Mestari-Bisons juhli viirinnostajaisia voitolla finaalivastustajastaan

5.10.2013 19:40 Loimaan Liikuntahallilla avattiin kausi 2013/14 juhlatunnelmissa, kun Nilan Bisonsin toisen mestaruuden viiri hinattiin hallin kattoon. Tuukka Kotin, Mikko Koiviston ja Ville Mäkäläisen johtama Bisons kukisti avausottelussa viime kevään finaalivastustajansa KTP:n 77–68 (32–29). Myös Tampereen Pyrintö ja Tapiolan Honka olivat avauspeleissään voittoisat.

Tuukka Kotti johdatti Bisonsin avausvoittoon finaaliuusinnassa.

Ville Mäkäläinen kunnostautui jälleen joka paikan höylänä.

Pieti Poikolan paluu Pyynikille oli riemuisa.

Nuorten maajoukkueveteraani Osku Heinonen toi Pyrintöön leveyttä 17 pisteellä.

Ronnie Clark löi alkutahdit Hongan karatessa Lapualta. Kuvat: Kai Kilappa, Tytti Nuoramo, Ville Vuorinen & Francois Perthuis.

Uudistuneiden Bisonsin ja KTP:n välinen kohtaaminen oli alusta saakka fyysinen ja pudotuspelien makuinen tapahtuma, jossa joukkueet iskivät sumeilematta toistensa heikkoihin kohtiin.

 

Finaaliuusintaa pelattiin Loimaan Liikuntahallilla tasaisissa merkeissä neljännen jakson puoleenväliin ja numeroihin 61–57-asti. Tuolloin Bisons pääsi kotiyleisönsä edessä itselleen niin ominaiseen ja tuttuun hurmokseen, ja KTP tipahti kyydistä.

 

Ensiksi Matti Nuutinen säkitti Mikko Koiviston syötöstä kolmosen ja hetkeä myöhemmin Koivisto ruokki Ville Mäkäläistä 66–57-johtokoriin. KTP kavensi aikalisänsä jälkeen loimaalaisjohdon seitsemään, mutta se ei riittänyt – Bisons säkitti kahden virheen ja yhden teknisen virheen myötä kuusi perättäistä vapaaheittoa ja karkasi kotkalaisilta.

 

– Kaikesta näki, että peli oli kauden ensimmäinen, joukkue hakee vielä itseään ja pelaajat toisiaan. En tiedä oliko kyse ylilatauksesta, mutta pallonmenetykset olivat meille ongelma. Selkeää kehitystä on tapahtunut parissa viikossa, paljon paikattavaa on silti, Bisonsin mestariluotsi Greg Gibson muotoili.

 

Susijengin Tuukka Kotti osoitti tasonsa heti liiga-avauksessa upottamalla 13 pistettä ja kauhomalla 11 levypalloa.

 

Kotin EM-kisajoukkuetoveri Mikko Koivisto (17/3/6 syöttöä) oli hallitsevan mestarin pisteykkönen ja Ville Mäkäläinen (15/7) teki erinomaista työtä joka osa-alueella. Biisonien amerikkalaisista Justin Hawkins (13/7) oli pirtein.

 

KTP:n parhaimmistoon kuuluivat Kotin kanssa korin alla maailmanluokan tyyliin paininut Chris Owens (16/6) sekä lennokas Sharaud Curry (12/8).

 

Poikolalla voitokas paluu Pyynikille

 

Vuoden verran sapattivapaata Korisliiga-valmennuksesta viettänyt Pieti Poikola luotsasi Tampereen Pyrinnön voittoon paluuottelussaan Pyynikin Palloiluhallin kotijoukkueen penkin päähän.

 

Pyrintö kohtasi paluuottelussaan Lassi Tuovin luotsaaman Namika Lappeenrannan, joka onnistui amerikkalaiskolmikkonsa johtamana kiusaamaan tamperelaisia tasaväkisesti ensimmäisen puoliajan.

 

Tamperelaisten materiaalin leveys alkoi kuitenkin kotiyleisön riemuksi näkyä kentällä kolmannen jakson puolenvälin lähestyessä. Tilanteessa 60–58 Pyrintö nykäisi ylimääräisen vaihteen päälle, ja kasvatti paluumuuttaja Petri Heinosen perättäisillä onnistumisilla johtonsa kymmeneen pisteeseen. Hetkeä myöhemmin Damon Williams ja Alex Vaenerberg nostivat eron jo neljääntoista.

 

Loppulukemat Pyynikillä kirjattiin pistein 109–81 (58–50).

 

Pyrinnöstä peräti viisi pelaajaa kirjautti kaksinumeroiset pistelukemat: Antero Lehto (18/4), BJ Raymond (16/7/5 syöttöä), viisi kolmosta sivaltanut Osku Heinonen (17/0), Kelvin Lewis (15/4) ja Korisliigan nestori Damon Williams (13/9/6 syöttöä). Joukkueen leveys ilahdutti päävalmentaja Poikolaa.

 

– Lappeenranta oli hyökkäyspäässä erinomaisen hyvä ja rokotti puolustusvirheistämme ihan surutta. Luotimme kuitenkin siihen, että 40 minuutin aggressiivinen ja aktiivinen puolustus puree, Poikola arvioi.

