Hornets-tähti Gerald Henderson pelaajavieraaksi Helsingin NBA-leirille

22.5.2015 NBA on vahvistanut Suomessa ensi kertaa järjestettävän nuorten leirin, NBA Youth Campin, pelaajavieraaksi Gerald Hendersonin, Charlotte Hornetsin näyttäväliikkeisen laiturin. Maanantaina viidessä minuutissa loppuun varattu NBA Youth Camp järjestetään NBA:n ja Suomen Koripalloliiton yhteistyöllä Helsingissä 5.-7.6.

NBA:ssa kuluvalla kaudella yli 12 pistettä ottelua kohden heittänyt Gerald Henderson (Charlotte Hornets) saapuu NBA:n pelaajavieraaksi historialliselle nuorten leirille.

NBA Youth Campilla kesäkuun alussa on mukana myös Suomen historian ensimmäinen NBA-pelaaja Hanno Möttölä, joka päätti uransa viime syksyn MM-kisoihin. Kuvassa Möttölä taistelee MM-koreilla USA:n Kenneth Fariedin ja James Hardenin kanssa.

NBA Youth Camp varattiin loppuun maanantaina viidessä minuutissa. Kuvat: NBA & Ville Vuorinen.

NBA Youth Camp on tarkoitettu 8-13-vuotiaille tytöille ja pojille taitotasosta riippumatta. Kolmipäiväisellä NBA Youth Campilla keskitytään taito- ja tekniikkaharjoituksiin sekä kilpailuihin.

NBA-pelaajavieraaksi saapuva Gerald Henderson oli 12. varaus vuoden 2009 NBA Draftissa. 27-vuotias Duke-kasvatti on pelannut koko NBA-uransa Charlottessa. Kuluneella kaudella 195-senttinen Henderson taiteili pelaamassaan 80 ottelussa keskimäärin 12,1 pistettä.

Hendersonin joukkueen Charlotte Hornetsin omistaja on kaikkien aikojen parhaana koripalloilijana tunnettu Michael Jordan. Gerald Hendersonin isä, Gerald Henderson Sr, on kolminkertainen (1981, 1984, 1990) NBA:n mestari.

- Odotan innolla Helsingin-vierailuani ja Suomen ensimmäistä NBA Youth Campia. Tällaiset leirit ovat paras tapa hioa taitoja, kisailla muita vastaan ja pistää harjoituksissa saadut opit käytäntöön niin kentällä kuin kentän ulkopuolella, kertoo Henderson NBA:n ja Suomen Koripalloliiton tiedotteessa.

Leirin valmentajina toimivat Helsingin NMKY:n valmentajat sekä Susijengi-legenda, ensimmäisenä suomalaisena NBA:ssa pelannut Hanno Möttölä.

- Olen innoissani mukana Suomen ensimmäisellä NBA Youth Campilla. Osallistujille se on hieno mahdollisuus viettää aikaa yhdessä, kehittää koripallotaitojaan ja tietenkin tutustua Gerald Hendersoniin ja oppia häneltä. Toivottavasti nämä kolme päivää innostavat leiriläisiä harjoittelemaan entistäkin kovemmin ja kenties näemme 10-15 vuoden päästä jonkun heistä NBA:ssa tai WNBA:ssa, kommentoi Möttölä.

Suomen Koripalloliitto käynnisti NBA Youth Campille ilmoittautumisen viime maanantaina klo 10. Viisi minuuttia myöhemmin leirin sata paikkaa oli varattu täyteen.

- Olemme innoissamme yhteistyöstä Suomen Koripalloliiton kanssa ja mahdollisuudesta järjestää ensimmäinen NBA-leiri Suomessa. Leiri on hieno mahdollisuus pojille ja tytöille oppia pelin perustaitoja sekä kisailla hauskoissa kilpailuissa ja peleissä NBA-ympäristössä, valaisee Neal Meyer, koripallotoimintojen johtaja NBA:n Lontoon toimistosta.

