Suomen Koripallomuseoyhdistys perustettu

8.4.2015 Koripallomuseoyhdistyksen ensimmäinen kokous pidettiin 30.3. Suomen Urheilumuseolla. Paikalla olivat yhteisöjäseninä Koripalloliiton edustaja Vesa Walldén, Koripallosäätiöstä Veijo Riistama ja Urheilumuseosäätiön johtaja Pekka Honkanen. Henkilöjäseninä Riku Laanti (pj.), Jyrki Lindström, Eero Saarinen ja Risto Piipari. Poissa ensimmäisestä kokouksesta olivat Jouko Vuolle ja Timo Haukilahti

Tällä erittäin nimekkäällä ja kokemusta omaavalla ryhmällä on tarkoitus alkaa kehittää ja suunnittella Koripallomuseon toimintaa, jotta sille määritellyt tehtävät saavutetaan entistä paremmin. Tarkoitus on lisäksi kerätä yhdistyksen ympärille verkostoa eri alojen osaajista, jotka olisivat kiinnostuneita auttamaan omalla panoksellaan Koripallomuseon kehittämistä.

Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys yhteistyössä Suomen Urheilumuseon, Suomen Koripalloliiton ja Koripallosäätiön sekä muiden alan yhteisöjen kanssa:
- ylläpitää Koripallomuseota
- edistää suomalaisen koripalloilun historiaan ja kulttuuriin liittyvän esineistön ja tietojen keräämistä, tallentamista ja esittelemistä
- tarjoaa asiantuntijapalveluita edellisessä kohdassa mainituissa asioissa
- järjestää koripallomuseotoimintaan liittyvää koulutusta, opastusta, retkiä ja juhlia
- harjoittaa Koripallomuseota koskevaa tiedotustoimintaa.

Ensimmäisessä kokouksessa tutustuttiin pääosin vallitsevaan tilaan ja määriteltiin kaksi tärkeää aihetta, joihin on ensimmäiseksi satsattava: 1) Näyttelypaikkakysymys on ratkaistava pian 2) Taloustilanteen selvittäminen ja kehittäminen.

Vastavalittu Koripallomuseoyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Riku Laanti (PhD, MBA, KTM) toteaa: ”Jo tähän asti Koripallomuseo on tehnyt erinomaista työtä lajihistorian säilyttämiseksi ja tiedon jakamiseksi. Perustetun Koripallomuseoyhdistyksen ja sen hallituksen tarkoitus on tuoda lisää tukea Jari Toivosen aktiiviseen työhön museon hoitamiseen ja kehittämiseen. Onkin hienoa, että yhdistyksen perustaneet organisaatiot ovat sitoutuneet tähän työhön ja että olemme saaneet hallitukseen lajin parista laaja-alaisesti kokemusta ja osaamista. Koripallomuseon osalta on olemassa jo paljon innovatiivisia kehitysideoita, joita on tarkoitus lähteä viemään eteenpäin heti kun tilakysymys ja lyhyen tähtäimen taloustilanne on varmistettu.” Entinen Korisliiga- ja maajoukkuepelaaja Laanti työskentelee nykyään toimitusjohtajana RLC International Management Oy:ssä.

Koripallomuseosta vastaava työntekijä Jari Toivonen toimi kokouksen sihteerinä ja kommentoi kokouksen antia: "Olen huojentunut, kun saimme viimein Koripallomuseoyhdistyksen perustetuksi tukemaan lajikulttuurisesti tärkeän toiminnan eteenpäin viemistä. Nyt voimme aidosti alkaa museonkin taholta kehittämään keinoja, joilla saadaan suomalaista koripallokulttuuria vahvennettua ja tuettua omalta osaltammekin. Kasassa on joukko motivoituneita laji-ihmisiä, joiden kanssa on ennen kaikkea motivoivaa työskennellä."

Koripallomuseo aloittaa alkukesästä valokuva-, esine- ja liikkuvakuvakeruun valtakunnallisesti, joka on työntekijän päätehtävä. Keruulla on kaksi tärkeää tavoitetta: Sen avulla tallennetaan museon kokoelmiin talteen sukupolville arvokasta aineellista ja kulttuurista pääomaa kertomaan tuleville sukupolville menneestä ajasta. Toisena tavoitteena keruu rikastuttaa museokokoelmia, joita tullaan hyödyntämään myöhemmin näyttelytoiminnassa. Esineistöä ja valokuvia omaavia pyydetään ottamaan yhteyttä alla olevien tietojen mukaan. Keruusta tiedotetaan vielä tarkemmin aloituksen lähestyessä.

