta 2026. Superlauantai tuo saman katon alle pelaajat, seuratoimijat, fanit, alumnit ja kaikki, joiden sydän sykkii suomikorikselle.

28.3.2026 07:00 Koripalloliitto

Koripalloliitto hakee pelaajakehitysvastaavaa

Tule mukaan rakentamaan suomalaisen koripallon tulevaisuutta!

28.3.2026 07:00 Koripalloliitto

Koripalloliitto hakee 3x3-manageria

Tule mukaan rakentamaan suomalaisen koripallon tulevaisuutta!

9.3.2026 14:28 Koripalloliitto

Lisenssiennätys rikki – koripallon vahva vire näkyy kentillä ja katsomoissa

Koripallon lisenssipelaajien kaikkien aikojen ennätys 22 682 rikkoutui perjantaina. Lisenssiennätys on tärkeä virstanpylväs suomalaiselle koripallolle ja vahva viesti siitä, että lajin kasvu jatkuu.

26.1.2026 14:49 Koripalloliitto

Koripalloliiton ja K-ryhmän pitkälle sekä menestyksekkäälle yhteistyölle jatkoa

Suomen Koripalloliitto ja K-ryhmä ovat solmineet jatkosopimuksen vuonna 2015 alkaneelle yhteistyölle. Uusi sopimus on kestoltaan 1+2 -mallinen. Pirkka Street Basket -kiertueiden, Pirkka Pikkusudet -koriskoulujen ja -riehojen ja maajoukkuenäkyvyyden lisäksi Koripalloliitto ja Pirkka jatkavat entistä isommassa roolissa K-ryhmän valtakunnallisessa Liike on lääke -hankkeessa.

Näytä lisää vastaavia