- Olemme erittäin iloisia mahdollisuudesta tehdä yhteistyötä NBA:n kanssa. Toivomme, että tämä on alku pitkälle yhteistyölle, jonka myötä tulemme näkemään lisää tällaisia tapahtumia Suomessa, kommentoi Koripalloliiton valmennuksenjohtaja Ari Tammivaara.

NBA Youth Campin organisointiapuna toimii Helsingin NMKY ja leiriä ovat tukemassa Koripallosäätiö sekä Hanno Möttölän tukirahasto.

NBA lyhyesti:

NBA on globaali urheilu- ja mediabusiness, joka on rakentunut kolmen ammattilaissarjan ympärille: National Basketball Associationin (NBA), Women’s National Basketball Associationin (WNBA) ja NBA:n kehitysliigan.  NBA on vakiinnuttanut kansainvälisesti merkittävän aseman 13 toimistollaan ympäri maailmaa 215 maan tai alueen lähettäessä otteluita ja muita NBA-ohjelmia 47 eri kielellä ja yli 125.000 kaupan myydessä NBA:n fanitavaraa sadassa maassa kuudessa maanosassa. NBA-joukkueiden kokoonpanoissa oli pelikauden 2014-15 alkaessa ennätysmäärä USA:n ulkopuolelta; 101 pelaajaa 37 maasta. NBA:n digitaalisiin kanaviin kuuluu 60 miljoonaan kotitalouteen USA:ssa saatavilla oleva NBA TV sekä NBA.com, jolle kirjattiin pelikaudella 2013-14 peräti 26,9 miljardia sivulatausta, joista yli puolesta vastasivat käyttäjät Pohjois-Amerikan ulkopuolelta. NBA on ammattilaissarjojen ykkönen sosiaalisessa mediassa yli 820 miljoonalla “tykkäyksellään” ja seuraajallaan maailmanlaajuisesti liigojen, joukkueiden ja pelaajien julkaisualustoilla. NBA Cares –ohjelmallaan NBA, sen joukkueet ja pelaajat ovat lahjoittaneet yli 242 miljoonaa dollaria hyväntekeväisyyteen, tehnyt yli 3 miljoonaa tuntia käytännön yhteiskuntapalvelua ja luonut 915 paikkaa, joissa lapset ja perheet voivat asua, oppia tai pelata.

Suomen Koripalloliitto lyhyesti:

Suomen Koripalloliitto järjestää maanlaajuisesti koripallon kilpailutoimintaa, maajoukkueohjelman pelaajille sekä valmentaja-, ohjaaja- ja erotuomarikoulutusta. Koripalloliiton kilpailuissa pelataan vuosittain yli 12.000 ottelua ja Suomen koripallomaajoukkueet pelaavat joka vuosi noin 150 maaottelua. Suomea pidetään miesten koripallossa yhtenä viime vuosien suurimmista nousijoista, joka on lisännyt lajin kiinnostavuutta ja arvostusta maassa. Osallistuessaan ensi kertaa historiansa aikana MM-kilpailuihin vuonna 2014, Suomen maajoukkueella – Susijengillä – oli ennennäkemätön, 10.000 suomalaisfanin tuki mukanaan Bilbaossa, Espanjassa.

 
3.6.2019 13:15 Koripalloliitto tiedottaa

Tunnetut urheilijat antoivat kasvonsa Et ole yksin -kampanjalle

Tunnetut urheilijat seitsemästä lajista ovat mukana epäasiallisen käytöksen ja häirinnän vastaisessa kampanjassa. Väestöliiton ja suomalaisen urheilun yhteishankkeessa tarjotaan jatkossa urheiluseuroille konkreettisia työkaluja epäasiallisen käytöksen vähentämiseksi.

Et ole yksin -palvelu vähentämään ja ehkäisemään epäasiallista käytöstä ja häirintää

Koripalloliitto on mukana Et ole yksin -palvelussa, joka tarjoaa puhelimessa ja chatissa tukea, apua ja neuvontaa urheilua harrastaville nuorille, aikuisille, vanhemmille ja huoltajille. Väestöliiton ja urheilujärjestöjen yhteishankkeella pyritään takaamaan, että jokainen voi harrastaa urheilua turvassa.