Koripallomuseoyhdistyksen jäsenyydestä ja tukemisesta tulee lähiaikoina lisätietoa Koripallomuseon verkkosivulle - voit myös ottaa suoraan yhteyttä (alla yhteystiedot). Facebookissa voit seurata museon toimintaa ja 365 kuvaa-valokuvakampanjaa (Facebook: Koripallomuseo). - Koripallomuseo löytyy myös Twitteristä, Instagramista ja YouTubesta, sekä Bloggerista.

Lisätietoja ja yhteydenotot: Jari Toivonen, jari.toivonen@kotka.fi / 040-5708078
www.koripallomuseo.fi

 
19.3.2024 12:15 Koripalloliitto tiedottaa

Suomen koripallojoukkue matkaa innolla down-urheilijoiden MM-kisoihin Turkkiin

Trisome Games 2024 järjestetään Turkin Antalyassa 19.–26. maaliskuuta. Suomen down-koripallojoukkue osallistuu MM-kisoihin nyt toista kertaa.

14.3.2024 09:00 Koripalloliitto tiedottaa

Korissarjojen live-seuranta kotimaan sarjoissa kasvaa

Jatkossa kaikki 16-vuotiaiden ja sitä vanhempien sarjojen ottelut niin kilpa- kuin harrastesarjoissa kuuluvat live-seurannan piiriin. Muutos pitää sisällään myös kaikki aikuisten divisioonien ottelut.

26.10.2023 12:20 Koripalloliitto tiedottaa

Koripalloliiton kauden 2023-24 aluesarjojen ilmoittautumiset avattu

Kevätkauden sarjailmoittautumiset alueen sarjoihin on avattu eLSA-sarjanhallintajärjestelmässä. Ilmoittautuminen kevätsarjaan on mahdollista 3.12.2023 asti. Vain kokonaan uudet joukkueet ilmoittautuvat järjestelmän kautta, sarjaa vaihtavat joukkueet ilmoittavat sarjavaihdoksesta sarjan järjestäjälle.

21.10.2023 14:05 Koripalloliitto tiedottaa

Koripalloliiton syysliittokokous käsitteli lauantaina liiton edellistä tilikautta

Koripalloliiton tilikausi kääntyi niukasti tappiolliseksi. Kokouksen avauspuheenvuorossaan puheenjohtaja Timo Elo jakoi kiitosta rohkeille seuroille.

16.10.2023 10:42 Koripalloliitto tiedottaa

Lisää tilastointikoulutusta uusille tilastonpitäjille - tilastoinnin peruskurssi, osa II, 30.10.2023

Koripalloliitto järjestää tilastoinnin peruskurssin osa II maanantaina 30.10.2023 klo 18:00-20:00 Teams-koulutuksena.

13.10.2023 12:00 Koripalloliitto tiedottaa

Heini Santos on Koripalloliiton uusi viestintä- ja markkinointipäällikkö

Suomen Koripalloliiton uudeksi viestintä- ja markkinointipäälliköksi on nimitetty Heini Santos (os. Suokari). Santos aloittaa uudessa tehtävässään 16.10.2023.

6.10.2023 08:26 Koripalloliitto tiedottaa

Avoin kutsu jäsenseuroille Koripalloliiton liittokokoukseen 21.10.

Suomen Koripalloliiton syysliittokokous järjestetään lähikokouksena Hotelli Scandic Stationissa, Tampereella lauantaina 21.10. klo 11.00.

28.9.2023 12:00 Miesten I divisioona A

Uusi Koristv-palvelu välittää kaikki divisioonaottelut kotikatsomoihin

Tulevalla kaudella miesten I divisioona A ja B sekä naisten I divisioona näkyvät SolidSportin alustalle rakennetussa Koristv-palvelussa. Kaikki divisioonien ottelut tuotetaan automaattikameroilla.

11.9.2023 12:00 Koripalloliitto tiedottaa

Suomelle historiallinen hopea down-urheilijoiden EM-kisoista

Suomi kirkasti viime vuoden MM-nelossijaansa ja nappasi hopeiset mitalit Italian Padovassa käydyissä down-urheilijoiden EM-kisoissa.

1.9.2023 09:50 Koripalloliitto tiedottaa

Suomen korisjoukkue mukana down-urheilijoiden EM-kilpailuissa

Down-urheilijoiden kahdeksan lajin EM-kilpailut käydään 3.–10. syyskuuta Italian Padovassa. Lajeina kisoissa ovat yleisurheilu, koripallo, futsal, judo, uinti, taitouinti, tennis ja pöytätennis. Suomesta kisoihin lähtee yleisurheilijoita ja koripallojoukkue.

Näytä lisää vastaavia