Seuroille tarjolla koulutustukea

21.4.2017 Koripalloliitto on käynnistänyt hankkeen, jonka tavoitteena on kehittää koulutuskonsepti, joka mahdollistaa seurojen kouluttautumista liiton tuella.

Hankkeen taustalla ovat valtakunnalliset palloilulajien seuratutkimukset 2015-2016 sekä Koripalloliiton Seurapalveluyksikön (SPY) vuonna 2016 toteuttama seurakysely.

Kyselyjen seurauksena todettiin, että seuroja kehittävää koulutusta kaivataan. Hanke on Koripalloliiton liittovaltuuston hyväksymä vuosisuunnitelman 2017 mukainen.

Seurapalveluyksikön koulutuskonseptiin kuuluvat valtakunnallisen seurapäivän yhteydessä järjestettävä teemakoulutus, alueellisten seurapäivien yhteyteen tulevat koulutukset sekä seurojen itse kartoittamat, oman tarpeen mukaiset koulutukset. Seurapalveluyksikkö tukee seurojen osallistumista omien aluejärjestöjen koulutuksiin maksamalla 50% koulutuksen hinnasta takaisin seuralle.

SPY:n Koulutuskonsepti pähkinänkuoressa

  1. SPY järjestää teemakoulutuksen vähintään 1krt/vuosi, valtakunnallisen seurapäivän yhteydessä

–      Seurapäivä 2017 Tampereella 29.7.2017, valittuna teemana Yhteisöllisyys ja ihmisten johtaminen hyvässä seurassa

  1. Alueelliset seurapäivien yhteydessä teemoitetut koulutukset

–      Kunkin alueen tai alueiden yhteisesti sovittujen tapaamisten yhteydessä

  1. Seuran itse kartoittama/oman tarpeen mukainen koulutus (valtakunnalliset koulutusmodullit)

–      Oman aluejärjestön tarjoaman koulutuksen 50/50 sponsorointi

•       SPY maksaa 50% koulutuksen hinnasta takaisin seuralle osallistumisen jälkeen

Valtakunnalliset koulutusmoduulit, jotka ovat tarjolla kaikilla alueilla ja jokaisen paikallisen aluejärjestön toimesta:

•       Hyvän seuran hallinto

•       Hyvän seuran verotus

•       Hyvän seuran viestintä

•       Yhteisöllisyys ja ihmisten johtaminen hyvässä seurassa

•       Urheilun johtaminen hyvässä seurassa

•       Hyvä seura työnantajana

Koulutuksia tarjoavat alueelliset järjestöt, joista koulutuksia voi tiedustella ja tilata:

•       Etelä-Karjalan Liikunta ja Urheilu 

•       Etelä-Savon Liikunta

•       Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu

•       Hämeen Liikunta ja Urheilu

•       Kainuun Liikunta

•       Keski-Pohjanmaan Liikunta

•       Keski-Suomen Liikunta

•       Kymenlaakson Liikunta

•       Lapin Liikunta

•       Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu

•       Pohjanmaan Liikunta ja Urheilu

•       Pohjois-Karjalan Liikunta

•       Pohjois-Pohjanmaan Liikunta

•       Pohjois-Savon Liikunta

•       Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu

Halutessasi voit myös täyttää koulutuskartoituslomakkeen, jonka avulla Koripalloliitto kartoittaa koulutuksen tarvetta seuroissa. Voit antaa lomakkeen kautta myös palautetta tai esittää kysymyksiä.

Täytä koulutuskartoituslomake tästä linkistä >>
 

Seurauutisia #1: Koulutustukea haettavissa

Koripalloliiton Seurapalveluyksikkö tarjoaa Koripalloliiton verkkosivujen kautta uutisia, tietoiskuja sekä jäsenseurojensa lähettämiä tarinoita onnistumisista ja hyviksi havaituista toimintamalleista.

HKVT 2015 puolessa välissä

Samalla, kun Susijengi aloitti kisaurakkansa Montpellierissä, jatkoi HKVT 2015 opintojaan Helsingissä. Kyseessä oli kurssin neljäs jakso, jonka myötä saavutettiin vuoden pituisen kokonaisuuden puolivälin krouvi.

