6.2.2015 Korisliigan nousijajoukkue Helsinki Seagulls voitti hallitsevan mestarin Tampereen Pyrinnön kahdessa ensimmäisessä kohtaamisessa, mutta perjantaina Helsingissä Pyrintö oli vihdoin parempi 75-72 (32-42).
Will Harris ja Pyrintö voitti ensimmäisen kerran tällä kaudella Seagullsin. Kuva: Matti O. Koskinen.
Seagulls hallitsi peliä ja johti jo 13 pisteellä, kunnes Pyrinnön kolmannen jakson 15-0 -kiri nosti sen voittokamppailuun. Seagulls johti vielä päätösjakson alkuminuuteilla, mutta Pyrintö pysyi edellä loppupelin.
- Hävisimme alussa selvästi levypallot, mutta puoliajan jälkeen saimme puolustukseemme kurssin muutoksen. Lopussa pysyimme omassa konseptissamme ja sekin taisi auttaa, että olemme viime aikoina voittaneet pari tiukkaa peliä, totesi Pyrinnön valmentaja Pieti Poikola.
William Harris heitti Pyrinnölle 21 pistettä ja Antero Lehto 18. Melsahn Basabe teki Seagullsille 19 ja Carl Lindbom 18 pistettä.
Helsinki Seagullsin ja BC Nokian ensimmäinen finaaliottelu päättyi 63–69-vierasvoittoon.
Keskiviikkona 8. toukokuuta käynnistyvät Korisliiga-finaalit. Vastakkain ovat Helsinki Seagulls ja BC Nokia, joiden päävalmentajat miettivät kiireisellä aikataululla parhaita aseita kilpailijaansa vastaan.
BC Nokian historiallinen välierävoitto ratkesi pisteen turvin. Katajan Thomas Tumbalta nähtiin tappiossa 32 pisteen tuplatupla.
Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen seitsemän ottelun välierätaisto päättyi Seagullsin voittoon.
Kataja Basket kaatoi BC Nokian Joensuussa ja tasoitti välieräsarjan 3–3:een.
Kauhajoki venytti välierät Seagullsia vastaan seitsemänteen peliin. Sarjan varmuudella ratkaiseva ottelu pelataan ylihuomenna lauantaina.
Kataja Basket kiri loppusuoralla BC Nokian edelle ja voitti kriittisen ottelun kolmen pisteen turvin.
BC Nokia ja Helsinki Seagulls johtavat miesten Korisliigan välieriä. Kummallakin joukkueista on kasassa kolme voittoa.
Suomen Koripalloliitto on solminut monivuotisen yhteistyösopimuksen Suomen johtavan talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaation kanssa. Rantalainen tarjoaa seuroille jatkossa taloushallinnan palveluita ja osaamista.
Helsinki Seagullsin ja Kauhajoen välinen välieräsarja on nyt 2–2-tilanteessa.