1.9.2010 Liikunnan ja urheilun veikkausvoittovaroja on käytettävissä nuorten työllistämiseen kaikkiaan 7,5 miljoonaa euroa. Seuran on mahdollista saada palkkaustukea 2-9 kuukauden ajaksi nuoren/nuorten työllistämiseen.

Tasavallan hallitus on käynnistänyt toimet, joilla on tarkoitus ehkäistä nuorisotyöttömyyden nousu. Näihin talkoisiin osallistuu myös opetus- ja kulttuuriministeriö vapauttamalla veikkausvoittovarojen säästöjä 30 miljoonaa euroa nuorisotyöttömyyden ehkäisyyn. Ministeriön tarkoitus on osoittaa tästä summasta 7,5 miljoonaa euroa urheilulle ja liikunnalle. Tavoitteena olisi palkata noin 1000 kpl 29-vuotiasta ja nuorempaa työtöntä tai työttömyysuhan alaista nuorta liikunnan ja urheilun eri tehtäviin määräaikaisesti vuoden 2011 loppuun mennessä.
Tukikelpoisia työntekijöitä ovat vähintään 16-vuotiaat (oppivelvollisuus suoritettu) - alle 29-vuotiaat työttömät ja työttömyysuhan alaiset työnhakijat, jotka työn alkamishetkellä eivät ole täyttäneet 30-vuotta. Nuorelta ei edellytetä työttömyyttä hakuhetkellä.
Kyseessä on kaikilla työntekijöillä lähtökohtaisesti määräaikainen työsuhde. Perusteena on harjoittelu. Työsuhde on kokoaikainen (ei osa-aikainen).
Tuen suuruus alue- ja piirijärjestöille, seuroille ja yksityisille yrityksille on maksimissaan 1500 euroa kuukausi. Tuen kesto on työntekijää kohden 2-6 kuukautta per työllistämisjakso. Tuki voi olla 100 % palkkakuluista (sis. työnantajan sivukulut), jos palkka on pieni.
Palkkaa saa maksaa enemmän. Lisäksi työnantajien kuluksi jää aina työtilat ja muut työstä aiheutuvat kulut.
Työntekijäkohtainen tuen maksimikuukausimäärä on 9 kuukautta.
Kullekin seuralla, alueelle tai piirille (työnantajakohtainen) tuen maksimimäärä on aluksi 18 kuukautta palkkatukea. Lopullinen maksimi tukikuukausien määrä riippuu hakijoiden määrästä.
Tuen haku on jatkuva prosessi (10.6.2010 - 15.3.2011). Tuki on haettavissa tästä www osoitteesta arviolta 10.6.2010 alkaen.
Hakemuksia käsitellään kolmessa osassa:
Hakijat palkkaavat nuoria omalla riskillään ennen päätöksen saantia. Lisäksi hyväksytyillekään hakemuksille ei välttämättä myönnetä tukea koko haetulle kuukausimäärälle.
Tukiaika on 1.4.2010 – 31.12.2011. Tukea voi saada takautuvasti jo hakemuksen jättöhetkellä alkaneeseen työsuhteeseen, kun hakija on palkannut työttömän tai työttömyysuhan alaisen nuoren takautuvuusajan jälkeen.
Tuen jakoon vaikuttaa hakijoiden määrä ja haettujen tukikuukausien määrä. Tukea pyritään myöntämään etupainotteisesti niin, että nuorille voidaan mahdollisimman pian antaa työpaikkoja.
Saadakseen tukea hakijalla on jo oltava työntekijä ennen nuorta eli hakijalla on työnantajaosaamista sekä työnohjaus valmiina. Hakijalla on Y-tunnus, eikä sillä ole verovelkaa.
| Urheiluseurat: | Nimi ja sähköposti: | Puhelin: |
| Kainuu, Lappi, Pohjois-Karjala, Pohjois-Pohjanmaa, Pohjois-Savo | Tiina Kiiskinen | 0400 242 919 |
| Pohjanmaa, Etelä-Pohjanmaa, Pirkanmaa, Satakunta, Varsinais-Suomi | Kristiina Grönroos | 040 823 5352 |
| Etelä-Savo, Häme, Kaakkois-Suomi, Keski-Suomi, Uusimaa | Timo Pulkkinen | 040 823 5353 |
Koripalloliiton kevätliittokokous järjestettiin 23.5. Kulttuurikasarmilla Helsingissä. Liittohallitukseen valittiin uusina jäseninä Mikko Granströmin, Olli Joensuun ja Janne Rauramon.
Koripalloliitto on nimittänyt Jamar Wilsonin vetämään 3x3-koripallon kehitystä Suomessa. Wilson aloittaa tehtävässään 18. toukokuuta.
Koriskausi 2025–2026 saa arvoisensa päätöksen, kun koko korisperhe kokoontuu Helsingin ytimeen lauantaina 23. toukokuuta 2026. Superlauantai tuo saman katon alle pelaajat, seuratoimijat, fanit, alumnit ja kaikki, joiden sydän sykkii suomikorikselle.
Elokuussa innostetaan jälleen Suomen koululaisia yhteisiin korintekotalkoisiin. Seuroille Miljoona koria! tarjoaa valmiin konseptin lisätä niin yhteistyötä koulujen kanssa kuin seuran harrastajamäärää.
Seura voivat ehdottaa hallituksen jäseniä liittohallitukseen ehdollepanotoimikunnalle 26. huhtikuuta asti. Valinnat tehdään toukokuussa kevätliittokokouksessa, johon osallistuminen on seuroille paras tapa vaikuttaa liiton toimintaan.
Koriskausi 2025–2026 saa arvoisensa päätöksen, kun koko korisperhe kokoontuu Helsingin ytimeen lauantaina 23. toukokuuta 2026. Superlauantai tuo saman katon alle pelaajat, seuratoimijat, fanit, alumnit ja kaikki, joiden sydän sykkii suomikorikselle.
Tule mukaan rakentamaan suomalaisen koripallon tulevaisuutta!
Tule mukaan rakentamaan suomalaisen koripallon tulevaisuutta!
Koripallon lisenssipelaajien kaikkien aikojen ennätys 22 682 rikkoutui perjantaina. Lisenssiennätys on tärkeä virstanpylväs suomalaiselle koripallolle ja vahva viesti siitä, että lajin kasvu jatkuu.
Suomen Koripalloliitto ja K-ryhmä ovat solmineet jatkosopimuksen vuonna 2015 alkaneelle yhteistyölle. Uusi sopimus on kestoltaan 1+2 -mallinen. Pirkka Street Basket -kiertueiden, Pirkka Pikkusudet -koriskoulujen ja -riehojen ja maajoukkuenäkyvyyden lisäksi Koripalloliitto ja Pirkka jatkavat entistä isommassa roolissa K-ryhmän valtakunnallisessa Liike on lääke -hankkeessa.