Nuorisovalmennusseminaari Susi Training Centerissä 9. – 10.1.2015 - päivitetty ohjelma

Suomen Koripalloliitto järjestää yhteistyössä Kisakallion Urheiluopiston kanssa Nuorisovalmennusseminaarin maajoukkueidemme harjoituskeskuksessa Susi Training Centerissä. Tällä kertaa teemana on ”Laatua pelin opettamiseen”. Osallistujia on jo tähän mennessä 150 henkeä. Ilmoittautuminen päättyy 31.12.

13.1.2021 12:15 Koronavirus

Koripalloliitto lähestyi Olympiakomitean ja muiden allekirjoittaneiden lajiliittojen kanssa ministeriä avoimella kirjeellä

Lasten ja nuorten liikunta ja urheilu on mahdollistettava koronaviruksesta huolimatta. Koripalloliitto lähestyi tiistaina muiden allekirjoittaneiden lajiliittojen ja Suomen Olympiakomitean kanssa tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikkoa avoimella kirjeellä.

21.9.2020 11:15 Valmentajat

Koripalloliitto järjestää I-tason koulutuskokonaisuuden Helsingissä

Koripalloliitto järjestää yhteistyössä Helsingin NMKY:n kanssa I-tason koulutuskokonaisuuden Helsingissä. Koulutus on Koripalloliiton valmennuskoulutusjärjestelmän ensimmäinen vaihe, joka antaa valmiuksia toimia apuvalmentajan tehtävissä. Kokonaisuus pitää sisällään kolme viikonlopun mittaista lähijaksoa ja etätehtäviä.

3.9.2020 15:23 Koripalloliitto tiedottaa

Koripallon uudet pelisäännöt ovat julkaistu

Suomen Koripalloliitto on hyväksynyt pelisääntöihin muutoksia, jotka astuvat voimaan Suomen Koripalloliiton alaisissa sarjoissa 1.9.2020. Uusien pelisääntöjen muutokset ovat maltillisia.

3.6.2019 13:15 Koripalloliitto tiedottaa

Tunnetut urheilijat antoivat kasvonsa Et ole yksin -kampanjalle

Tunnetut urheilijat seitsemästä lajista ovat mukana epäasiallisen käytöksen ja häirinnän vastaisessa kampanjassa. Väestöliiton ja suomalaisen urheilun yhteishankkeessa tarjotaan jatkossa urheiluseuroille konkreettisia työkaluja epäasiallisen käytöksen vähentämiseksi.

27.2.2019 19:22 Pääjuttu

HKVT 2019 -kurssille haku on käynnissä - ilmoittautuminen päättyy 4.3.

Huippukoripallovalmentajatutkinto (HKVT) on ylin Suomen Koripalloliiton järjestämä valmentajakoulutus. Koulutuksen avaintavoitteena on antaa valmiuksia toimia päävalmentajatehtävissä koripallossa. Kohderyhmänä koulutuksessa on kaikki tavoitteellisesta valmentamisesta sekä kansainvälisestä koripallosta kiinnostuneet koripallovalmentajat. Soveltuvuuskokeeseen voi ilmoittautua 4.3. saakka.

27.2.2019 18:45 Koripalloliitto tiedottaa

II-tason koulutuskokonaisuus käynnistyy maaliskuussa - ilmoittautuminen päättyy 4.3.

Koripalloliitto järjestää II-tason koulutuskokonaisuuden Kisakallion urheiluopistolla Lohjalla. II-tason hyväksytty suorittaminen oikeuttaa Koripalloliiton valmentajalisenssijärjestelmän B-lisenssiin. Ilmoittautuminen maaliskuussa alkavalle kurssille päättyy 4.3.

25.1.2019 12:58 Seurauutinen

Seurauutisia #2: Koripalloliitto hakee pilottiseuroja Et ole yksin -hankkeeseen

Et ole yksin on Väestöliiton ja urheilun yhteishanke, jonka tarkoituksena on ennaltaehkäistä ja vähentää kiusaamista, seksuaalista häirintää ja kaikenlaista väkivallan kokemuksia urheilussa. Eri lajien pilottiseurat toimivat suunnannäyttäjinä ja saavat käyttöönsä ohjeita sekä koulutuksia. Ilmoita seuranne mukaan 1.2. mennessä.

Näytä lisää vastaavia