Koripalloliitto hakee aktiivisia nuoria määräaikaiseen työsuhteeseen

31.8.2010 Suomen Koripalloliitto hakee alle 30-vuotiaita työttömiä tai työttömyysuhan alla olevia aktiivisia nuoria mukaan kehittämään koripallon nuorisotoimintaa.

Työsuhde perustuu Sportti Työllistää-hankkeeseen (www.sporttityollistaa.fi). Työhön voidaan palkata alle 30-vuotias työtön tai työttömyysuhan alla oleva nuori, esimerkiksi juuri valmistunut, ilman opiskelupaikkaa jäänyt tai lopputyötään viimeistelevä opiskelija. Nuorelta ei edellytetä työttömyyttä hakuhetkellä. Hakija voi olla opiskelija. Työ voi olla esimerkiksi kesätyö. Opintojen on oltava loppupuolella ja opiskelu ei saa hidastua työnteon takia.

Koripalloliiton tavoitteena on palkata 1-3 nuorta nuorisotoiminnan kehittämiseen valmennukselliseen työsuhteeseen. Työstä suuri osa menee Your Move 2011 suurtapahtuman suunnitteluun ja organisointiin.

Työtehtäviä ovat muun muassa:

  • Your Move 2011 johtoryhmän organisointi ja koollekutsuminen
  • Your Move 2011 tapahtuman organisointi ja toteutus yhdessä johtoryhmän kanssa
  • Your Move 2011 tapahtumamarkkinointi ja tiedottaminen
  • Your Move 2011 tapahtuman suunnittelupalavereihin osallistuminen
  • Koripaloliiton kesäleirien suunnittelu ja toteutus
  • Koripalloliiton kesäleirien ohjaajien ja kummien hankinta ja koulutus
  • Koripalloliiton kesäleirien käytännön asioiden hoito yhdessä toimiston kanssa
  • Muut esimiehen määräävät tehtävät

Jos olet kiinnostunut itsesi kehittämisestä, nuorten kanssa toimimisesta, projektityöstä ja olet innostava, aktiivinen sekä omaat hyvät vuorovaikutustaidot, niin olet etsimämme tyyppi. Tarjoamme sinulle liikunnallisen työyhteisön, mahdollisuuden vaikuttaa ja toteuttaa ideoitasi sekä arvokasta työkokemusta tulevaisuuden haasteisiisi.

Työsuhteen kesto on 4-9 kk 1.1.–30.11.2011 välillä alkaen viimeistään 1.3.2011. Työstä maksetaan 1500€ suuruista kuukausipalkkaa.

Hakeminen:

Laita vapaamuotoinen hakemuksesi, jossa kerrot itsestäsi sekä motivaatiostasi toimia Koripalloliiton nuorisotoiminnassa sekä cv sähköpostilla marika.vilanen@koripalloliitto.fi 12.9. mennessä.

Lisätietoja tehtävästä antaa:

Marika Vilanen, marika.vilanen@koripalloliitto.fi tai 044 567 0777

 
23.5.2026 13:43 Koripalloliitto tiedottaa

Koripalloliiton hallitukseen uusia kasvoja: Granström, Joensuu ja Rauramo

Koripalloliiton kevätliittokokous järjestettiin 23.5. Kulttuurikasarmilla Helsingissä. Liittohallitukseen valittiin uusina jäseninä Mikko Granströmin, Olli Joensuun ja Janne Rauramon.

15.5.2026 15:06 3x3

Jamar Wilson ottaa ohjat 3x3-koripallon kehittämisestä

Koripalloliitto on nimittänyt Jamar Wilsonin vetämään 3x3-koripallon kehitystä Suomessa. Wilson aloittaa tehtävässään 18. toukokuuta.

11.5.2026 11:13 Koripalloliitto

Superlauantaina juhlistetaan porukalla koriskautta 2025–2026

Koriskausi 2025–2026 saa arvoisensa päätöksen, kun koko korisperhe kokoontuu Helsingin ytimeen lauantaina 23. toukokuuta 2026. Superlauantai tuo saman katon alle pelaajat, seuratoimijat, fanit, alumnit ja kaikki, joiden sydän sykkii suomikorikselle.

8.5.2026 08:49 Koripalloliitto

Syksyllä heitetään taas Miljoona koria! – hyödynnä kampanja seurassanne

Elokuussa innostetaan jälleen Suomen koululaisia yhteisiin korintekotalkoisiin. Seuroille Miljoona koria! tarjoaa valmiin konseptin lisätä niin yhteistyötä koulujen kanssa kuin seuran harrastajamäärää.

13.4.2026 11:07 Koripalloliitto tiedottaa

Koripalloliiton hallitusvalinnat kevätliittokokouksessa 2026

Seura voivat ehdottaa hallituksen jäseniä liittohallitukseen ehdollepanotoimikunnalle 26. huhtikuuta asti. Valinnat tehdään toukokuussa kevätliittokokouksessa, johon osallistuminen on seuroille paras tapa vaikuttaa liiton toimintaan.

10.4.2026 13:51 Koripalloliitto

Superlauantain liput ovat nyt myynnissä – koriskausi huipentuu Helsingissä 23.5.2026

Koriskausi 2025–2026 saa arvoisensa päätöksen, kun koko korisperhe kokoontuu Helsingin ytimeen lauantaina 23. toukokuuta 2026. Superlauantai tuo saman katon alle pelaajat, seuratoimijat, fanit, alumnit ja kaikki, joiden sydän sykkii suomikorikselle.

28.3.2026 07:00 Koripalloliitto

Koripalloliitto hakee pelaajakehitysvastaavaa

Tule mukaan rakentamaan suomalaisen koripallon tulevaisuutta!

28.3.2026 07:00 Koripalloliitto

Koripalloliitto hakee 3x3-manageria

Tule mukaan rakentamaan suomalaisen koripallon tulevaisuutta!

9.3.2026 14:28 Koripalloliitto

Lisenssiennätys rikki – koripallon vahva vire näkyy kentillä ja katsomoissa

Koripallon lisenssipelaajien kaikkien aikojen ennätys 22 682 rikkoutui perjantaina. Lisenssiennätys on tärkeä virstanpylväs suomalaiselle koripallolle ja vahva viesti siitä, että lajin kasvu jatkuu.

26.1.2026 14:49 Koripalloliitto

Koripalloliiton ja K-ryhmän pitkälle sekä menestyksekkäälle yhteistyölle jatkoa

Suomen Koripalloliitto ja K-ryhmä ovat solmineet jatkosopimuksen vuonna 2015 alkaneelle yhteistyölle. Uusi sopimus on kestoltaan 1+2 -mallinen. Pirkka Street Basket -kiertueiden, Pirkka Pikkusudet -koriskoulujen ja -riehojen ja maajoukkuenäkyvyyden lisäksi Koripalloliitto ja Pirkka jatkavat entistä isommassa roolissa K-ryhmän valtakunnallisessa Liike on lääke -hankkeessa.

Näytä lisää vastaavia