EM-kotikisojen jälkipelit pelataan Susiklubilla

19.6.2017 Koripallon EM-kotikisojen (FIBA EuroBasket 2017) fanipalvelut ja tapahtumakokonaisuus täydentyvät virallisella jatkoklubilla, Susiklubilla. Kampin Circus-yökerhossa esiintyy kisaviikon aikana mm. Stig, Atomirotta ja Brother Firetribe. Susiklubi kutsuu fanit juhlimaan jokaisen Suomen ottelun jälkeen.

Bilbaon MM-kisoista ja Montpellierin EM-kisoista tuttu Susiklubi nähdään ensimmäistä kertaa Suomessa.

Montpellierissäkin koriskansaa viihdyttänyt Stig nousee myös Helsingin Susiklubin lavalle. Kuva: Viivi Huuska

Susiklubi on vannoutuneille susijengifaneille tuttu kohtaamispaikka viime vuosien kisamatkoilta. Bilbaon MM-kisoissa ja Montpellierin EM-kisoissa Susiklubilla esiintyi loppuunmyydyillä keikoilla mm. JVG, Brädi ja Stig. Ensimmäistä kertaa kotimaan kamaralla järjestettävälle jatkoklubille on kutsuttu myös muiden turnausmaiden fanit – muun muassa yli 1500 Helsinkiin saapuvaa islantilaista fania.

Susiklubin pöytä on katettu räpillä ja rokilla

Susiklubin lavalle nousee viitenä otteluiltana kova joukko kotimaisia esiintyjiä. Klubi-isäntänä toimii kaikkina iltoina mm. Radio Helsingin DJ:nä ja urheiluselostajanakin tuttu Edu Kehäkettunen.

Susiklubin vahvistetut esiintyjät kisaviikolla:

  • Avausklubi torstai 31.8. (Suomi – Ranska): Brädi, Särre, Kalle Kinos.
  • Lauantai 2.9. (Suomi – Slovenia): Stig, DJ Tripledouble
  • Sunnuntai 3.9. (Suomi – Puola) MC Taakibörsta, DJ Tripledouble
  • Tiistai 5.9. (Suomi – Kreikka): Atomirotta
  • Päätösklubi keskiviikko 6.9. (Suomi – Islanti): Brother Firetribe

 

Lipunmyynti käynnistyy keskiviikkona 21.6.

Susiklubina toimiva Circus on Helsingin suurimpia ja maineikkaimpia keikkapaikkoja. Circus sijaitsee Kampissa lähellä Kansalaistorin Sudenpesää, tapahtumatoria joka toimii kisojen ajan Suomen suurimpana kisastudiona. Susiklubin kaikkien klubi-iltojen (K-18) liput maksavat 23,17€ (20,17€ + Ticketmasterin käsittelymaksu 3€). Lipunmyynti käynnistyy Ticketmasterin verkkokaupassa keskiviikkona 21.6. klo 12.

Susiklubin ohjelmasta ja tapahtumatuotannosta vastaa myös Bilbaossa ja Montpellierissä Susiklubista vastannut Elämys Group.

Bändiesittelyt:

Brädi, Kalle Kinos ja Särre

Suomiräpin kovimmat korisfanit Brädi, Kalle Kinos ja Särre polkaisevat Susiklubin kunnolla käyntiin yhteiskeikalla. Herroilla on huhujen mukaan työn alla tuoretta aiheeseen liittyvää materiaalia.

Brädi, www: http://rahina.com/artist/bradi/
Brädi, FB: https://www.facebook.com/Bradi03

Kalle Kinos, FB: https://www.facebook.com/kallekinosmusic/

Särre, FB: https://www.facebook.com/sarreofficial/

Stig

Stigin rapin ja R’n’B:n kliseitä parodioiva tyyli on purrut yleisöön viime vuosina läpi maan. Lista- ja bilehittejä tehtaileva Stig saa Susiklubin tanssilattian varmuudella täyteen ja liikkeelle. Montpellierin EM-kisaviikon kohokohta monelle susijengifanille oli Stigin loppuunmyyty keikka maineikkaalla Rockstore-klubilla.

www: http://warnermusiclive.fi/artistit/stig/

FB: https://www.facebook.com/StigOfficial/?fref=ts

MC Taakibörsta

MC Taakibörstan paluukeikat Tavastialla olivat kiistatta kovimpia combackeja Suomen musiikkihistoriassa. Kolme loppuunmyytyä Tavastian keikkaa viiteen minuuttiin on legendaarisen klubin ennätys! Kotimaisen rap-skenen kulmakivat Davo Isotaaki, Setä Koponen ja DJ Didier ja Edu Kehäkettunen saattavat hyvinkin heittää Susiklubilla bändin viimeisen keikan koskaan.

FB: https://www.facebook.com/mctaakiborsta/

Atomirotta  

Raja-aitoja railakkaasti tuulettava Atomirotta yhdistelee musiikissaan mm. rockia, räppiä, funkia, punkia, bluesia, poppia ja hämmentää aineksista täysin omanlaista soppaa. Trio on ahkeralla keikkailulla hioutunut armottomaksi live-aktiksi, joka kannattaa ehdottomasti kokea elävänä. Atomirotta myy täysiä tupia ja festareita ympäri Suomen.

www: https://atomirotta.com/

FB: https://www.facebook.com/atomirotta/?fref=ts

Brother Firetribe

Suomen eeppisin rockbändi Brother Fireribe juhlii tänä vuonna 15-vuotista uraansa. Yhtye julkaisi alkuvuodesta neljännen studioalbuminsa, Sunboundin ja suuntaa syksyksi Eurooppaan. Tätä ennen megalavoihin tottunut bändi bändi tekee Susiklubin päättävän keikan, jolta on lupa odottaa paljon.

