FABC:n ”Mestareiden klinikka” 16.6.-18.6.2017 Helsingissä

18.5.2017 Suomen Koripallovalmentajat ry (FABC) järjestää yhteistyössä Suomen Koripalloliiton kanssa ”Mestareiden Klinikan”.

Koripallo on ollut Suomessa kovassa nosteessa viime vuosina aikuisten sekä nuorten maajoukkueissa, ja FABC haluaa olla mukana jatkokehittämässä suomalaista valmennustietoutta sekä kannustaa suomalaisia koripallovalmentajia edelleen kehittämään itseään.

Klinikan yksi päätavoitteista on lisätä valmentajakunnassamme asiapitoista keskustelua ja saada valmentajat jakamaan ajatuksiaan laadukkaan valmentajaklinikan puitteissa. FABC Mestareiden Klinikka on jokavuotinen Suomen Mestarivalmentajien valmennus- ja työtapojen esittelytilaisuus.

Tämän vuoden klinikalle on tulossa sekä kansainvälisiä esiintyjiä että kotimaisia mestarivalmentajia jakamaan kokemuksiaan ja näkemyksiään klinikkateeman puitteissa.

Valmentajaklinikalla luennoivat mm. tuore Suomen mestari ja naisten maajoukkueen valmennusryhmään liittynyt HyPon päävalmentaja Miikka Sopanen, Korisliigaan nousevan Espoo Unitedin päävalmentaja Ville Neva, sekä PuHu Junioreiden miesten 1 Divisioona B:n mestarijoukkueen valmentajana toiminut, tuore Ura Basketin päävalmentaja Kristian Palotie.

Esityksiä/luentoja klinikalla tulee olemaan 10 kappaletta ja lopuista esiintyjistä tiedotetaan myöhemmin. Klinikka tullaan myös kuvaamaan.

Klinikka järjestetään Mäkelänrinteen urheiluhallissa Helsingissä (Mäkelänkatu 49, 00550 Helsinki). Kolmipäiväisen klinikan hinta on 190€ ja FABC:n jäsenhinta klinikalle on 160€.

Ilmoittautuminen klinikalle on parhaillaan käynnissä ja jatkuu 16.6.2017 asti. Ilmoittautuminen tapahtuu suoraan FABC:n kotisivuilta tai tästä linkistä.

Klinikan alustava ohjelma:

Perjantai 16.6.2017

Klo 17:30-19:30 Esitys

Klo 19:30-21:30 Esitys

Lauantai 17.6.2017

Klo 9:30-11:30 Esitys

Klo 11:30-13:30 Esitys

Klo 13:30-15:00 Lounastauko

Klo 15:00-17:00 Esitys

Klo 17:00-19:00 Esitys

Sunnuntai 18.6.2017

Klo 9:30-11:30 Esitys

Klo 11:30-13:30 Esitys

Klo 13:30-15:00 Lounastauko

Klo 15:00-17:00 Esitys

Klo 17:00-19:00 Esitys

Ohjelmaa tullaan päivittämään lähiaikoina.

Lisätiedot:

Evita Iiskola/FABC

0505678650

evi@iiskola.fi

FABC:n verkkosivut: www.fabcfinland.com
FABC Facebook: FABC Facebookissa
 
31.5.2022 12:55 Koripalloliitto tiedottaa

Koulutussetelien käyttöaikaa on pidennetty

Koripalloliitto maksaa pelaajan kasvattajaseuralle kasvattajapalkkion koulutusseteleinä pelaajan pelattuaan ensimmäisen kerran nuorten EM-kisoissa, Korisliigassa tai aikuisten maaottelussa.

Koripalloliitto järjestää I-tason koulutuskokonaisuuden Tampereella

Koripalloliitto järjestää I-tason koulutuskokonaisuuden Tampereella. Koulutus on Koripalloliiton valmennuskoulutusjärjestelmän ensimmäinen vaihe, joka antaa valmiuksia toimia apuvalmentajan tehtävissä. Kokonaisuus pitää sisällään kolme viikonlopun mittaista lähijaksoa ja etätehtäviä.

