Maajoukkuemiesten tähdittämät Honka ja LrNMKY suosikit

5.10.2007 Lauantaina se sitten alkaa. Vilkas siirtokesä on takana, Suomen maajoukkue nousi 50 pisteen murskavoitoillaan Romaniasta EM-karsintojen A-divisioonaan ja lauantaina polkaistaan käyntiin pelikausi Korisliigassa, joka on takonut uuden katsojaennätyksen neljänä edelliskautena. Pääsarjan 68. kauden ennakkosuosikit ovat maajoukkuemiesten tähdittämät Espoon Honka ja Lappeenrannan NMKY.

Viime keväänä aina Suomen mestaruuteen saakka edennyt Honka sai kesän aikana pidettyä lähes koko aloitusviisikkonsa koossa. Peliä rakentavat NBA-varattu Petteri Koponen sekä Tim Kisner ja laidoilla viilettävät pomppuihme Monte Cummingsin lisäksi maajoukkueen luottomiehet Jukka Matinen ja Kimmo Muurinen.

Koponen, Matinen ja Muurinen olivat kaikki hankkimassa Suomelle paikkaa A-divisioonassa.

- Fiilikset ovat siltä osin erittäin hyvät. Edessä ovat kuitenkin uudet haasteet pitkän liigakauden muodossa, kertoi valtakunnan tarkimpiin kolmospyssyihin lukeutuva Matinen.

Hongan mestarijoukkueesta Matthew Williams suuntasi Sveitsiin, Philip Hickey palasi Pussihukkiin, Olli Nikitin keskittyy siviiliuraan ja Viljami Vanjoki siirtyi Lappeenrantaan. Tulopuolella Honka sai riveihinsä Tampereen Pyrinnöstä suurlupaus Petri Heinosen sekä ison liudan nuorten maajoukkuepelureita.

Espoolaisten viisikko on monipuolinen ja jopa kokenut, mutta vaihtopenkki joukkueella on vielä nuori. Siitä huolimatta Honka on lähdössä kauteen vain kahden ulkomaalaisvahvistuksen voimin.

- Meillä on niin hyviä suomalaisia pelaajia, että he pelaavat paremmin kuin monet vahvistukset. Miksi sitten toisin pelaajia ulkomailta, kysyi Honka-luotsi Mihailo Pavicevic retorisesti.

- Olen tyytyväinen nuorten pelaajien harjoitteluun. Heillä on paljon töitä edessään, Pavicevic lisäsi.

"Paras joukkue Lappeenrannassa"

Viime tiistaina pidetyssä SM-infossa joukkueilla ei ollut vaikeuksia luetella kauden ennakkosuosikkeja. Lähes kaikkien huulilta kuultiin mestarikandidaattien joukossa Hongan lisäksi Lappeenranta.

Mika Turusen valmentama Lappeenrannan NMKY oli eittämättä kesän siirtomarkkinoiden selkeä voittaja. Turunen värväsi kapteeninsa Pasi Riihelän kanssa Petri Virtasen Joensuusta sekä kolme paluumuuttajaa Euroopasta, joiden joukossa maajoukkuepelurit Juha Sten ja Aki Ulander. Kun joukkueeseen on valittu vielä huolella hyvät vahvistukset, voi Lappeenrannan kovaa tavoiteasetantaa pitää realistisena.

- Tavoitteemme on voittaa Suomen mestaruus, Suomen cup ja edetä EuroCupissa kahdeksan parhaan joukkoon, latelee Turunen ilmekään värähtämättä.

- Tämä on kaikkien aikojen paras joukkue Lappeenrannassa, vuosina 2005 ja 2006 Suomen mestaruuden vallannut Turunen arvioi.

Konkari Riiheläkin on innostunut ympärillään olevista pelaajista ja ilmapiiristä.

- Viime kausi oli rankka. Nyt on taas kiva tehdä töitä.

- Isoin tähtäin on europeleissä. Monelle pelaajistamme ne ovat hieno näytönpaikka ja samalla voimme viedä Suomi-korista eteenpäin. Maajoukkue teki hienon työn noustessaan ja siitä on hyvä jatkaa, Riihelä pohdiskeli.

- Joukkueestamme on hyvää vauhtia muodostumassa paras, jossa minä olen urallani pelannut, lisäksi Riihelä, joka on pelannut mm. NBA-legenda Earvin "Magic" Johnsonin rinnalla.

Haastajakaartiin tunkua

Hongan ja Lappeenrannan takana näyttää ennakkoon tasaiselta. Kouvot ehti näyttää jo potentiaaliaan pudottamalla Hongan Suomen cupista. Namika Lahti on säilyttänyt rungon joukkueesta, joka viime keväänä teki hienon kirin, josta palkintona oli SM-hopeaa. KTP Basket ja ToPo ovat sarjan kokeneimmat ja iäkkäimmät, eikä niitä sovi sulkea ulos laskuista.

Entä mitä sanot Tampereen Pyrinnöstä, jolla on taatusti sarjan parhaat vahvistukset, ja joka on voittanut ennen liigakauden alkua 15 ottelua peräkkäin?

