29.2.2004 Suomen kokenut koripalloammattilainen Martti Kuisma, 33, on siirtynyt Ruotsin pääsarjaan. Kuisman uusi työnantaja on Basketliganin pudotuspeleihin valmistautuva Ockelbo Basket. Kuisman on määrä tehdä debyyttinsä Ockelbon väreissä jo tiistaina.
Ockelbon kokoonpanoon jäi kuluneella viikolla suuri aukko, kun seura lähetti rattijuopumuksesta kiinni jääneen amerikkalaisvahvistuksensa Anthony Jonesin kotimatkalle. Ockelbolla oli kiire korvaajan hankinnallaan, sillä kansainvälisen koripalloliiton siirtoraja umpeutuu helmikuun viimeisenä päivänä.
Kuisma on ollut vuodenvaihteesta saakka vapailla markkinoilla. Suomalainen aloitti kauden Saksan Bundesliigassa pelaavassa Würzburgissa. Würzburg ei jatkanut Kuisman joulukuun viimeiseen päivään päättynyttä pestiä, jolloi suomalaislaiturista tuli ns. free agent. Kuisma ennätti pelata Würzburgin riveissä 12 ottelua 4,0 pisteen ja 1,8 levypallon keskiarvoin, jotka suomalaislaituri kokosi pelattuaan keskimäärin 13,5 minuuttia.
Ockelbossa 205-senttinen Kuisma pääsee heti tositoimiin. Ockelbo kohtaa tiistaina käynnistyvissä neljännesvälierissä tukholmalaisen 08 Human Rightsin. Otteluparin voittaja ratkeaa paras kolmesta –menetelmällä. Ruotsiin Kuisma matkusti sunnuntaina.
Martti Kuisma lukeutuu nykypelaajista Suomen ammattilaiskatraan kokeneeseen kaartiin. Hän on pelannut urallaan 78 miesten maaottelua. Vuoden koripalloilijaksi Kuisma on valittu Urheilutoimittajain liiton valinnoissa vuonna 1995, jolloin Kuisma edusti yhden kauden ajan Helsingin NMKY:tä 25,2 pisteen keskiarvolla ja oli Suomen joukkueen korintekijäykkönen (14,0) Ateenan EM-kisoissa.
Kuisma on pelannut Euroopan ammattilaissarjoissa kymmenen vuotta. Hänen meriittilistaltaan löytyvät mm. Espanjan, Italian, Kreikan, Ranskan ja Saksan kovatasoiset liigat. Ennen ammattilaiseksi siirtymistään Kuisma vietti Floridan yliopistossa vuodet 1990-94.
Ruotsissa Kuismasta tulee Basketliganin kolmas suomalaispelaaja. Viime kaudella SM-Koriksen vuoden pelaajana palkittu Petri Virtanen edustaa Solna Vikingsia ja Kari Hyökki Sallén Basketia. Sekä Solna että Sallén selviytyivät suoraan Basketliganin puolivälieriin, joissa joukkueet kohtaavat toisensa. Puolivälieräsarja käynnistyy 9.3.
Tuomas Iisalo sai jälleen uuden sulan hattuunsa, kun hänet valittiin Ranskan liigan vuoden valmentajaksi. Aiemmin tällä kaudella Iisalo nimettiin EuroCupin vuoden valmentajaksi.
Euroopan kentillä saatiin viimeisetkin runkosarjat päätökseen, kun Espanjassa, Ranskassa ja Saksassa paketoitiin runkosarjat. Suomalaisittain kuului niin hyviä kuin huonoja uutisia.
Jo kuudennen vuotensa Susijengin valmennusjohdossa aloittava Suomi-koriksen ikoni Hanno Möttölä, 47, on saanut kutsun valmentajaksi Chicagossa 12.-16.5. järjestettävälle NBA Draft Combine -leirille. Möttölä pääsee ennen leiriä tositoimiin jo viikonlopun G League Elite Camp -katselmuksessa.
Awak Kuierin Reyer Venezia on selvittänyt tiensä Italian Serie A1:n finaaliin. Venezia voitti välierässä Campobasson otteluvoitoin 2-0.
Paris Basketballin voittoputki venyi jo 24 ottelun mittaiseksi viikonloppuna ja se sivuaa samalla Ranskan ennätystä. Sloveniassa Perttu Blomgren aloitti pudotuspelit vahvasti.
Linda-Lotta Lehtorannan ja Elina Koskimiehen Stars Keltern voitti Saksan Bundesliigan hopeaa. Awak Kuierin Reyer Venezia eteni välieriin Italiassa.
Tuomas Iisalon valmentama Paris Basketball venytti voittoputkensa jo 23 ottelun mittaiseksi. Espanjassa Teneriffa sai revanssin Malagasta.
Saksan Bundesliigan mestaruustaistelu huipentuu viidenteen otteluun, Awak Kuierin Reyer Venezia on lähellä välieräpaikkaa Italiassa ja Espanjassa Marianne Kalinin sekä Anniina Äijäsen Ferrol taisteli upeasti huippujoukkue Avenidaa vastaan.
Teneriffa ei onnistunut uusimaan kahden vuoden takaista Mestarien liigan voittoa, kun Malaga oli vahvempi finaalissa. Alexander Madsenin Andorra varmisti sarjapaikkansa Espanjassa ja Edon Maxhuni heitti Le Portelin pudotuspeleihin Ranskassa.
Erinomaiset kolme kautta Denverin yliopistossa pelannut Susijengin ison pään lupaus Touko Tainamo, 205 cm ja 23 vuotta, vaihtaa joukkuetta seniorikaudekseen. Munkkiniemen Kisapoikien kasvatin uusi joukkue on Wyoming, joka sijoittui NCAA-liigan Mountain West -konferenssin keskivaiheille päättyneellä kaudella.