 

– Tulemme olemaan vahvoja, koska meillä on vahva penkki, joka pelaa hyvällä itseluottamuksella, tuo meille energiaa ja antaa viisikollemme riittävästi huilia, jatkoi Poikola.

 

Lappeenrantalaisista Atte Perttu (17/2) säväytti viidellä kolmosellaan. Myös amerikkalaiset Greg Logins (9/15), Brandon McKnight (17/2/3 syöttöä) ja Todd Brown (16/2/4 syöttöä) olivat mukavalla pelipäällä.

 

Honka avasi liigataipaleensa voitolla

 

Kahden kauden tauon jälkeen Korisliigaan palannut Honka riemastutti runsaslukuista espoolaisyleisöä tasapainoisella puolustuspään esityksellään. Honka haki liigakauden avauspelissään selkeän 76–59 (44–26)-voiton Lapuan Korikobrista.

 

Kahdesta joukkueesta Korikobrat oli joukkuekonseptiltaan selvästi keskeneräisempi, ja Honka onnistui riisumaan lapualaiset aseista avauspuoliskolla lähes täydellisesti. Vaikka Kobratkin puolusti kohtuullisesti, rynni ensiksi kuumakätinen Ronnie Clark 16 pistettä ensimmäiseen 15 minuuttiin ja liigatulokas Anton Odabasi vielä yhdeksän pistettä taukoa edeltäneellä viisiminuuttisella.

 

Toisella puoliajalla Kobrat eivät päässeet 11 pistettä lähemmäs.

 

Viisi kolmosta pussittanut Ronnie Clark (21/8), tupla-tuplan taituroinut Jaran Burrows (14/10) sekä huikaisevan liigadebyytin tehnyt Anton Odabasi (13/3) olivat voittajien parhaat. Pelinrakentaja Anthony Tucker (13/3) upotti kaikki pelitilanneheittonsa.

 

Lapualaisista Brad Reese (14/5) ja Jussi Turja (12/6) säkittivät kaksinumeroiset pisteet ja Frank Holmes (2/10) kunnostautui levypallopelissä.

 

Lisätietoja: Korisliiga
 
7.5.2024 12:44 Korisliiga

BC Nokia haastaa kokeneen ja itsevarman Seagullsin nuorella nälällä ja nopeudella – ”Tietämättömyys on etumme!”

Keskiviikkona 8. toukokuuta käynnistyvät Korisliiga-finaalit. Vastakkain ovat Helsinki Seagulls ja BC Nokia, joiden päävalmentajat miettivät kiireisellä aikataululla parhaita aseita kilpailijaansa vastaan.

5.5.2024 19:19 Korisliiga

BC Nokia seurahistorian ensimmäisen kerran Korisliiga-finaaliin!

BC Nokian historiallinen välierävoitto ratkesi pisteen turvin. Katajan Thomas Tumbalta nähtiin tappiossa 32 pisteen tuplatupla.

4.5.2024 21:59 Korisliiga

Seagulls finaaliin – Okko Järvi tykitti huimat pisteet kaaren takaa

Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen seitsemän ottelun välierätaisto päättyi Seagullsin voittoon.

3.5.2024 20:46 Korisliiga

Kataja venytti välierät seitsemänteen otteluun – ratkaiseva kohtaaminen sunnuntaina Nokialla

Kataja Basket kaatoi BC Nokian Joensuussa ja tasoitti välieräsarjan 3–3:een.

2.5.2024 20:44 Korisliiga

Kauhajoki tasoitti välierät Palmin ja Hopkinsin johdolla

Kauhajoki venytti välierät Seagullsia vastaan seitsemänteen peliin. Sarjan varmuudella ratkaiseva ottelu pelataan ylihuomenna lauantaina.

1.5.2024 21:41 Korisliiga

Kataja ei taivu – Richaud Packin hurja pisteilta siivitti kavennusvoittoon

Kataja Basket kiri loppusuoralla BC Nokian edelle ja voitti kriittisen ottelun kolmen pisteen turvin.

29.4.2024 21:01 Pääjuttu

Nokialle ja Seagullsille jälleen yhdet välierävoitot – Kataja ja Kauhajoki kumpikin selkä seinää vasten

BC Nokia ja Helsinki Seagulls johtavat miesten Korisliigan välieriä. Kummallakin joukkueista on kasassa kolme voittoa.

29.4.2024 10:00 Yhteistyökumppanit

Koripalloliitto ja Rantalainen yhteistyösopimukseen

Suomen Koripalloliitto on solminut monivuotisen yhteistyösopimuksen Suomen johtavan talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaation kanssa. Rantalainen tarjoaa seuroille jatkossa taloushallinnan palveluita ja osaamista.

27.4.2024 19:58 Korisliiga

Vierasvoittojen teema jatkuu – Seagulls tasoitti välierät

Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen välinen välieräsarja on nyt 2–2-tilanteessa.

25.4.2024 21:05 Korisliiga

BC Nokia ei jättänyt arvailun varaa – johtaa välieriä 2–1

Puolelta toiselle keikahdellut välieräsarja on nyt Nokian hallinnassa. Katajan valmentaja Petri Virtanen peräänkuulutti joukkueeltaan henkistä kasvua.

Näytä lisää vastaavia