Pyrintöä tähdittävät yli sadan NBA-ottelun kokemuksen omaava Eric Washingon ja Italiasta Suomeen palannut Damon Williams. Lisäksi Pyrinnön valmentaja Jarmo Laitinen näyttää löytäneen Damion Dantzlerissa sopivan pelaajan täydentämään tähtiduoa.

- On totta, että vahvistuksemme ovat normaaliakin paremmat. He ovat 3-kymppisiä pelaajia, jotka osaavat pelata. Toisaalta myös kotimainen kaartimme on parempi kuin vuosiin, Laitinen vertaili.

Pyrintö sai kesän aikana Antero Lehdon takaisin Uudenkaupungin-visiitiltä, mutta menetti Heinosen Honkaan. Nimivertailuun ei tarvitse lähteä ymmärtääkseen Laitisen viittaukset pelaajien paremmuuteen. Kyse on harjoittelusta. Asiaa ei liene ainakaan haitannut se, että liigan kokenein valmentaja on heittänyt ensi kertaa pitkällä Pyrintö-urallaan mainostoimistojohtamiset sivuun keskittyen täyspäiväisesti valmentamiseen.

- Jos tämän oikein rumasti sanoo, niin olemme helvetin paljon kovempia kuin moni uskokaan, Laitinen virkkoi.  

Damon Williamsin edellisellä Suomen-kaudella 2000-01 Pyrintö eteni aina SM-finaaleihin saakka. Olisiko nyky-Pyrinnössä aineksia yhtä suureen yllätykseen?

Pysyykö ToPo tarpeeksi terveenä heittääkseen haasteen? Saako Namika Lahti kaivettua peliinsä saman intensiteetin kuin viime kaudella? Uudistunut Kouvot omaa silminnähden hyvän joukkuehengen, mutta onko materiaali tarpeeksi laaja pitkään sarjaan? Miten KTP selviää viime kautta pienemmällä, mutta entistä kokeneemmalla joukkueellaan?

Paljon kysymyksiä, joihin vastaukset alkavat muotoutua lauantaina. Korisliigan avauskierroksella vastakkain ovat otteluparit Honka-Pyrintö-Kataja, Kouvot-KTP, LrNMKY-Componenta, Tarmo-Korihait ja Kauhajoki-ToPo.

Lue myös seuraavat Koris.netistä



Lisätietoja: /sarjat_tulokset/korisliiga/

Asiat

 
8.5.2024 21:26 Korisliiga

Korisliiga-finaalit käyntiin: BC Nokia kähvelsi kotiedun heti ensikohtaamisella!

Helsinki Seagullsin ja BC Nokian ensimmäinen finaaliottelu päättyi 63–69-vierasvoittoon.

7.5.2024 15:23 Korisliiga

Korisliigan finaalien 2023-2024 erotuomarit valittu

Huomenna alkava miesten Korisliigan finaalisarja tuomitaan seitsemän erotuomarin voimin.

7.5.2024 12:44 Korisliiga

BC Nokia haastaa kokeneen ja itsevarman Seagullsin nuorella nälällä ja nopeudella – ”Tietämättömyys on etumme!”

Keskiviikkona 8. toukokuuta käynnistyvät Korisliiga-finaalit. Vastakkain ovat Helsinki Seagulls ja BC Nokia, joiden päävalmentajat miettivät kiireisellä aikataululla parhaita aseita kilpailijaansa vastaan.

6.5.2024 14:31 Korisliiga

Rougeaulle 100 torjuntaa pudotuspeleissä täyteen

Helsinki Seagullsin Rene Rougeau torjui lauantaina ratkaisevassa seitsemännessä välieräpelissä Kauhajokea vastaan vastustajan koriinheiton neljästi.

6.5.2024 12:01 Korisliiga

Aapeli Alanen palaa Bisonsiin

Bisons Loimaa tiedottaa tehneensä 1+1-vuotisen Lahdesta kotoisin olevan Aapeli Alasen kanssa.

5.5.2024 19:19 Korisliiga

BC Nokia seurahistorian ensimmäisen kerran Korisliiga-finaaliin!

BC Nokian historiallinen välierävoitto ratkesi pisteen turvin. Katajan Thomas Tumbalta nähtiin tappiossa 32 pisteen tuplatupla.

4.5.2024 21:59 Korisliiga

Seagulls finaaliin – Okko Järvi tykitti huimat pisteet kaaren takaa

Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen seitsemän ottelun välierätaisto päättyi Seagullsin voittoon.

3.5.2024 20:46 Korisliiga

Kataja venytti välierät seitsemänteen otteluun – ratkaiseva kohtaaminen sunnuntaina Nokialla

Kataja Basket kaatoi BC Nokian Joensuussa ja tasoitti välieräsarjan 3–3:een.

2.5.2024 20:44 Korisliiga

Kauhajoki tasoitti välierät Palmin ja Hopkinsin johdolla

Kauhajoki venytti välierät Seagullsia vastaan seitsemänteen peliin. Sarjan varmuudella ratkaiseva ottelu pelataan ylihuomenna lauantaina.

1.5.2024 21:41 Korisliiga

Kataja ei taivu – Richaud Packin hurja pisteilta siivitti kavennusvoittoon

Kataja Basket kiri loppusuoralla BC Nokian edelle ja voitti kriittisen ottelun kolmen pisteen turvin.

Näytä lisää vastaavia