21.9.2020 11:15 Valmentajat

Koripalloliitto järjestää I-tason koulutuskokonaisuuden Helsingissä

Koripalloliitto järjestää yhteistyössä Helsingin NMKY:n kanssa I-tason koulutuskokonaisuuden Helsingissä. Koulutus on Koripalloliiton valmennuskoulutusjärjestelmän ensimmäinen vaihe, joka antaa valmiuksia toimia apuvalmentajan tehtävissä. Kokonaisuus pitää sisällään kolme viikonlopun mittaista lähijaksoa ja etätehtäviä.

4.9.2020 10:42 Valmentajat

Koripalloliitto järjestää I-tason koulutuskokonaisuuden Hyvinkäällä

Koripalloliitto järjestää I-tason koulutuskokonaisuuden Hyvinkäällä. Koulutus on Koripalloliiton valmennuskoulutusjärjestelmän ensimmäinen vaihe, joka antaa valmiuksia toimia apuvalmentajan tehtävissä. Kokonaisuus pitää sisällään kolme viikonlopun mittaista lähijaksoa ja etätehtäviä.

31.10.2019 15:36 Koulutus

Koripalloliitto järjestää I-tason koulutuskokonaisuuden Lahdessa

Koripalloliitto järjestää I-tason koulutuskokonaisuuden Lahdessa. Koulutus on Koripalloliiton valmennuskoulutusjärjestelmän ensimmäinen vaihe, joka antaa valmiuksia toimia apuvalmentajan tehtävissä. Kokonaisuus pitää sisällään kolme viikonlopun mittaista lähijaksoa ja etätehtäviä.

27.2.2019 19:22 Pääjuttu

HKVT 2019 -kurssille haku on käynnissä - ilmoittautuminen päättyy 4.3.

Huippukoripallovalmentajatutkinto (HKVT) on ylin Suomen Koripalloliiton järjestämä valmentajakoulutus. Koulutuksen avaintavoitteena on antaa valmiuksia toimia päävalmentajatehtävissä koripallossa. Kohderyhmänä koulutuksessa on kaikki tavoitteellisesta valmentamisesta sekä kansainvälisestä koripallosta kiinnostuneet koripallovalmentajat. Soveltuvuuskokeeseen voi ilmoittautua 4.3. saakka.

27.2.2019 18:45 Koripalloliitto tiedottaa

II-tason koulutuskokonaisuus käynnistyy maaliskuussa - ilmoittautuminen päättyy 4.3.

Koripalloliitto järjestää II-tason koulutuskokonaisuuden Kisakallion urheiluopistolla Lohjalla. II-tason hyväksytty suorittaminen oikeuttaa Koripalloliiton valmentajalisenssijärjestelmän B-lisenssiin. Ilmoittautuminen maaliskuussa alkavalle kurssille päättyy 4.3.

15.1.2019 17:37 Valmentajat

Nuorisovalmennusseminaari keräsi 135 valmentajaa Kisakallioon

Vuotuinen Nuorisovalmennusseminaari Kisakallion Susi Training Centerissä keräsi jälleen kerran ison joukon valmentajia yhteen. Seminaarin ohjelmassa oli tuttuun tyyliin mielenkiintoisia esityksiä ja valmentajien illallinen Rantamakasiinin tunnelmallisessa miljöössä. Nuorisovalmennusseminaarin esitykset ja materiaalit löytyvät nyt Koripalloliiton valmentajakoulutuksen oppimisympäristöstä, Susi Campuksesta.

1.1.2019 20:17 Valmentajat

NVS 2019: 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue demoryhmänä lauantaina 12.1.

Nuorisovalmennusseminaarin ilmoittautuminen on avoinna vielä 8.1. saakka. Nyt myös demoryhmät ovat vahvistuneet. Perjantaina Susi Training Centerin parketille astelevat Tapiolan Hongan U15-pojat ja lauantaina on vuorossa alle 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueryhmän pelaajia. Seminaariin on jo nyt ilmoittautunut esiintyjineen 110 koripallovalmentajaa.

21.12.2018 10:58 Pääjuttu

Nuorisovalmennusseminaarin ilmoittautuminen on avoinna 8.1. asti

Kisakalliossa 11. - 12.1. järjestettävän Nuorisovalmennusseminaarin ilmoittautuminen on avoinna aina tammikuulle asti. Majoitustilaa on kuitenkin tarjolla enää rajoitetusti, joten majoitusta kaipaavien kannattaa ilmoittautua nopeasti.

Näytä lisää vastaavia