Seurauutisia #4: Pikkusudet – onhan seuranne jo mukana?

Koripalloliiton Seurapalveluyksikkö tarjoaa Koripalloliiton verkkosivujen kautta uutisia, tietoiskuja sekä jäsenseurojensa lähettämiä tarinoita onnistumisista ja hyviksi havaituista toimintamalleista.

3.3.2017 Erotuomarit

3x3 Finnish Tour jatkuu Helsingissä 17.-19.3.2017

GoExpo-messujen yhteydessä lauantaina 18.3. järjestetään satelliittitasoinen 3x3-turnaus Helsingin Messukeskuksessa.

Ilmoittautuminen EM-kisojen yhteydessä järjestettävään Susikouluun on käynnissä

Ilmoittautuminen Suomen Koripalloliiton yhteistyökumppanin Kisakallion Urheiluopiston koordinoimaan Susikouluun on avattu. Susikoulu laajenee ensi kesän EM-kotikisojen yhteydessä kansainväliseksi ja koulun lisäksi tarjolla on myös monipuolinen treeniviikko Kisakallion Susi Training Centerissä.

5.8.2016 Korisleirit

Supersuosion saavuttaneen NBA Youth Campin uusinta syyskuussa Helsingissä

Maailman tunnetuin urheilusarja, koripalloliiga NBA, järjesti Suomen Koripalloliiton ja Helsingin NMKY:n kanssa viime vuonna historian ensimmäisen NBA Youth Campin Suomessa. Nuorille suunnatun leirin sata osallistujapaikkaa varattiin muutamassa minuutissa. Tänä vuonna leiri järjestetään nimellä ”Jr. NBA Camp Helsinki 2016” Malmilla 9.-11.9. Ilmoittautuminen leirille alkaa maanantaina 15.8. klo 10:00.

5.4.2016 Korisleirit

Sasu Salin korisleiri mikrotytöille ja -pojille 17.–19.6.2016 Varalassa

Varalan Urheiluopisto järjestää ensimmäistä kertaa Sasu Salinin koripalloleirin mikrotytöille ja -pojille. Leiri järjestetään viikonloppuna 17.–19.6. ja mukaan mahtuu 40 osallistujaa ilmoittautumisjärjestyksessä.

26.1.2016 Korisleirit

Petteri Koposen leirin ilmoittautuminen käynnistyy 1.2.

Huippusuosittu Petteri Koponen Basketball Camp järjestetään Kisakallion Susi Training Centerissä 4.-7.7.2016. Leiri on tarkoitettu vuosina 2001-2006 syntyneille tytöille ja pojille, jotka haluavat nauttia neljän päivän mahtavasta korisleiristä yhdessä susiperheen huippujen kanssa. Ilmoittautuminen leirille käynnistyy maanantaina 1.2.2016 klo 9.

11.1.2016 Minit

Sasu Salinin korisleiri järjestetään kolmatta kertaa kesäkuussa 2016

Susijengi-tähti Sasu Salinin nimeä kantava korisleiri järjestetään Varalan Urheiluopistolla tänä vuonna kolmatta kertaa. Kesäkuun 19.-23. päivinä (su-to) pidettävän leirin ilmoittautuminen käynnistyy Sasun päivänä 14.1. klo 17.00.

15.12.2015 Korisleirit

Tiina Stenin nimikkoleiri tytöille Kisakalliossa 13.–16.6.2016

Suomen naisten maajoukkueen tähtipelaaja Tiina Sten kokoaa Kisakallioon juhannuksen alla huiman kattauksen. Sten järjestää tytöille nimikkoleirin, jolla hänen lisäkseen ohjaajina toimivat muita naisten maajoukkuepelaajia sekä Naarassusien päävalmentaja Pekka Salminen. Kansainvälistä väriä ohjaajakaartiin tuo Saksan naismaajoukkueen kapteeni Svenja Brunckhorst.

Näytä lisää vastaavia