www: http://brotherfiretribe.com/

FB: https://www.facebook.com/brotherfiretribeofficial/?fref=ts

DJ Tripledouble 

Philadelphiasta kotoisin oleva Dj Tripledouble on kova levynkeräilijä, korisfriikki, aktivisti, hyväntekijä, sekä tämän lisäksi myös aivan mahtava Dj. Kun mies tuli edellisen kerran Dj-keikalle Suomeen reilut 10 vuotta sitten, oli hänen matkassaan muuan Dj Diplo. Dj Tripledouble tulee soittamaan mahtavaa bailumusaa genrerajoihin katsomatta Susiklubin viikonloppuun klubi-isäntä Edun tutkapariksi.

Edu Kehäkettunen

Susiklubin isäntä Edu Kehäkettunen on Olarin kasvatti, urheilumies, radiojuontaja, räppäri ja hyvän päälle ymmärtävä DJ. Edu pistää bileet käyntiin aina Susijengin pelin tauottua ja pitää korisfanit liikkeessä myöhään yöhön.

Susiklubin julkinen lipunmyynti käynnistyy Ticketmasterin verkkokaupassa keskiviikkona 21.6. klo 12.

Lue myös

Lisätiedot

 
24.11.2018 15:36 EM-kilpailut

EM-kotikisat valittiin maailman toiseksi parhaaksi urheilutapahtumaksi

Suomen Koripalloliiton isännöimä EM-kisojen alkulohko Helsingissä sijoittui toiseksi kansainvälisessä tapahtuma-alan BEA World -kilpailussa. Palkinto ojennettin perjantaina Portugalissa Koripalloliiton tapahtumakumppani Elämys Groupin toimitusjohtaja Jussi Viskarille.

EM-kotikisojen alustava tulos vahvasti positiivinen

Helsingissä elo-syyskuussa järjestettyjen EM-kisojen alkulohkon alustava tulos on noin 600 000 euroa positiivinen. Helsingin alkulohkon pääsihteeri Ari Tammivaara esitteli EM-kisojen yhteenvedon Koripalloliiton liittokokouksessa lauantaina.

4.9.2017 14:00 EM-kilpailut

Tietoa Susijengin fanituotteiden myynnistä EM-kisoissa

Susijengin pelipaitoja on myynnissä Hartwall Arenan myyntipisteellä ottelupäivinä. Paitojen myynti on keskeytetty Koripalloliiton verkkokaupassa.

30.8.2017 EM-kilpailut

EM-kisojen jälkipelit Susiklubilla – katso päivitetty esiintyjälista

Ensimmäistä kertaa kotimaan kamaralla järjestettävä jatkoklubi kerää korisfanit yhteen Susijengin otteluiden jälkeen Kampin Circus-yökerhossa.

30.8.2017 EM-kilpailut

EM-kisavieraan opas – näin otat kaiken irti Helsingin korishuumasta

Kokosimme yhteen kaikki kisavieraalle käytännölliset tiedot, jotta kokemuksesi Susijengin EM-kotikisoista olisi paras mahdollinen.

29.8.2017 20:50 EM-kilpailut

Fan Village kohoaa Arenan ulkopuolelle – ravintolapalvelut yli 1500 kisavieraalle

Helsingin EM-alkulohkon päänäyttämön Helsinki Arenan ulkopuolelle nousee kisojen ajaksi laaja Fan Village, joka tarjoaa kisavieraille aitiopaikan tunnelmannostatukseen ennen Susijengin otteluita.

28.8.2017 21:20 EM-kilpailut

Susijengin ensimmäisiin EM-otteluihin myynnissä enää kourallinen lippuja

Suomen avausottelu Ranskaa vastaan sekä Slovenia-ottelu lähentelevät loppuunmyytyjä, ja vapaita lippuja on jäljellä enää muutamia kymmeniä.

14.7.2017 EM-kilpailut

Susijengin EM-kisat avaaviin Ranska- ja Slovenia-otteluihin alle 500 lippua jäljellä

Susijengin EM-kotikisojen alkuun on enää alle 50 päivää. Samalla pääsyliput Susijengin otteluihin Helsinki Arenalle hupenevat hyvää vauhtia. Susijengin kahden ensimmäisen EM-koitoksen osalta on ylitetty 10 000 pääsylipun rajapyykki. Suomen Ranska- (31.8.) ja Slovenia-otteluihin on lippuja jäljellä alle 500.

21.6.2017 EM-kilpailut

EM-kotikisojen pääsihteeri Ari Tammivaara valittu joukkuepelien vastuuvalmentajaksi Olympiakomiteaan 1.1.2018 alkaen

Vahvan koripallotaustan omaava Ari Tammivaara on nimitetty Suomen Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikön joukkuepelien vastuuvalmentajaksi alkaen 1.1.2018. Tällä hetkellä Tammivaara työskentelee koripallon EM-kilpailujen (FIBA EuroBasket 2017 Helsinki) pääsihteerinä.

14.6.2017 EM-kilpailut

Hae vapaaehtoiseksi EM-kisojen tapahtumakeskukseen Kansalaistorille!

Koripallon EM-kisojen (EuroBasket 2017) ajaksi 31.8.-6.9. Helsingin keskustan Kansalaistorille avataan kaikille avoin tapahtumakeskus. Vapaaehtoisten haku Kansalaistorille on nyt käynnissä!

Näytä lisää vastaavia